• news.cision.com/
  • EY/
  • Johtamisen on uudistuttava - digitaalinen murros ja organisaatioiden muutosvalmiuden tila Pohjoismaissa

Johtamisen on uudistuttava - digitaalinen murros ja organisaatioiden muutosvalmiuden tila Pohjoismaissa

Report this content

EY:n tekemän pohjoismaisen kyselytutkimuksen perusteella digitaaliseen murrokseen vastaamisessa tarvitaan uutta ja yhtenäisempää johtamista. Kehityshankkeet ovat vielä yksikkö- tai toimintokohtaisia, pistemäisiä ja pilottikeskeisiä. Vaihtoehtoisten tai uusien työvoimamallien ei nähdä ratkaisevan murroksen vaatimia osaamistarpeita. Lähes 50 % vastanneista kertoo, että he eivät ole joko käyttäneet ollenkaan tai käyttävät hyvin vähän osa-aikaisia työntekijöitä, konsultteja, partnereita tai ulkoistamista.

Vuoden 2019 Nordic HR Surveyn tutkimusteemana oli organisaatioiden joustavuus ja sopeutumiskyky. Kyselyn tavoitteena oli selvittää kuinka pohjoismaiset organisaatiot ovat ottaneet muutoksen omakseen ja minkälaisia toimenpiteitä kyselyyn vastanneet organisaatiot ovat tehneet sopeutuakseen murrokseen.

Pohjoismaiset organisaatiot ovat viimeisen kolmen vuoden aikana panostaneet erityisesti tiimityöskentelyyn, teknologiaan ja prosessien tehostamiseen. Nykyprosesseja on lähdetty tehostamaan nopeuden ja joustavuuden lisäämiseksi. ”Virtaviivaistaminen vapauttaa aikaa innovoinnille. Tehokas yksiköiden välinen yhteistyö palvelee yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja ratkaisevaa on, miten koko organisaation toimintatapoja kehitetään. Siksi onkin tärkeää, että kehitysportfoliota johdetaan ja hallitaan strategisena kokonaisuutena”, EY:n People Advisory Services -palveluista vastaava johtaja Mia Norhomaa toteaa. ”Tutkimustuloksemme kertovat selkeästi, että johtamiskäytännöt ovat yhteydessä nopeaan päätöksentekoon, hyvään asiakaskokemukseen ja organisaation innovatiivisuuteen”, jatkaa Norhomaa.

Merkittävin tekijä kilpailukyvyn ja muutosvalmiuden varmistamisessa on yhteinen näkemys organisaation visiosta, yhteisistä tavoitteista ja toimintatavoista. Muutoskyvykkyyden kehittäminen tulee tapahtua johdetusti organisaation eri tasoilla. Kirkas visio ja yhteiset toimintatavat lisäävät itseohjautuvuutta, päätöksenteon nopeutta, innovatiivisuutta ja yksilöiden halua kehittyä. Tutkimuksen mukaan vain 4,5 % organisaatioista kokee, että heillä on tarvittavat kyvykkyydet innovointiin koko organisaation laajuudella, mikä kertoo siitä, että matka on vielä kesken.

”Ketterien toimintatapojen kehittäminen ja omaksuminen edellyttävät jatkuvan oppimisen mallin integroimista arkeen. Autonomian mahdollistaminen ja henkilöstön vastuuttaminen omasta oppimisestaan nousevat tuloksissa kiinnostavasti esiin. Tämä vahvistaa myös HENRY ry:n puitteissa käymäämme laajaa keskustelua oppimisesta työyhteisöissä”, toteaa toiminnanjohtaja Marita Salo.

”Kulttuuri ja arvot nähdään yhtenä osatekijänä yrityksen menestymiselle. Kulttuuri liimaa uudet toimintatavat ja kehityshankkeiden tavoitteet kokonaisuudeksi ja yhdeksi visiota tukevaksi tarinaksi. Organisaation transformaatiota tulee johtaa. Johdon ja esihenkilöiden tulee ottaa aktiivinen rooli, rakentaa luottamusta ja vahvistaa psykologista turvallisuuden tunnetta esimerkillä johtamisella ja valmentavalla asenteella”, Norhomaa päättää.

Tiedot tulevat ilmi EY:n pohjoismaissa toteutettavasta Nordic HR Survey -tutkimuksesta. Lue lisää raportin suomenkielisestä tiivistelmästä.

Nordic HR Survey -tutkimus 2019 on tehty yhteistyössä pohjoismaisten HR-järjestöjen kanssa (HENRY, Dansk HR, mannauður, Sveriges HR Förening ja HR Norge). Tutkimus suoritettiin online-kyselytutkimuksella lokakuussa 2019 HR-johtajille ja -ammattilaisille suomalaisen HENRY ry:n sekä edellä mainittujen pohjoismaisten sisarjärjestöjen kautta. Yhteensä tutkimukseen vastasi 812 HR-ammattilaista, joista suomalaisia vastaajia oli 161. 71% vastaajista kuului HR-johtoon tai muihin ylimpiin johtotehtäviin.

Lisätietoja:

Mia Norhomaa, Senior Manager, EY People Advisory Services, puh. +358 40 772 5612, mia.norhomaa@fi.ey.com
Marita Salo, Toiminnanjohtaja, HENRY ry, puh. +358 50 434 7492, marita.salo@henry.fi
Anne Irmola, markkinointipäällikkö, EY, puh. +358 50 566 3854, anne.irmola@fi.ey.com

EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija sekä liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä Twitterissä: @EY_Suomi.

Avainsanat:

Tilaa