Tulanetin puheenjohtaja vaihtui

Report this content

Tulanet tiedote 1/2019, 14.1.2019  

Tutkimuslaitosten yhteenliittymän eli Tulanetin puheenjohtaja vaihtui 1.1.2019. Uusi puheenjohtaja on Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula. Tulanet on yhteistyöfoorumi, joka toimii tutkimuslaitosten yhteisenä äänenä tutkimuspolitiikkaan ja tutkimusjärjestelmään liittyvässä kehittämistyössä.

– Yhteistyöllä haluamme vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä, kertoo Antti Koivula.

Ajankohtaisia aiheita tutkimusrintamalla 2019 ovat muun muassa EU:n tutkimuksen 9:n puiteohjelman Horizon Europen valmistelu ja avoimen tieteen kansallinen strategia.

– Kannatamme julkisella tutkimusrahoituksella tuotettujen julkaisujen avoimuutta, koska se edistää tutkimustiedon leviämistä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta.  FinELib-konsortion neuvottelut kansainvälisten tiedekustantajien kanssa ovat tässä keskeisessä asemassa, jatkaa Koivula.

FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen muodostama konsortio, jonka tehtävä on turvata ja parantaa elektronisten aineistojen saatavuutta.

Puheenjohtajuus kiertää

Tulanetin puheenjohtajuus on kiertävä. Tänä vuonna puheenjohtaja on Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula. Viime vuonna, jolloin Tulanet perustettiin, puheenjohtajan oli Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Juhani Damski. Toiminnanjohtajana jatkaa Sanna Marttinen.

Tulanetiin kuuluu kymmenen valtion tutkimuslaitosta, jotka toimivat viiden eri ministeriön tulosohjauksessa.

Tulanetin jäsenet:

Seuraa Tulanetin kuulumisia ja kannanottoja Twitterissä @TulanetFI ja toiminnanjohtajan blogissa verkkosivuilla www.tulanet.fi

Lisätiedot:

Antti Koivula, pääjohtaja, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2340, antti.koivula[at]ttl.fi,
Twitter @senatorantti

Sanna Marttinen, toiminnanjohtaja, Tulanet, puh. 029 532 6356, sanna.marttinen[at]tulanet.fi

www.tulanet.fi, Twitter @TulanetFI

Median yhteyshenkilöt Tulanetissa:
Sanna Marttinen, toiminnanjohtaja, Tulanet, puh. 029 532 6356, sanna.marttinen@tulanet.fi @TulanetFI
Antti Koivula, pääjohtaja, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2340, antti.koivula[at]ttl.fi, Twitter @senatorantti

Tulanet on yhteistyöfoorumi, joka toimii tutkimuslaitosten yhteisenä äänenä tutkimuspolitiikkaan ja tutkimusjärjestelmiin liittyvässä kehittämistyössä. Yhteistyöllä vahvistamme myös tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.Tulanetiin kuuluu kymmenen valtion tutkimuslaitosta, joissa työskentelee yhteensä noin 5000 henkilöä. Laitokset tekevät oman alansa pitkäjänteistä tutkimusta tiiviissä yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppanien kanssa. Tutustu Tulanetin jäseniin >>
www.tulanet.fi, Twitter @TulanetFI

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Tulanet on yhteistyöfoorumi, joka toimii tutkimuslaitosten yhteisenä äänenä tutkimuspolitiikkaan ja tutkimusjärjestelmiin liittyvässä kehittämistyössä.
Tweettaa

Lainaukset

Kannatamme julkisella tutkimusrahoituksella tuotettujen julkaisujen avoimuutta, koska se edistää tutkimustiedon leviämistä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta. FinELib-konsortion neuvottelut kansainvälisten tiedekustantajien kanssa ovat tässä keskeisessä asemassa.
Antti Koivula, Tulanetin puheenjohtaja, Työterveyslaitoksen pääjohtaja