• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT rakentaa Tampereen raitiotieverkon vaiheen kaksi yhdessä Raitiotieallianssin kanssa

YIT rakentaa Tampereen raitiotieverkon vaiheen kaksi yhdessä Raitiotieallianssin kanssa

Report this content

Tampereen raitiotie Oy ja Tampereen kaupunki ovat valinneet YIT:n, NRC:n, Swecon ja AFRYn muodostaman allianssin Tampereen raitiotien vaiheen kaksi toteuttajaksi. Hanke on jatkoa vaiheen yksi allianssisopimukselle.

Raitiotieallianssin osapuolet suunnittelevat ja rakentavat yhdessä raitiotielinjan toisen vaiheen, jonka pituus tulee olemaan 6,6 kilometriä. Sopimukseen kuuluu mm. rata-, kadunrakennus- ja pohjatöitä. Työ alkaa vuonna 2020 ja kohteen aikataulun mukainen valmistumisaika on vuoden 2024 loppuun mennessä.

”Rakentamispäätös jatkaa joukkoliikenteen vahvaa kehittämistä Tampereella. Tuleva raitiolinja palvelee kaupungin vahvoja kasvusuuntia ja koko kaupunkirakenteen kehitystä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että allianssityö jatkuu yhdessä osaavan ja kokeneen palvelutuottajatiimin kanssa,” Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.

Hankkeen arvo on yhteensä yli 112 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 62 miljoonaa euroa. Raitiotielinjan toinen vaihe koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen, YIT:n osalta noin 25 miljoonaa euroa, kirjataan vuoden viimeisen neljänneksen tilauskantaan hankkeeseen liittyvän kahden viikon valitusajan päätyttyä. Toinen osa, YIT:n osalta noin 37 miljoonaa euroa, kirjataan tilauskantaan sopimuksessa vaaditun vesistön täyttöluvan tullessa lainvoimaiseksi arviolta vuoteen 2022 mennessä.

Lisätietoja antaa:

Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi

Harri Kailasalo, Infraprojektit-segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 0400 401 538, harri.kailasalo@yit.fi

 

YIT OYJ

Tommi Järvenpää
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö ja kaupunkikehittäjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 8 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 10 maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 3,4 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssäwww.yitgroup.com/fi

Kuva: Tampereen kaupunki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia