Iiris Pohjanpalo Wulffin uudeksi talousjohtajaksi, muutoksia konsernin johtoryhmässä

Report this content


PÖRSSITIEDOTE | 4.8.2023 klo 11.00  Wulff-Yhtiöt Oyj:n uusi talousjohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen 21.8.2023 alkaen on KTM Iiris Pohjanpalo. Hänen vastuullaan on Wulff-konsernin taloushallinto ja rahoitus. Pohjanpalo raportoi yhtiön toimitusjohtaja Elina Rahkoselle.

Iiris Pohjanpalolla on monipuolinen ja pitkä kokemus talous- ja muutosjohtamisesta sekä yrityskauppojen toteuttamisesta ja integraatioista eri toimialoilta, esimerkiksi logistiikkaliiketoiminnasta, terveydenhuollosta ja tapahtumapalvelualalta. Kokemukset antavat hyvän pohjan kasvuyhtiön talousjohtoon ja toiminnan kehittämiseen. Pohjanpalo arvostaa Wulffissa erityisesti yhtiön vahvaa myyntikulttuuria ja toiminnan sekä tuotevalikoiman jatkuvasti yhä vastuullisemmaksi kehittämistä.

Wulff-konsernin johtoryhmän kokoonpano muuttuu. Kansainvälisistä messupalveluista ja Skandinavian Asiantuntijamyynnistä vastaavat liiketoimintajohtajat Sami Hokkanen, Wulff Entre Oy ja Veijo Ågerfalk, Wulff Beltton AB, jäävät pois johtoryhmästä. Konsernin johtoryhmää muokataan vastaamaan paremmin yhtiön nykyisiä liiketoimintojen välisiä suhteita, laajuutta ja luonnetta. Wulff-Yhtiöt Oyj:n konsernin johtoryhmän kokoonpano 21.8.2023 alkaen on: toimitusjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja Elina Rahkonen, Wulff Supplies AB:n toimitusjohtaja Trond Fikseaunet, Wulff-Yhtiöt Oyj:n talousjohtaja Iiris Pohjanpalo ja Wulff-konsernin viestintä- ja markkinointijohtaja Tarja Törmänen.
 

Espoossa 4.8.2023

WULFF-YHTIÖT OYJ
HALLITUS

Lisätietoja:
toimitusjohtaja
Elina Rahkonen
p. 040 647 1444
sähköposti:
elina.rahkonen@wulff.fi


JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

www.wulff.fi


 

Parempi maailma – työpaikka kerrallaan. Mahdollistamme paremmat ja kestävämmät työympäristöt ja täydellisen työpäivän. Teemme työpaikan sinne, missä työtäsi teet. Meiltä löydät tämän päivän työpaikkatuotteet: mm. kahviotarvikkeita, kiinteistö- ja siivoushuollon tuotteita, toimisto- ja it-tarvikkeita, ergonomiaa, ensiapua, hygienia-, suojaus- ja turvallisuustuotteita, ilmanpuhdistusta sekä innovatiivisia tuotteita työmaille. Valikoimassamme on myös laadukkaita Canonin tulostus- ja dokumentinhallintapalveluja sekä taloushallintopalveluja. Asiakkaamme hankkivat meiltä myös kansainvälisiä messupalveluja ja ratkaisuja etäkohtaamisiin. Meille on tärkeää kehittää jatkuvasti valikoimaamme yhä vastuullisemmaksi ja asiakaskokemustamme alan parhaaksi. Suomen lisäksi Wulff-konserni toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää wulff.fi.