WWF OKRA-näyttelyssä: Metsälaidunperinne tekee paluuta

Report this content

WWF Suomi on mukana OKRA-maatalousnäyttelyssä Oripäässä 4.-7. heinäkuuta. Ympäristöjärjestön osastolla on tarjolla tietoa muun muassa luonnonlaiduntamisesta, kestävästä kalastuksesta, maatalouden kosteikoista ja vapaaehtoisesta metsiensuojelusta.

WWF esittelee näyttelyosastollaan WWF:n ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion hanketta, joka palauttaa lehmät ja lampaat metsälaitumille. METSO-ohjelman rahoittamalla hankkeella pyritään saattamaan yhteen luonnonlaiduntamisesta kiinnostuneita karjan- ja metsänomistajia Lounais-Suomessa.

”Luonnonlaiduntamisesta hyötyvät kaikki: Karjanomistaja saa eläimilleen laitumen ja metsänomistaja saa vuokralle talouskäyttöön huonosti soveltuvat metsä- ja peltomaat. Samalla estetään metsälaitumilla elävän monipuolisen hyönteis- ja kasvilajiston häviäminen”, kertoo suojeluasiantuntija Elina Erkkilä WWF Suomesta.

Lounais-Suomen alueella toimii kaksi hankkeen neuvojaa: säkyläläiset Pauliina ja Jari Ukkonen sekä korppoolainen Jukka Tobiasson, jotka tarjoavat veloituksetta apua esimerkiksi ympäristötukikysymyksissä. Neuvojilla on laajaa käytännön kokemusta niin lampaiden kuin nautojenkin luonnonlaiduntamisesta.

Eläköön kotimainen kala!

OKRA-vieraita haastetaan WWF:n osastolla mukaan myös järjestön Kalakampanjaan, jonka tavoitteena on, että Suomessa olisi vuoden 2015 lopussa kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Kesäaikaan muistutetaan erityisesti kotimaisen kalan käytön lisäämisestä.

”Valitsemalla lautaselle kestävästi kalastetun, pienikokoisen lähikalan voi tehdä ympäristöteon. Kalaherkkuja halajavan kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti myös vieraampia ruokakaloja, kuten salakkaa ja suutaria. Kotimaisesta kalasta voi tehdä kesäisen kokkailun kantavan teeman”, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

WWF:n osastolla voi testata tietojaan eri kalalajien uhanalaisuudesta kalatiskipelin avulla sekä tutustua paljon esillä olleeseen WWF:n Kuluttajan kalaoppaaseen.

Kosteikkotyötä ja perintömetsiä

Maanviljelijöille WWF tarjoaa tietoa myös kosteikkotyöstä, joka on osa Itämeren suojelemiseksi ja rehevöitymisen estämiseksi tehtävää työtä. Maatalouskosteikko on kuin pesusieni, joka pidättää veden kulkua ja suodattaa ravinteita.

”Toimiva kosteikko voi pidättää yli puolet sinne kulkeutuvasta ravinnekuormasta, joten kosteikon perustamisella voi olla erittäin merkittävä vaikutus paikallisesti esimerkiksi lähijärven tilaan”, Elina Erkkilä kertoo.

OKRA-näyttelyssä esitellään myös WWF:n Perintömetsä-ohjelmaa, jonka avulla metsänomistaja voi vapaaehtoisesti suojella haluamansa kokoisen alueen omaa metsäänsä.

Perintömetsä-ohjelma sopii mainiosti esimerkiksi mökkiläisille. Mökkitontista voi lohkaista vaikkapa hehtaarin palasen perintömetsäksi, ja metsän elinkaarta on silloin upea seurata omassa pihapiirissä”, kertoo metsäasiantuntija Maija Kaukonen WWF Suomesta.

Tiedustelut ja haastattelupyynnöt:

Tiedottaja Katja Nuorvala, WWF Suomi, 040 592 6532

Tiedoksi toimituksille:

WWF:n asiantuntijat ovat tavattavissa päivittäin kello 10-18 järjestön näyttelyosastolla T49. WWF myös esittäytyy OKRA:n ohjelmalavalla seuraavasti:

to 5.7. klo 10.30:

Eläköön kotimainen pieni kala! Syö se. - Tietoa WWF:n Kalakampanjasta ja kestävästä kalastuksesta

Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi

pe 6.7. klo 10.30:

Rakkain pala talteen - Tietoa Perintömetsä-ohjelmasta ja muusta WWF:n metsätyöstä

Metsäasiantuntija Maija Kaukonen, WWF Suomi

la 7.7. klo 10.30:

Metsälaitumet ja hakamaat kuntoon laiduntamalla - Tietoa WWF:n ja Tapion metsälaidunhankkeesta

Suojeluasiantuntija Elina Erkkilä, WWF Suomi ja hankkeen neuvojat Pauliina ja Jari Ukkonen

Avainsanat: