Työhyvinvoinnin resursoinnit vähentyneet – panostukset henkilöstön koulutukseen heikkenevät

Tiedote julkaistavissa torstaina 17.7.2014 klo 10.30  

Vuosittain tehtävä Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa – tutkimus osoittaa suomalaisten yritysten panostavan henkilöstökoulutukseen aiempaa vähemmän. Myös kokonaisinvestoinnit työhyvinvointiin ovat laskusuunnassa, vain työterveyshuoltoon on satsattu yhtä paljon tai enemmän kuin aiempina vuosina. Tulokset julkistettiin SuomiAreenassa Porissa 17.7.2014.

– Suomen kilpailukyvyn ja tuottavuuden kehittämisessä työvoiman osaaminen on nostettu keskiöön. Tutkimuksemme tulokset kuitenkin huolestuttavat. Jos organisaatiot eivät enää kouluta henkilöstöään, miten varmistetaan osaaminen ja innovaatioiden syntyminen, kysyy toiminta-alueen johtaja Guy Ahonen Työterveyslaitoksesta. (Kuva 1 liitteenä)

Toisaalta tämä tulos oli ennustettavissa, onhan taloudellisesti vaikeina aikoina helppo karsia hyvinvointiin liittyvistä vapaaehtoisista kustannuksista, jatkaa Ahonen.

Esimiesten rooli työhyvinvoinnin johtajina on selkeytynyt – osaaminen ja aikapula haasteena

Positiivista kehitystä on tapahtunut esimiesten roolissa. Yli puolet vastaajista arvioi, että esimiesten motivaatio työhyvinvoinnin johtamisessa oli hyvä tai erinomainen. Sen sijaan esimiesten osaamisen arvioi hyväksi enää neljännes vastaajista ja vain 12 prosenttia oli sitä mieltä, että esimiehillä on riittävästi aikaa työhyvinvoinnin johtamiseen.

On erinomaista, että esimiehet tuntuvat ymmärtävän vastuunsa hyvinvoinnin johtamisessa yhä paremmin, iloitsee työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja Ossi Aura Terveystalosta.

Jo puolet organisaatioista (52 %) on määrittänyt esimiehille vastuun alaisten työhyvinvoinnin kehittämisessä. Vuonna 2009 vain 35 prosenttia oli tehnyt näin, kertoo Aura (Kuva 2 liitteenä).

Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa -tutkimusta on tehty vuodesta 2009

Strategisen hyvinvoinnin tila Suomessa tutkimussarja on kartoittanut työhyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen toimintatapoja vuodesta 2009. Tutkimuksessa on kartoitettu vuosittain strategisen hyvinvoinnin rahalliset resursoinnit. Vastaajilta on kysytty kokonaisinvestoinnit, työterveyden osalta Kela-korvauksen jälkeen.Tutkimukseen osallistui 385 organisaatiota seitsemältä eri toimialalta.

Strategisen hyvinvoinnin investoinnit ovat viimeisten vuosien aikana vähentyneet. Työterveydessä on ollut maltillista nousua, mutta henkilöstöetuihin ja projekteihin resursointi on vähentynyt paljon.

Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan syksyllä 2014. Tutkijaryhmään kuuluvat Ossi Aura, Terveystalo, Guy Ahonen, Työterveyslaitos, Juhani Ilmarinen, Juhani Ilmarinen Consulting ja Tomi Hussi, OP Pohjola. Tutkimuksen rahoittavat Suomen Terveystalo, OP Pohjola ja Työterveyslaitos.

Lisätietoja:
Guy Ahonen, Tiedolla vaikuttaminen –toiminta-alueen johtaja, Työterveyslaitos, puh. 0500 477 727, guy.ahonen(at)ttl.fi

Ossi Aura, työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, Terveystalo, puh. 0500 606 102 ossi.aura(at)terveystalo.com

Tomi Hussi, ratkaisupäällikkö, OP Pohjola, puh. 050 517 9209, tomi.hussi(at)op.fi

SuomiAreena 17.7.2014 klo 10.30-11.45, Työelämän tulevaisuuden ajuri: Rahat tai henki.
Työterveyslaitoksen, Työelämä2020 -hankkeen ja Suomailaisen työn liiton järjestämä keskustelutilaisuus SuomiAreenan Pihalla, Antinkatu2, Pori.


 

Mediapalvelut

Sari Virta, tiimipäällikkö (yhteydenotot SuomiAreenan aikana)
Työterveyslaitos
puh. 030 474 2559, 0400 656 376
sari.virta[at]ttl.fi

Kristiina Kulha, viestintäpäällikkö
Työterveyslaitos, Helsinki
puh. 030 474 2551, 040 548 6914,
kristiina.kulha[at]ttl.fi

www.ttl.fi


Yrityksestä

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja kouluttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lisätietoja: www.ttl.fi @tyoterveys Työntekijämäärä: 560

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit