Yaran Uudenkaupungin typpihappotehtaan päästöt pienenivät 95 prosenttia
Yaran Uudenkaupungin typpihappotehtaalla otettiin elokuussa käyttöön uusi prosessikattila. Reilun kahden kuukauden käytön jälkeen tehtaan kasvihuonekaasupäästöt ovat pienentyneet 95 prosenttia.
Reilu viisi metriä halkaisijaltaan olevan kattilan asennus vaati tehdasrakennuksen muutostöitä ja asennuksineen prosessikattila oli 12 miljoonan euron investointi.
”Tavoitteena oli, että uuden kattilan avulla saataisiin aikaan noin 90 prosentin päästövähennys. Alustavien tulosten pohjalta voimme todeta, että tavoite on ylittynyt ja olemme tulokseen erittäin tyytyväisiä”, toteaa tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää.
Lannoitteiden valmistuksessa tarvitaan typpihappoa kasveille välttämättömän typen raaka-aineena. Typpihappotuotannossa syntyy ilokaasua (N₂O), joka on vahva kasvihuonekaasu. Yara on kehittänyt katalyyttiteknologian, jonka avulla ilokaasupäästöjä voidaan vähentää tehokkaasti. Katalyytti asennetaan typpihappotehtaan prosessikattilaan, jolloin se muuntaa haitallisen ilokaasun vaarattomaksi typeksi ja hapeksi. Uuteen kattilaan mahtuu enemmän katalyyttimassaa ja sen avulla saadaan vähennettyä tehtaan ilokaasupäästöjä. Katalyyttiteknologian ansioista Yaran lannoitteilla on pieni hiilijalanjälki.
Suomessa Yara on vähentänyt lannoitetuotannon kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi reilun 10 vuoden aikana. Päästövähennys on pääosin saavutettu investoimalla Yaran katalyyttiteknologiaan. Uudenkaupungin tehtaiden uusi investointi pienentää Yara Suomen lannoitetuotannon kasvihuonekaasupäästöjä entisestään reilu 60 prosenttia. Tämän lisäksi tehtailla panostetaan prosessilämmön laajempaan hyödyntämiseen ja selvitetään mahdollisuuksia korvata polttoöljy kaasumaisilla polttoaineilla.
Lisätietoja
Teija Kankaanpää, tehtaanjohtaja, Yara Uusikaupunki, puh. 050 568 6001, teija.kankaanpaa@yara.com
Yara lyhyesti
Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristöratkaisujen tuottaja. Suomessa Yaralla on tehtaita Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa sekä kierrätyslannoitteita valmistavat tuotantolaitokset Nokialla ja Viitasaarella. Siilinjärvellä sijaitsee myös Länsi-Euroopan ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan maailman puhtainta fosfaattia lannoitteiden raaka-aineeksi. Kotkaniemen tutkimusasemalla kehitetään viljelyratkaisuja maanviljelyn kannattavuuden ja kestävyyden parantamiseksi. Olemme osana suomalaista elintarvikeketjua tuottaneet lannoitteita yli 100 vuotta. Yara työllistää Suomessa suoraan noin 900 henkeä ja kokonaisuudessaan työllisyysvaikutus on reilu 4500 henkeä. www.yara.fi
Yara Uusikaupunki
Yaran Uudenkaupungin tehtaiden päätuotteita ovat lannoitteet ja typpihappo. Tehtaiden yhteydessä oleva syväsatama mahdollistaa merkittävän lannoiteviennin lähi- ja kaukomarkkinoille. Uudenkaupungin tehtaalla tuotetaan noin 1,3 miljoonaa tonnia NPK-lannoitteita vuodessa, joista 80% menee vientiin. Uudenkaupungin tehdas työllistää noin 290 henkilöä urakoitsijat mukaan lukien ja toimipaikan arvioitu kokonaistyöllisyysvaikutus on lähes 1000 htv.