Fazer juhlistaa ruokailupalveluidensa juuria - mukana Lotta Svärd Säätiö

Report this content

Vuonna 1944 Suomeen perustettiin Työmaahuolto, joka hoiti sodan jälkeisten rakennustyömaiden muonituspalveluja lottien vahvalla kokemuksella. Lottien osaaminen siirtyi 1970-luvulla yritysostojen kautta Fazerille ja Amica-ravintoloihin. 23.11.2014 tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun lottajärjestö Suomessa lakkautettiin.

Fazer Food Services juhlistaa muonituslottien työtä

Fazer sai alkunsa, kun Karl Fazer avasi ranskalais-venäläisen konditorian Helsinkiin. Ravintolatoiminnasta tuli merkittävä osa Fazerin liiketoimintaa, kun Fazer Catering (nykyinen Fazer Food Services) perustettiin vuonna 1976. Vuonna 1978 Fazer osti Työmaahuollon, joka oli suomalaisen työpaikkaruokailun uranuurtaja.

”Fazerin ruokailupalveluosaaminen perustuu suomalaisen Lotta Svärd -järjestön muonitustoimintaan. Itsenäisyyspäiväviikolla juhlistamme muonituslottien työtä ja Lotta Svärd -järjestöä; yrityksemme juuria”, Fazer Food Servicesin Suomen toimitusjohtaja Jaana Korhola kertoo.

Työmaahuolto-niminen yhdistys perustettiin vuonna 1944 muonituksen järjestämiseksi työmailla, joita järjestettiin sotapalveluksesta vapautuville miehille. Työmaahuolto työllisti lottia, joiden tietotaito siirtyi Fazerille 1970-luvun lopussa kun yritys osti Työmaahuollon liiketoiminnan. Yli 120 vuoden aikana Fazerin ravintolaliiketoiminta on kasvanut ja toimintaa on neljässä maassa. Suomessa ravintolat tunnetaan parhaiten Amica-brändistä.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi: Fazerin Lottamenu

Fazer Food Services ja Amica-ravintolat juhlistavat muonituslottien työtä ja Lotta Svärd -järjestöä, sillä lottien ruokailupalveluosaaminen ja edelläkävijyys sekä tietotaito ovat ruokailupalveluidemme perusta.

Itsenäisyyspäiväviikolla henkilöstöravintoloillamme on mahdollisuus toteuttaa Lottamenu yhtenä lounasvaihtoehtona. Lottamenu on Fazer Food Servicesin tuotekehityksen luoma modernisoitu historiallinen makumatka, joka pohjautuu jälleenrakentamisen ajan reseptiikkaan.

Fazerin Lottamenu
Nokkoskeittoa
Nyhtöpossua tillikastikkeessa
Keitettyjä perunoita
Paahdettuja hunaja-punajuuria
Etikkakurkkua ja porkkanaraastetta
Puolukkakiisseliä ja kauramurua

Reseptejä kotikeittiöille verkossa itsenäisyyspäiväviikolla: www.amica.fi

Itsenäisyyspäivänjuhla Kulosaaren yhteiskoululla

Juhlinta huipentuu tapahtumaan Kulosaaren yhteiskoululla 5.12. klo 9-10.30, jonne media on tervetullut. Tapahtumassa tarjoillaan Lottamenu.

Tapahtumassa mukana
Kulosaaren yhteiskoulu
Fazer Food Services
Lotta Svärd Säätiö
Lottamuseo
Elo-säätiö
Opetusministeri Krista Kiuru

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 27.11.2014 mennessä: viestinta.fazerfoodservices@fazer.com.

Fazerin ruokailupalvelut

Ravintolatoiminnasta tuli merkittävä osa Fazerin liiketoimintaa, kun Fazer Catering (nykyinen Fazer Food Services) perustettiin vuonna 1976. Yrityksen toimialana oli ”henkilöstöravintoloiden hoito ja pakasteruuan valmistus”. Ensimmäinen ravintola avattiin Helsingissä Akava-talossa. Toiminnassa korostuivat alusta lähtien asiakaslähtöisyys, laatutietoisuus ja kansainväliset trendit. Harva kuitenkaan tietää että iso osa Fazerin ruokailupalveluosaamisesta on perintöä suomalaisilta muonituslotilta.

Vuonna 1978 Fazer osti Työmaahuollon, joka oli työpaikkaruokailun uranuurtaja. 1970-luvun lopulla Fazer Cateringilla oli yli 700 työntekijää joista noin 600 oli vakituisia. Yrityskaupan ja etenkin sen mukana Fazerille siirtyneen henkilökunnan mukana siirtyi valtava osaamispääoma, jota oli kehitetty Työmaahuolto ry:n perustamisesta lähtien.

Nykyään Fazer Food Services tarjoaa maukasta ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Suomessa tarjoamme päivittäin 130 000 ateriaa. Palveluvalikoimaan kuuluu muun muassa yksityisen ja julkisen sektorin henkilöstöravintoloita, opiskelijaravintoloita, kongressi-, kokous- ja tilausravintoloita sekä koulujen ja julkisten laitosten ruokailupalveluja. Lounaan ohella tarjolla on hyvinvointia tukevia, monipuolisia asiakaskohtaisia ratkaisuja päivän kaikkiin hetkiin sekä maukasta, vaihtelevaa ja ravitsemuksellisesti täysipainoista ruokaa myös kotiin vietäväksi. Fazer tarjoaa asiakkailleen myös korkealaatuista edustustarjoilua.

Lisätietoja:
Fazerin historia ja perinne: fazergroup.com/fi/tietoa-meista/history--heritage/fazer-and-lotta-svard/, #suomalaistahyvää, #fazerintarina
Painokelpoinen kuva muonituslotista: www.fazergroup.com/pictures, ”Media_Press”, ”Muonituslottia”. Lottamuseo mainittava julkaistaessa.

Fazerin historia: Liisa Eerola, kumppanuuspäällikkö, Fazer-konserni, p. 044 710 8860
Kulosaaren yhteiskoulun tapahtuma:
Laura Tötterman, tiedottaja, Fazer Food Services, p. 044 711 9550
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com

Seija Kurunmäki, johtaja, ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, p. 0400 460 894, seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Fazer-konserni
Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksituotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä yli 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Yrityksen menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Fazer haluaa, että elämä maistuisi hyvältä joka päivä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli lähes 1,7 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja UN Global Compactin periaatteisiin.

Kun haluatte hyvää

Tilaa

Liitteet & linkit