Tuhannet koululaiset askartelevat tänä syksynä pelastaakseen uhanalaiset kalat

Report this content

Jo yli 60 koulua on mukana WWF:n pehmokalakampanjassa. Koululaiset eri puolilla maata valmistavat syksyn aikana käsityötunneilla uhanalaisia kaloja kierrätysmateriaaleista, järjestävät niistä näyttelyn ja vetoavat näin ihmisiin uhanalaisten lajien rauhoittamiseksi. 

Pehmokalakampanjaan on tähän mennessä ilmoittautunut kouluja 32 eri kaupungista ympäri Suomea. Tempaus on osa vuoden loppuun jatkuvaa WWF:n Kalakampanjaa.

”Pehmokalakampanjan tarkoituksena on laajentaa ympäristöopetusta uusiin aineryhmiin: esimerkiksi käsityötunneilla voi käsitellä uhanalaisia lajeja. Tempauksessa oppilaat pääsevät mukaan viemään WWF:n viestiä eteenpäin”, summaa WWF Suomen ympäristökasvatusvastaava Hanna Seimola.

Helsingin yliopiston käsityöopettajaopiskelijat ovat suunnitelleet hauskat ohjeet Suomen uhanalaisille kaloille. Valmistustyylejä on erilaisia, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleisensä. Valittavina on muun muassa kala-aiheinen neulatyyny, heijastin, leivontamuotti tai pannunalunen.

Helsingissä osa kirjastoista on lähtenyt tempaukseen mukaan tarjoamalla tilojaan kalanäyttelyiden pitopaikoiksi. WWF kannustaa muitakin kuntia osallistumaan koulujen työhön tarjoamalla näyttelytiloja.

Kalateemasta on myös helppo koota koko koulun yhteinen projekti. Esimerkiksi Haagan peruskoulussa uhanalaiset kalat näkyvät syksyn mittaan muuallakin kuin käsityöluokissa.

”Myös kotitalouden ja kielten opettajat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa osallistua kampanjan toteutukseen, ja yritämme houkutella myös ruokalan emännän mukaan. Käsityötunneilla on jo suunniteltu ja tehtykin kampanjakaloja. Näyttely olisi tarkoitus pitää jo perinteeksi muodostuneella luonnontieteisiin ja matemaattisiin aineisiin keskittyvällä LUMA-viikolla, joka on viikolla 45. Silloin ainakin biologian tunneilla puuhaillaan kalojen kimpussa”, kertoo Haagan peruskoulun biologian ja maantiedon opettaja Tarja Kaivosoja.

”WWF haluaa nostaa myös kouluissa esille uhanalaisten kalojen tukalan tilanteen: vesissämme ui 12 uhanalaista kalalajia tai -muotoa, joita uhanalaisuus ei edelleenkään suojaa kaupalliselta tai muulta pyynniltä. Kalat eivät pidä itsestään meteliä, joten meidän kaikkien ääntä tarvitaan”, Hanna Seimola rohkaisee.

Koulut voivat ilmoittautua mukaan pehmokalakampanjaan 15. lokakuuta asti WWF:n Kalakampanjan verkkosivuilla osoitteessa www.wwf.fi/kalakampanja/kouluille.

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusvastaava Hanna Seimola, WWF Suomi, 050 522 5472

Opettaja Tarja Kaivosoja, Haagan peruskoulut, tarja.kaivosoja@edu.hel.fi

Tiedoksi toimituksille:

WWF Suomen Kalakampanjan tavoitteena on, että vuoden 2015 loppuun mennessä Suomessa olisi kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Lisäksi haluamme tehostaa kotimaisten uhanalaisten kalalajien suojelua sekä kalastuksen ja kalankasvatuksen vastuullisuutta. Kampanja jatkuu vuoden 2012 loppuun asti. Kampanjan kivijalkana on WWF:n Kuluttajan kalaopas, joka auttaa tekemään vastuullisia kalavalintoja. Oppaassa kalat on luokiteltu niiden pyynnin ja kalakantojen kestävyyden mukaan. 

Avainsanat:

Liitteet & linkit