Joensuun Pilkko sai uuden Lidlin

Report this content

Lidl jatkaa tiivistä avaustahtiaan ja avasi 155. myymälänsä. Joensuun Pilkon tänään avatussa myymälässä värimaailma on tyylikkään harmaa, käytävät ovat aiempaa leveämmät ja tuotesijoittelu seuraa suomalaisten asiakkaiden toiveita. Lähialueen asukkaille avajaisten aattona järjestetty naapuri-ilta houkutteli paikalle yli 1000 ihmistä.

Uuden, viime keväänä esitellyn Lidlin myymäläkonseptin mukaisesti Pilkon myymälä on kaksikerroksinen: myymälätilat sijaitsevat yhdessä tasossa, ja yläkertaan sijoittuvat henkilöstön tauko- ja koulutustilat. Myyntipinta-alaa on noin 1600 m².

Leveät käytävät mahdollistavat ostosten tekemisen ilman tungoksen tuntua. Tuotejärjestys Pilkon uudessa Lidlissä perustuu asiointitutkimusten tuloksiin ja vastaa suomalaisten asiakkaiden toiveita. Hedelmät ja vihannekset sekä paistopistetuotteet tervehtivät ostoksille tulijaa heti myymälän sisäänkäynnin jälkeen. Lisäksi myymälässä on myös vaipanvaihtopöydällä varustettu asiakas-wc.

Pilkon uusi myymälä mahdollistaa hyvän palvelun asiakasmäärien kasvaessa

Lidl palvelee Suomessa jo lähes kahta miljoonaa asiakasta joka viikko. Uudella myymäläilmeellä pyritään takaamaan asiakkaille mukavat ja ajanmukaiset asiointiolosuhteet.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme ja työntekijöillemme miellyttävät ja toimivat tilat ostosten tekemiseen ja työntekoon. Asiakasmäärämme ovat kasvaneet Joensuussa ja toinen myymälä tarvittiin, jotta voimme pitää asiakaspalvelun hyvällä tasolla, sanoo myyntipäällikkö Marcin Malewicz.

Pilkon Lidl työllistää noin 20 henkilöä, ja myymäläpäällikkönä toimii Lasse Litmanen. Myymälä sijaitsee osoitteessa Linjatie 3, 80140 Joensuu ja on avoinna arkisin ja lauantaisin klo 8–21 sekä sunnuntaisin klo 11–21.

Avajaisviikolla naapuri-ilta lähialueen asiakkaille ja ohjelmaa lapsille  

Toivottaakseen vanhat ja uudet asiakkaansa tervetulleiksi ostoksille Pilkkoon Lidl järjesti keskiviikkona 2.11. kutsuvierastilaisuutena naapuri-illan, johon oli kutsuttu lähialueen asukkaita. Naapuri-illassa asiakkaat pääsivät tutustumaan uuteen myymälään jo ennen avajaisia. Tilaisuudessa nautittiin muun muassa tuotemaistiaisia sekä Roope Rehbinderin valmistamaa kalakeittoa.

– Halusimme tarjota lähialueella asuville asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua rauhassa myymäläämme ja henkilökuntaamme. Saimme paljon hyvää palauttetta siitä, että Joensuun toisen myymälän tarpeeseen on vastattu. Yli 1000 ihmistä tuli kanssamme viettämään naapuri-iltaa leppoisasti keskustellen ja lohikeittoa syöden, iloitsee aluepäällikkö Anne Pyykkö.

Avajaisviikolla Lidl-Pilkossa vietetään 5.11. lastenlauantaita klo 11–16. Lidlin oma maskotti Lido Lohikäärme on tavattavissa tasatunnein ja lisäksi ohjelmassa on ilmapallojen ja siirtokuvatatuointien jakoa. Lapset voivat myös osallistua Mestarimyymäläetsivä-aarteenetsintään, johon osallistumisesta saa palkinnon.

Lidlillä on Joensuussa ennestään yksi myymälä, jonka aukioloajat ovat samat kuin Pilkon uuden myymälän.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.

 

Multimedia

Multimedia