Bioretecin osakkeenomistajien nimitystoimikunta muodostettu

Report this content

Bioretec Oy, Yhtiötiedote, 20.9.2024 klo 9.00

Bioretecin osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on valittu seuraavat henkilöt: puheenjohtajaksi Kustaa Poutiainen, puheenjohtaja ja perustaja Stephen Industries Inc Oy:stä ja jäseniksi vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta sekä sijoituspäällikkö Marko Berg Helsingin Yliopistosta.  Bioretecin hallituksen puheenjohtaja toimii asiantuntijana nimitystoimikunnassa.

Varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2024 päätöksen mukaisesti nimitystoimikuntaan valitaan kolme jäsentä, joista yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa elokuun viimeisen arkipäivän tilanteen mukaan ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee ja esittelee yhtiökokoukselle ehdotuksen hallituksen jäsenistä sekä ehdotukset hallituksen jäsenten palkitsemisesta ja lukumäärästä. Toimikunta toimittaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle vuoden 2025 varsinaista yhtiökokousta varten 31.1.2025 mennessä.

 

Lisätietoja:

Johanna Salko, Talousjohtaja, +358 40 754 8172

Tomi Numminen, Hallituksen puheenjohtaja, Bioretec Oy, + 358 40 581 2132

Hyväksytty neuvonantaja

Nordic Certified Adviser AB, p. +46 70 551 6729

 

Tietoa Bioretecistä

Bioretec on suomalainen, globaalisti toimiva lääkinnällisiä laitteita valmistava yhtiö ja biohajoavien ortopedisten implanttien edelläkävijä. Yhtiöllä on ainutlaatuista biologista osaamistaaktiivisista implanteista, jotka edistävät luun kasvua ja nopeuttavat murtumien paranemista ortopedisten leikkausten jälkeen. Bioretecin kehittämiä ja valmistamia tuotteita käytetään noin 40 maassa ympäri maailmaa.

Yhtiö kehittää parhaillaan uutta RemeOs™-tuoteperhettä, joka perustuu uuden sukupolven vahvoihin, biohajoaviin materiaaleihin, magnesiumseokseen ja hybridikomposiittiin, joiden lujuus mahdollistaa entistä paremmat leikkaustulokset. RemeOs™-implantit hajoavat biologisesti ja korvautuvat luulla mahdollistaen murtuman paranemisen, jolloin implantin poistoleikkausta ei tarvita. Tuotteilla on mahdollista korvata titaani-implantit, jolloin hoitoyksiköissä voidaan saavuttaa tehokkaasti arvoperusteisenterveydenhuollon tavoitteet (Value-Based Healthcare) ja keskittyä potilaan hyötyyn. RemeOs™-tuoteperheen ensimmäiselle tuotteelle on saatu myyntilupa Yhdysvalloissamaaliskuussa 2023, ja Euroopassa CE-merkinnän hyväksyntäprosessi on käynnissä. Tämä avaa Bioretecille leikkaushoidon uudistajana yli 7 miljardin Yhdysvaltain dollarin globaalit ortopedisten traumatuotteiden markkinat.

 

Better healing – Better life. www.bioretec.com

 

 

 

Tilaa