Yaran Uudenkaupungin tehtaan kipsikasan pesu käynnistymässä

Report this content

Yaran Uudenkaupungin tehtaan kipsikasan pesuhanke on käynnistynyt. Tavoitteena on, että uuden menetelmän avulla saadaan poistettua kasan viimeisetkin pienet fosforipäästöt.

Kipsikasan pesu toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kerätään kipsikasalta suotautuvat sadevedet ja käsitellään ne Yaran jätevedenpuhdistamolla fosforin poistamiseksi. Puhdistettu vesi pumpataan takaisin kipsikasalle imeytysaltaiden kautta. Ensimmäinen vaihe kestää 3-5 vuotta. Toisessa vaiheessa kipsikasalle johdetaan myös tehdasalueella syntyvää puhdasta vettä.

”Parhaillaan kipsikasalle rakennetaan 10 uutta imeytysallasta sekä lietteen kuivatusaltaat putkistoineen. Rakennusvaihe kestää syyskuun loppuun, jonka jälkeen varsinainen pesu voidaan aloittaa. Pesuhanke on pitkä prosessi, koko kipsikasan pesu kestää arviolta noin 25 vuotta”, kertoo tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää.  

1960-luvusta lähtien kipsikasan fosforin pääsyä mereen on estetty useilla eri toimenpiteillä, joiden avulla fosforikuormitus on saatu murto-osaan alkuajoista. Kasalle on rakennettu keruujärjestelmä, jolla suotovedet kerätään talteen ja johdetaan käsiteltäväksi. Näin suurin osa kasan fosforista saadaan tehtaan suljettuun vesikiertoon. Noin 10 vuotta sitten kipsikasan ja meren väliin rakennettiin kilometrin pituinen eristeseinä, joka on vähentänyt fosforipäästöjä merkittävästi.

Kasan fosforipäästöjä tarkkaillaan vuosittain ja vuoden 2010 jälkeen kipsikasan päästöt on saatu vähennettyä 95 prosenttia. Tavoitteena on, että viimeisetkin pienet fosforipäästöt pystytään poistamaan uuden pesumenetelmän avulla. Vastaavaa pesumenetelmää on toteutettu Yaran Ruotsin tehtaalla Landskronassa.

Kipsikasa, jota kutsutaan myös Vihervalliksi, on systemaattisella työllä ja investoinneilla muutettu monipuoliseksi ympäristökohteeksi. Kasa on pinnoitettu moreenilla ja siellä on laaja niittykasvusto, jossa viihtyy useita lintu- ja perhoslajeja. Vihervallilla on monena kesänä pidetty myös lampaita.

Kipsi on kalsiumsulfaattia ja sitä syntyy fosforihappotuotannon sivutuotteena. Yaran Uudenkaupungin tehtaalla fosforihappoa valmistettiin vuosina 1965-1990.

Lisätietoja:

Teija Kankaanpää, tehtaanjohtaja, Yara Uusikaupunki, puh. 050 568 6001, teija.kankaanpaa@yara.com

Yara lyhyesti
Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristöratkaisujen tuottaja. Suomessa Yaralla on tehtaita Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa sekä kierrätyslannoitteita valmistavat tuotantolaitokset Nokialla ja Viitasaarella. Siilinjärvellä sijaitsee myös Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan maailman puhtainta fosfaattia lannoitteiden raaka-aineeksi. Yara Kotkaniemen tutkimusasemalla kehitetään viljelyratkaisuja maanviljelyn kannattavuuden ja kestävyyden parantamiseksi. Olemme osana suomalaista elintarvikeketjua tuottaneet lannoitteita yli 100 vuotta. Yara työllistää Suomessa suoraan noin 900 henkeä ja kokonaisuudessaan työllisyysvaikutus on reilu 4500 henkeä. www.yara.fi 

Yara Uusikaupunki
Yaran Uudenkaupungin tehtaiden päätuotteita ovat lannoitteet ja typpihappo. Tehtaiden yhteydessä oleva syväsatama mahdollistaa merkittävän lannoiteviennin lähi- ja kaukomarkkinoille. Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 1,3 miljoonaa tonnia NPK-lannoitteita vuodessa, joista reilu 80 % menee vientiin. Uudenkaupungin tehdas työllistää suoraan noin 270 htv ja toimipaikan arvioitu kokonaistyöllisyysvaikutus on lähes 1000 htv.

Tilaa

Multimedia

Multimedia