Alkoholin riskikäyttö voi lisääntyä eläköitymisen jälkeen

Report this content

Työterveyslaitos ja Turun yliopisto tiedottavat 30.3.2017

Joka kymmenennellä eläköityvistä työntekijöistä alkoholin riskikäyttö lisääntyy kokoaikaisesta työstä vanhuuseläkkeelle siirryttäessä. Nousu näyttäisi kuitenkin olevan väliaikainen, sillä alkoholin riskikäyttö kääntyy usein laskuun eläkkeen alettua. Valtaosalla alkoholinkäyttö pysyy kuitenkin riskitason alapuolella koko ajan. Tulokset selviävät suomalaistutkijoiden tuoreesta tutkimuksesta, joka on julkaistu arvostetussa Addiction-lehdessä. 

Eläkkeelle jäävistä 12 % lisäsi alkoholin riskikäyttöä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Suurella osalla työntekijöistä ei kuitenkaan havaittu muutosta alkoholin riskikäytössä eläköitymisen yhteydessä: 81 % ei käyttänyt alkoholia riskitasolla seurannan aikana ja seitsemällä prosentilla riskikäyttö oli jatkuvaa vaikka heilläkin riskikäyttö alkoi laskea hitaasti eläköitymisen jälkeen. Alkoholin riskikäyttö määriteltiin miehillä 24 annoksena ja naisilla 16 annoksena viikossa, tai sammumisena alkoholin käytön yhteydessä. 

‒ Alkoholin riskikäytön lisääntyminen oli yleisempää tupakoijilla, miehillä ja niillä jotka raportoivat masennusta, kertoo erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen Työterveyslaitokselta. Nämä ovat tunnettuja runsaan alkoholinkäytön riskitekijöitä.

Eläkkeelle siirtyminen on iso elämänmuutos ja tämän tutkimuksen valossa myös riski huonompien elintapojen omaksumiseen.

‒ Suurten ikäluokkien ikääntyessä noin 70 000 suomalaista jää vuosittain eläkkeelle, joten kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Eläköitymiseen liittyy lisääntynyt vapaa-aika sekä muutoksia sosiaalisissa verkostoissa, millä voi olla joko haitallisia tai myönteisiä kansanterveydellisiä seuraamuksia, toteaa akatemiatutkija, dosentti Sari Stenholm Turun yliopistosta.

‒ Työterveyshuolto ja työnantajat voisivat kehittää toimintasuunnitelmia joiden avulla työntekijöitä voidaan valmistaa eläköitymiseen ja sen tuomiin muutoksiin. Näin haitallisia elämäntapamuutoksia voitaisiin mahdollisesti ehkäistä, ehdottaa Jaana Halonen.

Tutkimuksessa mukana lähes 6 000 kunta- ja sairaalasektorin työntekijää

Tutkimuksessa seurattiin 5 800 Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimukseen ja Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimukseen kuuluvaa henkilöä, jotka olivat jääneet vanhuuseläkkeelle vuosien 2000‒2011 välillä. Jokainen osallistuja oli vastannut alkoholin kulutusta koskeviin kysymyksiin ennen ja jälkeen eläkkeelle siirtymisen.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Työterveyslaitoksen, Turun yliopiston, Helsingin yliopiston, University College Londonin ja Harvardin yliopiston tutkijoiden kanssa. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, NordForsk, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Juho Vainion Säätiö.

Lisätietoja:

Erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen, Työterveyslaitos, puh 043 824 4264, jaana.halonen[at]ttl.fi

Akatemiatutkija, dosentti Sari Stenholm, Turun yliopisto, puh 050 465 1745, sari.stenholm[at]utu.fi

Artikkeli: Halonen JI, Stenholm S, Pulakka A, Kawachi I, Aalto V, Pentti J, Lallukka T, Virtanen M, Vahtera J, Kivimäki M. Trajectories of risky drinking around the time of statutory retirement: a longitudinal latent class analysis (http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/add.13811/epdf). Addiction. 2017 Mar 3. doi: 10.1111/add.13811. [Epub ahead of print]

 

Mediapalvelut

Kristiina Kulha, viestintäpäällikkö
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. 030 474 2551, 040 548 6914,
kristiina.kulha[at]ttl.fi


Tiina Kaksonen, koordinaattori
Työterveyslaitos, Oulu
puh. 030 474 3015, 050 364 3158
tiina.kaksonen[at]ttl.fi

www.ttl.fi

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja kouluttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lisätietoja: www.ttl.fi @tyoterveys Työntekijämäärä: 500

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Eläkkeelle jäävistä 12 % lisäsi alkoholin riskikäyttöä eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Tweettaa
Nousu näyttäisi kuitenkin olevan väliaikainen, sillä alkoholin riskikäyttö kääntyy usein laskuun eläkkeen alettua.
Tweettaa
Suurella osalla työntekijöistä ei kuitenkaan havaittu muutosta alkoholin riskikäytössä eläköitymisen yhteydessä.
Tweettaa

Lainaukset

Alkoholin riskikäytön lisääntyminen oli yleisempää tupakoijilla, miehillä ja niillä jotka raportoivat masennusta
erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen, Työterveyslaitos
Suurten ikäluokkien ikääntyessä noin 70 000 suomalaista jää vuosittain eläkkeelle, joten kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Eläköitymiseen liittyy lisääntynyt vapaa-aika sekä muutoksia sosiaalisissa verkostoissa, millä voi olla joko haitallisia tai myönteisiä kansanterveydellisiä seuraamuksia.
akatemiatutkija, dosentti Sari Stenholm, Turun yliopisto