Terveydenhuoltohenkilökunta tarvitsee paremmat suojavaatteet vaarallisia tartuntatauteja vastaan

Report this content

Cochrane Work Review Group ja Työterveyslaitos tiedottavat, Kuopio 20.4.2016

Tänään Cochrane Library:ssä julkaistun Cochrane-katsauksen mukaan on edelleen epävarmaa, millaiset suojavarusteet suojaavat terveydenhuoltohenkilökunnan vaarallisilta tartuntataudeilta kuten ebola ja SARS.

Terveydenhuoltohenkilökunnan riski sairastua vakavaan infektiotautiin kuten ebolaan tai SARS:iin voi olla jopa 100 kertaa suurempi kuin väestössä keskimäärin. Ebolaepidemian aikaan monia avustusjärjestöjen työntekijöitä sairastui, vaikka he olivat varustautuneet hyvin suojavarustein.

Tuore Cochrane-katsaus osoittaa, että on hyvin vähän näyttöä siitä, miten hyvin suojavaatteet estävät terveydenhuollon työntekijöitä sairastumasta silloin, kun he työskentelevät vaarallisiin tarttuviin tauteihin sairastuneiden potilaiden kanssa. Katsaukseen löydettyjen tutkimusten mukaan kontaminaatiota tapahtuu, vaikka käytetään koko kehon suojaavia pukuja, hanskoja ja kasvot suojaavia maskeja.

Kirjoittajajoukko, johon kuului jäseniä Suomesta ja Yhdysvalloista, keräsivät ensimmäisinä maailmassa kokoon kaikki kontrolloidut tutkimukset, jotka arvioivat suojavaatteiden tehoa todellisia vastaavissa olosuhteissa. Tutkijat arvioivat myös, kuinka terveydenhuollon työntekijöitä voidaan parhaiten opettaa käyttämään suojavaatteita.

Tutkijat löysivät kuusi simulaatiotutkimusta, joissa oli yhteensä 295 osallistujaa, joiden suojavaatteet ruiskutettiin fluoresoivalla merkkiaineella tai harmittomalla viruksella, jotta voitiin mallintaa, mitä tapahtuu, kun suojavaatteita puetaan tai riisutaan sairaaloissa. Kaikissa tutkimuksissa jokin osa työntekijöiden kehosta kontaminoitui, vaikka he käyttivät suojavaatteita. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ollut yhtäkään osallistujaa, joka olisi selvinnyt simulaation läpi kontaminoitumatta.

Hengittävästä kankaasta tehtyjen suojavaatteiden käyttäjät kontaminoituivat saman verran kuin vähemmän hengittävästä kankaasta tehtyjen suojavaatteiden käyttäjät. Enemmän hengittävät suojavaatteet koettiin miellyttävämmäksi käyttää.

Kahden tutkimuksen mukaan suojavaatteiden riisuminen tietyssä järjestyksessä vähensi kontaminaatiota. Aktiivinen koulutus kuten tietokonesimulaatioiden käyttö ja ohjeiden kertominen suullisesti, vähensivät virheitä suojavaatteiden riisumisessa.. Vain kahdessa tutkimuksessa arvioitiin samoja suojavaatteita, joiden käyttöä nykyään suositellaan. Yksikään tutkimus ei arvioinut suojavaatteiden tehoa ebolaepidemian aikana.

Tutkijoiden mielestä tutkimusnäyttö suojavaatteiden tehosta on erittäin heikkolaatuista, koska katsaukseen löytyi vain pieni määrä tutkimuksia, joissa oli pieni määrä osallistujia ja koska simulaatiotutkimusten tuloksia on vaikea soveltaa käytäntöön tositilanteessa.

     On selvää, että henkilösuojaimista täytyy kehittää turvallisempia terveydenhuoltohenkilöstölle, sanoo tutkijaryhmän johtaja Jos Verbeek Cochrane Work -katsausryhmästä Työterveyslaitoksesta Kuopiosta.

     Vaikka tiedämme, että suojautuminen on hyödyllistä, niin epävarmuustekijöitä riittää. Emme tiedä suojaavatko suojalasit paremmin kuin visiiri tai pitkävartiset hanskat paremmin kuin lyhytvartiset, koska näitä kysymyksiä tarkastelevia tutkimuksia ei ole tehty. Emme myöskään tiedä, kuinka terveydenhuoltohenkilökunnalle voi parhaiten opettaa, miten suojavaatteet puetaan ja miten ne riisutaan ja kuinka pitkään osaaminen pysyy muistissa opettelun jälkeen.

     Terveydenhuollossa käytettävien suojavaatteiden turvatason kuvaamiseen tarvitaan myös yksinkertainen kansainvälinen terminologia. Tämä voi auttaa terveydenhuoltohenkilökuntaa kommunikoimaan huomattavasti paremmin keskenään, ehdottaa Verbeek.

Varsinaisen epidemian aikana on vaikea toteuttaa tutkimuksia. Tilannetta auttaisi jo se, että epidemia-alueilla pidettäisiin kirjaa siitä, minkä tyyppisiä ja mistä materiaaleista koostuvia suojavaatteita käytetään. Epidemian laannuttua voidaan vertailla millaisia varusteita sairastuneet ja ei-sairastuneet työntekijät käyttivät. Tällaisia tutkimuksia toteutettiin SARS-epidemian aikana. Niistä selvisi, että suojautumiseen ei riitä pelkkä maski, vaan tarvitaan myös hansikkaat ja esiliina. Tähän mennessä yhtään tällaista tutkimusta ei ole julkaistu ebolaepidemiaa koskien.

Vuonna 2015 riippumaton paneeli arvioi arvioi, miten ebolaepidemiaan vastattiin ja suositteli Lancetissa julkaistussa artikkelissa, että tarvitaan lisää tutkimuksia henkilösuojaimista. Verbeekin mielestä tähän mennessä ei ole nähtävissä, että tähän haasteeseen olisi tartuttu. Tutkijaryhmä vetoaakin WHO:on ja avustusjärjestöihin, jotta ne ottaisivat johtavan roolin asiassa.

Lisätietoja katsauksesta:

Jos Verbeek, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, puh. 046 810 8709, jos.verbeek(at)ttl.fi

Cochrane Work Review Group (http://work.cochrane.org)

Katsaus:

Verbeek JH, Ijaz S, Mischke C, Ruotsalainen JH, Mäkelä E, Neuvonen K, Edmond MB, Sauni R, Kilinc Balci FS, Mihalache RC. Personal protective equipment for preventing highly infectious diseases due to exposure to contaminated body fluids in healthcare staff. Cochrane Database of Systematic Reviews 2016, Issue 4. Art. No.: 10.1002/14651858.CD011621.pub2

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/14651858.CD011621.pub2/abstract

Cochrane-verkosto on laaja, arvostettu kansainvälinen tutkimusyhteisö, jossa on 37 000 aktiivista jäsentä yli 130 maassa. Verkosto tuottaa tiivistelmiä lääketieteellisestä tutkimustiedosta. Niitä kutsutaan Cochrane-katsauksiksi. Tiivistelmiä tekee kaikkiaan 53 eri alojen katsausryhmää, jotka tukevat ja julkaisevat oman erikoisalansa katsauksia. Kuhunkin katsaukseen kootaan kaikki saatavilla oleva korkealaatuinen tutkimustieto tietyn terveysongelman ratkaisemiseksi kehitetystä toimenpiteestä. Cochrane-katsauksia käytetään esim. kliinisen ja terveyspoliittisen päätöksenteon apuna. Työterveys- ja työturvallisuuskatsauksilla halutaan vaikuttaa työpaikoilla ja työterveyshuollossa vallitseviin ohjeisiin ja käytäntöihin, jotta haitallisia altistuksia ja työperäisiä tai työhön liittyviä sairauksia voidaan ehkäistä ja hoitaa mahdollisimman tehokkaasti.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit