Esperi kasvaa Pohjois-Savossa – nyt apua tarjotaan mielenterveyskuntoutujille
Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy on hankkinut omistukseensa Juankoskella toimivan Elinakoti Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1996 perustettu hoitokoti käsittää 26 asukaspaikkaa mielenterveyskuntoutujille. Elinakodin liikevaihto on noin miljoona euroa ja vanhoina työntekijöinä Esperille siirtyy 15 yhtiön työntekijää. Erja Kuronen, Anne Viljanen sekä Juha Okulov omistivat yhtiön aiemmin tasaosuuksin. ”Maailma muuttuu ja meidän on pysyttävä sen mukana. Pitkä työ on tehty ja nyt on hyvä hetki siirtää työ eteenpäin vastuunkantaville hartioille”, kuvailee Anne Viljanen, joka