Halton investoi jälleen uuteen tehtaaseen Yhdysvalloissa

Report this content

Uusi tuotantolaitos valmistaa ilmanvaihdon tuotteita muun muassa merenkulkuun ja energiantuotantoon. Kyseessä on Haltonin kolmas tehdas Yhdysvalloissa. Tuotanto alkaa syksyllä 2024.

 

Halton Group investoi yli kolme miljoonaa euroa uuteen tehtaaseen Yhdysvalloissa. Tehdas kuuluu yhtiön Marine, Energy and Infrastructure -liiketoimintayksikköön, ja se rakennetaan Andersonin kaupunkiin Etelä-Carolinan osavaltioon.

”Investoinnin taustalla on Haltonin vahva kasvupotentiaali Amerikassa. Näemme kasvua oikeastaan kaikilla asiakassegmenteillä. Uudessa tehtaassa pääsemme valmistamaan vihreää siirtymää edistäviä ilmanvaihtolaitteita lähellä tärkeitä asiakkaita”, sanoo Halton Marinen toimitusjohtaja Sami Piirainen.

Haltonin Marine, Energy and Infrastructure -yksikkö valmistaa ilmanvaihdon tuotteita muun muassa risteilijäaluksiin, merituulivoimaloihin ja infrastruktuurihankkeisiin. Uusi tehdas päätettiin perustaa Andersoniin, koska sieltä löytyy osaavaa työvoimaa ja suotuisa toimintaympäristö. Tehdas tuo alueelle uusia työpaikkoja ja tukee paikallista taloutta.

Haltonilla on Yhdysvalloissa entuudestaan kaksi tehdasta, molemmat Kentuckyn osavaltiossa. Ne kuuluvat Foodservice -yksikköön ja valmistavat ilmanvaihtojärjestelmiä ammattikeittiöihin. Huhtikuussa Halton kertoi investoivansa seitsemän miljoonaa euroa toisen Kentuckyn-tehtaansa laajentamiseen.

Vuonna 1969 perustettu Halton Group on suomalainen perheyritys, jolla on 14 tehdasta eri puolilla maailmaa. Pohjois-Amerikassa Halton on toiminut yli 30 vuotta, ja työllistää siellä noin 530 ihmistä.


 

Lisätiedot

Sami Piirainen, toimitusjohtaja

Halton Marine

+358 40 527 9278

sami.piirainen@halton.com

 

Halton Group on globaali teknologiajohtaja, joka tarjoaa sisäilmaratkaisuja haastaviin julkisiin, työ- ja liiketiloihin, terveydenhuoltolaitoksiin, laboratorioihin, ammattikeittiöihin, offshore-kohteisiin sekä energiantuotanto- ja teollisuusympäristöihin. Haltonin tavoitteena on tarjota loppukäyttäjille turvallisia, miellyttäviä ja tuottavia sisäympäristöjä, jotka ovat myös energiatehokkaita ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia. Yhtiö on perustettu Suomessa vuonna 1969. Nykyään Halton Group työllistää yli 1 900 henkilöä lähes 40 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli noin 300 miljoonaa euroa. www.halton.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia