Tutkimus: Robottivarainhoito rantautuu Suomeen

Report this content

Yhdysvalloissa robotteja on hyödynnetty sijoitusneuvonannossa jo noin 10 vuoden ajan. Trendi on rantautumassa vauhdilla myös Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Yhdysvalloissa robovarainhoidon markkina oli noin 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoden 2016 loppuun mennessä. Tulevina vuosia markkina tulee merkittävästi kasvamaan, ja sen koon ennustetaan olevan vuoteen 2025 mennessä jo noin 5-7 biljoonaa dollaria. Kaiken kaikkiaan maailmasta löytyy nyt noin 165 robo-neuvonantoon keskittynyttä yritystä. Suomessa alan yrityksiä on tällä hetkellä kaksi, mutta niiden määrä tulee lisääntymään.

Deloitten tuoreesta The Finnish perspective on robo-advisory -tutkimuksesta selviää, että robovarainhoidosta keskustellaan jokaisessa suuressa suomalaisessa varainhoitoa tarjoavassa yrityksessä. ”Suomessa suurin osa yksityistä varainhoitoa tarjoavista yrityksistä keskittyy palvelemaan vain erityisen varakkaita asiakkaita. Joukko on pieni, palvelumalli on räätälöity ja kallis, ja siksi kustannustehokkaalle sijoitusneuvonnalle on selkeästi tarvetta”, kertoo Deloitten johtaja Marko Hykkönen.

Alalla toimivat varainhoitajat väittävät, että suomalaisilla sijoitusneuvonantoasiakkailla on tällä hetkellä käytössään monimutkaisia varallisuudenhoito- ja veroratkaisuja. Siksi monet perinteiset sijoitusneuvonantajat eivät vielä näe roboneuvonannon kehittämistä kovin tärkeänä. ”Teknologia kehittyy kuitenkin hyvin nopeasti, joten tilanne saattaa radikaalisti muuttua jo muutaman vuoden sisällä”, Hykkönen ennustaa.
 

X-sukupolvi ja milleniaalit suunnannäyttäjinä

Deloitte selvitti sijoittajien motiiveja hyödyntää robottia sijoitusneuvonannossa ihmisen sijaan. Robottien avulla varainhoitopalveluita pystytään tarjoamaan alhaisilla kustannuksilla isommalle asiakaskunnalle. Lisäksi robotin antama neuvonanto on saatavilla aina, ajasta ja paikasta riippumatta. On myös huomattu, että ihmiset antavat helpommin tarkempia tietoja omista varoistaan robotille kuin ihmiselle. Lisäksi robotilta saama palvelu on aina saman laatuista ja perustuu olemassa olevaan dataan.

”Käyttäytymistieteissä on todistettu, että inhimilliset tunteet ja henkilökohtaiset motiivit vaikuttavat voimakkaasti ihmisten tekemiin sijoituspäätöksiin. Oli kyse yksityissijoittajasta tai varainhoitajasta, ihmisten päätöksissä saattaa vaikuttaa esim. pelko tai ahneus. Robotti taas katsoo dataa aina objektiivisesti ja näin ollen kaikki sijoituspäätökset tehdään ilman tunne-elementtejä,” Hykkönen selventää.

Deloitten tutkimuksesta selviää suurien ikäluokkien haluavan, että tulevaisuudessakin heidän varansa sijoittaa ihminen. Vastaajat näkevät, että ihmisen kanssa on helpompi viestiä ja he eivät pidä digitaalisia ratkaisuja niin luotettavina. Robovarainhoitoa haluavatkin hyödyntää erityisesti X-sukupolvi ja milleniaalit. ”Nämä nuoremmat sukupolvet ovat diginatiiveja – he ovat tottuneita teknologioiden käyttäjiä ja näkevät helposti teknologian tuomat mahdollisuudet. Nuoremmat sukupolvet arvostavat roboteilta saatua täsmällisyyttä ja tehokkuutta. He eivät vaadi varainhoidolta ihmiskontaktia, vaan haluavat tehdä nopeita päätöksiä, jotka perustuvat faktaan ja olemassa olevaan dataan”, summaa Hykkönen.

Lisätietoja:
Marko Hykkönen
Johtaja, pankki- ja vakuutussektori
marko.hykkonen@deloitte.fi
050 5058 527

Deloitte on yksi maailman johtavista asiantuntijayrityksistä ja tavoitteenamme on vaikuttaa asiakkaisiimme, toisiimme ja yhteiskuntaamme merkityksellisellä tavalla päivittäisen työmme kautta. Palvelemme asiakkaitamme yli 150 maassa tilintarkastuksella, vero- ja lakipalveluilla, liikkeenjohdon konsultoinnilla, riskienhallinnalla ja yritysjärjestelypalveluilla. Suomen 450 deloittelaista tuovat asiakkaillemme globaalia osaamista yli 245 000 kollegan kanssa. www.deloitte.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Robovarainhoidosta keskustellaan jokaisessa suuressa suomalaisessa varainhoitoa tarjoavassa yrityksessä.
Tweettaa

Lainaukset

Suomessa suurin osa yksityistä varainhoitoa tarjoavista yrityksistä keskittyy palvelemaan vain erityisen varakkaita asiakkaita. Joukko on pieni, palvelumalli on räätälöity ja kallis, ja siksi kustannustehokkaalle sijoitusneuvonnalle on selkeästi tarvetta
Marko Hykkönen
Nuoremmat sukupolvet arvostavat roboteilta saatua täsmällisyyttä ja tehokkuutta. He eivät vaadi varainhoidolta ihmiskontaktia, vaan haluavat tehdä nopeita päätöksiä, jotka perustuvat faktaan ja olemassa olevaan dataan
Marko Hykkönen