Nordcloud on vuoden nopeimmin kasvanut teknologiayritys

Report this content

Euroopan johtava pilvi-infrapalveluiden asiantuntija Nordcloud valloittaa ensikertalaisena Technology Fast 50 -listan ykkössijan.

Deloitte Technology Fast 50 -listan ykkönen Nordcloud on kasvanut neljän vuoden aikana 3433 %. Toiseksi sijoittui viihteeseen keskittyvä mediaperhe City Digital (2367 %) ja kolmanneksi tuntihinnoiteltua palvelinkapasiteettia tarjoava UpCloud (1179 %).

”Olen seurannut Nordcloudin kasvutarinaa jo pari vuotta, ja on hienoa nähdä heidät nyt Technology Fast 50 -listan ykkösenä. Vahva kasvu Suomen epävarmassa taloustilanteessa on rohkaisevaa ja todiste suomalaisten kasvuyritysten kilpailukyvystä”, kertoo Deloitten teknologia-, media- ja telekommunikaatio toimialan johtaja Jukka-Petteri Suortti.

Vuonna 2011 perustettu Nordcloud on Euroopan johtava pilvi-infrapalveluiden asiantuntija, joka auttaa asiakkaitaan ottamaan täyden hyödyn pilvipalveluista - kustannustehokkaasti ja tietoturvallisesti.

”Olen todella iloinen tästä tunnustuksesta koko meidän erinomaista työtä tekevän henkilöstömme puolesta. Tällaisiin kasvulukuihin pääseminen vaatii rautaista ammattitaitoa, yhteen hiileen puhaltamista sekä ennen kaikkea uskallusta tehdä rohkeasti asioita, joihin itse uskoo. Nordcloud on alusta lähtien tähdännyt korkealle ja asettanut tavoitteeksi kansainvälisen menestymisen. Päämääränämme on olla alallamme Euroopan johtava yritys. Pilvi-inframarkkinoilla on vielä runsaasti kasvunvaraa, ja aiomme ottaa siitä oman osamme”, kiteyttää Nordcloudin toimitusjohtaja Esa Kinnunen.


Haastava taloudellinen tilanne hidastanut teknologiayritysten kasvuvauhteja

Viimeiset kolme vuotta teknologiayritysten kasvu on ollut hieman maltillisempaa, ja sekavat talousnäkymät näyttävät sekoittaneen myös teknologiakasvuyritysten pakkaa.

Tästä huolimatta Fast50 -lista on jälleen täynnä nopeita kasvajia. Kymmenen parhaan joukossa uusia tulokkaita on peräti kuusi. Ensimmäistä kertaa listalle sijoittui esimerkiksi helsinkiläinen peliyritys Dodreams Fairytale (737 %). Peliyritys ylsi suoraan listan viidenneksi. Vuoden 2014 voittaja, hyvinvointipalveluiden sähköisten maksujärjestelmien tuottaja, ePassi Payments sijoittui tänä vuonna sijalle 12. Vuoden 2013 Fast 50-voittaja, omavaraisen digitaalisen lukitusjärjestelmän kehittänyt iLOQ sijoittui nyt sijalle 24.


Deloitte ja OP kasvuyritysten kumppanina

Deloitten Technology Fast 50 -ohjelmassa etsittiin jo kahdennentoista kerran Suomen nopeimmin kasvavia teknologiayrityksiä. Listauksessa kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen neljän vuoden (2012–2015) ajalta. Technology Fast 50 -ohjelman kautta Deloitte ja OP tukevat suomalaisten kasvuyritysten näkyvyyttä ja kasvua sekä kotimarkkinassa että kansainvälisesti.

Tehnology Fast 50 -kilpailun voittajan julkistustilaisuudessa kilpailun osallistujat pääsivät sparraamaan yhdessä Deloitten ja kilpailun kumppanina toimineen OP Ryhmän asiantuntijoiden kanssa kasvuun ja kansainvälistymisen liittyviä kysymyksiä. 

”OPlle suomalaisten yritysten kasvu ja menestys ovat sydämen asia. Kun yritykset menestyvät, Suomi menestyy. Rahoittajana saamme usein olla mukana tukemassa uskomattomia kehitystarinoita. Samanlaisia tarinoita olemme saaneet kuulla Technology Fast 50 -menestyjiltä", sanoo OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Heikki Peltola.

Palkinnoksi tämän vuoden voittaja Nordcloud saa Deloitten johtavien asiantuntijoiden aikaa ja näkemystä. Tavoitteena on tukea yhtiön vahvaa kasvua myös tulevaisuudessa. Partner-mentoroinnin avulla Deloitte tarjoaa Nordcloudin johdolle asiantuntijoidensa syvällistä toimiala- ja markkinaosaamista.

Suomen Technology Fast 50 -listauksessa menestyneet yritykset osallistuvat myös Deloitten EMEA Technology Fast 500 -listaukseen, jossa palkitaan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan nopeimmin kasvavat teknologiayritykset. EMEA-listauksen tulokset julkistetaan 8. joulukuuta 2016.

 

Lisätietoja:

Jukka-Petteri Suortti
Osakas, Teknologia, media ja telekommunikaatio -toimialan johtaja
jukka-petteri.suortti@deloitte.fi
Deloitte

Mari Nikitin
Technology Fast 50 -projektipäällikkö
mari.nikitin@deloitte.fi
0440 377749
Deloitte

Deloitte on yksi maailman johtavista asiantuntijayrityksistä ja tavoitteenamme on vaikuttaa asiakkaisiimme, toisiimme ja yhteiskuntaamme merkityksellisellä tavalla päivittäisen työmme kautta. Palvelemme asiakkaitamme yli 150 maassa tilintarkastuksella, vero- ja lakipalveluilla, liikkeenjohdon konsultoinnilla, riskienhallinnalla ja yritysjärjestelypalveluilla. Suomen 450 deloittelaista tuovat asiakkaillemme globaalia osaamista yli 244 000 kollegan kanssa. www.deloitte.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Listauksessa kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen neljän vuoden (2012–2015) ajalta. Technology Fast 50 -ohjelman kautta Deloitte ja OP tukevat suomalaisten kasvuyritysten näkyvyyttä ja kasvua sekä kotimarkkinassa että kansainvälisesti.
Tweettaa

Lainaukset

Olen seurannut Nordcloudin kasvutarinaa jo pari vuotta, ja on hienoa nähdä heidät nyt Technology Fast 50 -listan ykkösenä. Vahva kasvu Suomen epävarmassa taloustilanteessa on rohkaisevaa ja todiste suomalaisten kasvuyritysten kilpailukyvystä
Jukka-Petteri Suortti