Turun Hamburger Börs avaa ovensa täysin uudistettuna

Report this content

YIT Oyj Uutinen 1.11.2021 klo 13.00

Reilun parin vuoden perusteellinen rakennusurakka on valmistunut ja uusi Scandic Hamburger Börs avautuu 1. marraskuuta. 

Suunnittelun käynnistyessä noin neljä vuotta sitten rakennuksen omistaja LähiTapiola, rakentamisesta vastannut YIT ja hotellia operoiva Scandic pohtivat ensin torinpuoleisen rakennuksen remontoimista, mutta lopulta se päätettiin purkaa kokonaan ja rakentaa tilalle täysin uusi.

Nyt vanhan Börsin yhteyteen 1970-luvulla tehty hotellirakennus on purettu, ja sen tilalle on noussut täysin uusi hotelli, jonka arkkitehtuuri kunnioittaa Turun kauppatorin vanhaa aikaa. 

Hotelliin on rakennettu 272 huonetta. Uudelta puolelta löytyy hotellihuoneiden lisäksi myös ravintoloita kuten yhdeksännen kerroksen Börs Katto -baari ja terassiravintola Börs Pöheikkö. Vanhan Börsin puolella on jatkossa juhla- ja kokoustiloja. Sisätilojen ilmeen on suunnitellut Jaakko Puro. Uudisosan arkkitehtuurista on vastannut Schauman Arkkitehdit.

Hanke on ollut monin tavoin ainutlaatuinen niin suunnittelun, rakentamisen kuin lopputuloksenkin osalta. Vuonna 1885 valmistunut vanha Börs yhdistyy saumattomasti uudisrakennukseen, joka on sovitettu tyylillisesti Turun torin 1900-luvun alkupuolen ympäristöön. 

Hotellirakentamisen haastava logistiikka

Logistiikan perinpohjainen suunnittelu rakennushankkeissa on järkevää aina, mutta Hamburger Börsissä se nousi poikkeuksellisen tärkeään rooliin. Työmaan sijainti Turun ytimessä ei mahdollistanut juuri ollenkaan materiaalien varastointia. Materiaalivirtojen hallintaa varten otetiin käyttöön sekä uusia digityökaluja että hyödynnettiin vanhoja.

”Jos logistiikka ei olisi toiminut, työmaa olisi mennyt tukkoon muutamassa päivässä. Se olisi polttanut aikaa ja rahaa ja vaikuttanut myös lopputuloksen laatuun. Asiat piti miettiä eri lailla kuin sellaisella työmaalla, jossa on enemmän tilaa ympärillä ja jonne mahtuu isompia tavarakuormia”, kertoo Hamburger Börsin työmaan vastaavana työnjohtajana toiminut Jyrki Rantapaju YIT:ltä.

Hamburger Börsiin rakennusmateriaalit saapuivat täsmätoimituksina ja tarkkaan laskettuina asennuserinä, jotka toimitettiin mahdollisimman suoraan asennuspisteelle. Reaaliaikaisen logistiikkavarauskalenterin avulla pystyttiin säätämään toimitusajat hyvinkin tarkasti.

Rakentamisen aika on ollut myös korona-aikaa. Liikkumisen pysähtyminen vaikeutti joitain asioita, mutta työmaalle ja sen tavaravirroille siitä on liikenteen vähenemisen myötä ollut myös hyötyä.

Entistä loistokkaampi Hamburger Börs on jälleen valmis luomaan ikimuistoisia elämyksiä hotellivieraille.

Video uudistetusta Hamburger Börssistä

Lue lisää:
Digitaalinen logistiikka ja tahtiaikataulutus tuovat hyötyjä

Lisätietoja:
Jukka Lämsä, yksikönjohtaja, Talonrakentaminen Lounais-Suomi, YIT Suomi Oy, puh. +358 045 634 4300, jukka.lamsa@yit.fi 
Heidi Kauppinen, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 574 3170, heidi.kauppinen@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi 
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia