Yara Uudenkaupungin satamassa ravinnepäästöt hallitaan hyvillä käytännöillä
Yara osallistuu John Nurmisen Säätiön Lannoitelaivaus-hankkeeseen, jonka tavoitteena on löytää parhaita käytäntöjä lannoitelastauksien ravinnepäästöjen ehkäisemiseksi satamissa.
”Yaran Uudenkaupungin satamassa on panostettu siihen, että laivojen lastauksen ja purun yhteydessä päästöt olisivat mahdollisimman pienet. Kysymys on yksinkertaisista käytännöistä, joiden avulla voidaan estää pölyäminen tai ravinteiden joutuminen veteen. Olemme erittäin mielellämme mukana hankkeessa jakamassa omia hyviä käytäntöjä ja samalla oppimassa muilta toimijoilta, toteaa Yara Uudenkaupungin toimipaikan tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää.
Yaran Uudenkaupungin satama on Itämeren alueen 13. suurin lannoitekuljetusten määrällä mitattuna. Satamassa käy 350 laivaa ja käsitellään 1,6 miljoonaa tonnia tuotteita ja raaka-aineita vuodessa. Satama on osa Yaran Uudenkaupungin tehdastoimipaikkaa ja se kuuluu toimipaikan ympäristöluvan piiriin.
Kaiken takana on riskien ja päästölähteiden tunnistaminen ja niiden hallintakeinot. Yaralla fosfaatin purussa käytössä on suljetut junavaunut ja purku tapahtuu katon alla. Kalium-raaka-aineiden purun jälkeen laiturialue pestään ja hulevedet kerätään ja puhdistetaan omalla jätevesilaitoksella, jossa fosfori poistetaan ja hyödynnetään omassa tuotannossa. Puhdistettu vesi päästetään mereen analysoinnin jälkeen.
Irtolannoitteen lastaus laivaan tapahtuu suljetussa kuljetintunnelissa ja lopuksi lastausputkella ruumaan. Pölyäminen minimoidaan sillä, että Yaran hyvälaatuinen lannoite on pinnoitettu pölyämisen estämiseksi. Lisäksi Yaran Uudenkaupungin satamassa on laivojen pesuvesien vastaanotto ja toimitus eteenpäin käsittelyyn, jäteöljyn vastaanotto sekä jätejakeiden kierrätyspisteet. Ennen laivan saapumista satamaan lähetetään ohjeistus saatavilla olevista palveluista.
Vilkkaaseen lannoiteliikenteeseen liittyvät ravinnepäästöriskit on tunnistettu vasta hiljattain koko Itämeren tasolla ja ne on nostettu esille myös Itämeren suojelukomissiossa HELCOMissa. Itämeren satamien kautta kuljetetaan yli 44 miljoonaa tonnia lannoitteita vuosittain, joten lannoitelaivauksiin liittyvä päästöriski on mittaluokaltaan merkittävä.
John Nurmisen Säätiön Lannoitelaivaus-hankkeessa etsitään käytännön ratkaisuja lannoitteiden käsittelystä aiheutuvien päästöjen vähentämiseen satamissa ja laivoilla koko Itämeren alueella.
”Lannoiteteollisuus on säätiölle tuttu aiemmasta yhteistyöstä Venäjän Laukaanjoella, jossa pystyttiin merkittävästi vähentämään Suomenlahden ravinnekuormitusta. Lannoitelaivauksen päästöriskien vähentämisessä parhaat ratkaisut löytyvät yhteistyöllä satamien, satamaoperaattoreiden, lannoiteteollisuuden ja varustamoiden kanssa. On hienoa, että meiltä löytyy Suomesta Yaran kaltaisia esimerkillisiä toimijoita ja hyviä käytäntöjä, jotka voivat toimia kannustimena myös muille Itämeren alueen toimijoille.”, kertoo Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari.
Teija Kankaanpäätehtaanjohtaja
Yara Uusikaupunki
puh. 050 568 6001
teija.kankaanpaa@yara.com
Marjukka PorvariPuhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö
marjukka.porvari (at) jnfoundation.fi
Puh. +358 (0)41 549 1535
Yara lyhyesti
Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristöratkaisujen tuottaja. Suomessa Yaralla on kolme tuotantolaitosta, jotka sijaitsevat Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa. Siilinjärvellä sijaitsee myös Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan maailman puhtainta fosfaattia lannoitteiden raaka-aineeksi. Yaran Kotkaniemen tutkimusasemalla kehitetään viljelyratkaisuja maanviljelyn kannattavuuden ja kestävyyden parantamiseksi. Olemme osana suomalaista elintarvikeketjua tuottaneet lannoitteita 100 vuotta. Yara työllistää Suomessa suoraan noin 900 henkeä ja kokonaisuudessaan työllisyysvaikutus on reilu 4500 henkeä. www.yara.fi
Yara Uusikaupunki
Yaran Uudenkaupungin tehtaiden päätuotteita ovat lannoitteet ja typpihappo. Tehtaiden yhteydessä oleva syväsatama mahdollistaa merkittävän lannoiteviennin lähi- ja kaukomarkkinoille. Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 1,3 miljoonaa tonnia NPK-lannoitteita vuodessa, joista 80 % menee vientiin. Suurimmat vientimaat ovat Brasilia, Kiina, Tanska ja Ruotsi. Noin 65 % tuotannosta jää Itämeren alueelle. Uudenkaupungin tehdas työllistää suoraan noin 270 htv ja toimipaikan arvioitu kokonaistyöllisyysvaikutus on lähes 1000 htv.
John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. Säätiö on myös kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. www.johnnurmisensaatio.fi