Yara avaa uuden lannoitekauden
Yara avaa uuden lannoitekauden tänään. Hinnat laskevat keväästä 20–25 prosenttia. Venäjältä tulleille raaka-aineille on löydetty suurilta osin korvaavat lähteet ja kauden alun tuotevalikoima laajenee käyttökaudesta.
Uudet hinnat astuvat voimaan tänään 16.6.2022 ja tuotteiden toimitukset alkavat viimeistään heinäkuun alussa. Lannoitteiden hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Lannoitteiden viime kaudella alkanut poikkeuksellinen hinnannousu johtuu vahvasta kysynnästä, tarjonnan pienenemisestä sekä energian hinnan noususta ja pakotteista johtuvasta niukkuudesta lannoitemarkkinassa. Viime kauden aloitukseen verrattuna lannoitteiden hinnat ovat 75–90 prosenttia korkeammat. Korkea hintataso lannoitteissa koskee koko maailmaa.
Alkavan lannoitekauden saatavuus
Venäjältä tulleille raaka-ainevirroille on löydetty suurilta osin korvaavat lähteet. Suomen tuotannon NPK-lannoitteiden pääraaka-aineista fosforia saadaan Yaran Siilinjärven kaivoksesta. Kalisuolaa tuodaan Suomeen muun muassa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Ammoniakkia tuodaan pääasiassa Yaran Euroopan tehtailta ja toistaiseksi pieniä määriä Venäjältä, toimijalta, joka ei ole pakotteiden piirissä.
”Tällä hetkellä raaka-ainesaatavuus on kohtalaisen hyvä, mutta logistiikkahaasteisiin, kuten junavaunujen saatavuuteen, haetaan vielä ratkaisuja”, kertoo Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg.
”Uuden lannoitekauden valikoima laajenee käyttökaudesta, mutta supistuu aiempiin kausiin verrattuna. Markkinoilla on nyt uudistettu, mutta totuttua kapeampi valikoima. Kavennetulla valikoimalla parannamme ennustettavuutta ja saatavuutta”, Westerberg jatkaa.
Uutuustuote markkinaan
Yara tuo markkinaan uutuustuotteen, YaraBela RIKKISALPIETARIn. Tuote sopii erityisesti viljojen ja öljykasvien lisälannoitukseen, syysöljykasvien kevätlannoitukseen ja karjanlannan täydennyslannoitukseen nurmilla. Se on suunniteltu turvaamaan tasainen typensaanti koko sadonmuodostuksen ajan Suomen oloissa. Rikillä on moninaiset vaikutukset viljelykasvien kasvuun, ja se parantaa typen ja muiden ravinteiden käytön tehokkuutta. Kokeissa rikkilannoitus on myös nostanut sadon määrää.
Yara kehittää kierrätyslannoitteita
Yaralla on Suomessa kierrätyslannoitteita valmistavat tehtaat ja uuden lannoitekauden tuotevalikoimaan kuuluvat myös YaraSuna-tuoteperheen pelto- ja metsäkierrätyslannoitteet. Kierrätysravinteet eivät yksin riitä täyttämään ruoantuotannon tarpeita, vaan mineraali- ja kierrätyslannoitteita tarvitaan ruokahuollon turvaamiseksi täydentämään toisiaan. Tänä päivänä puolet maailman väestöstä on riippuvaisia mineraalilannoitteiden avulla tuotetusta ruoasta.
“Maataloudessa ravinteiden kierrätys on osa tulevaisuuden ravinneratkaisuja, mutta haasteena on löytää puhtaita materiaalivirtoja, jotka sisältäisivät tarpeeksi ravinteita”, kertoo Yara Suomen kiertotalousagronomi Tapio Lahti.
Kohti vähäpäästöistä elintarvikeketjua
Yara tarjoaa ratkaisuja ruoantuotannon ympäristövaikutusten ja elintarvikkeiden hiilijalanjäljen pienentämiseen. Esimerkkejä tästä ovat kasvin tarpeen mukaiset matalan hiilijalanjäljen lannoitteet sekä täsmäviljelyteknologia, jolla parannetaan ravinteiden käytön tehokkuutta. Yara tarjoaa vuoden 2022 aikana asiakkailleen käyttöön satelliittipohjaisen Atfarm-täsmälannoitustyökalun lannoituksen optimoimiseksi.
Viljelykasvin tarpeen mukaisella lannoituksella varmistetaan suuri ja laadukas sato. Hyvän sadon myötä optimoidaan peltomaan käyttö ja vapautetaan pinta-alaa biodiversiteetin lisäämiselle. Kun lannoituksella lisättyjen ja sadon mukana poistuvien ravinteiden määrä on tasapainossa, ylimääräisiä ravinteita ei jää peltomaahan tai altistu huuhtoutumiselle.
Yaran ilmastotiekartassa seuraavana tavoitteenamme on pienentää tuotteidemme hiilijalanjälkeä vihreän ammoniakin avulla.
Lisätietoja:
Roland Westerberg, kaupallinen johtaja, Yara Suomi Oy, puh 050 325 8279
Yara lyhyesti
Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristöratkaisujen tuottaja. Suomessa Yaralla on tehtaita Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa sekä kierrätyslannoitteita valmistavat tuotantolaitokset Nokialla ja Viitasaarella. Siilinjärvellä sijaitsee myös Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan maailman puhtainta fosfaattia lannoitteiden raaka-aineeksi.
Yara Kotkaniemen tutkimusasemalla kehitetään viljelyratkaisuja maanviljelyn kannattavuuden ja kestävyyden parantamiseksi. Olemme osana suomalaista elintarvikeketjua tuottaneet lannoitteita yli 100 vuotta. Yara työllistää Suomessa suoraan noin 900 henkeä ja kokonaisuudessaan työllisyysvaikutus on reilu 4500 henkeä. www.yara.fi