Haltonista enemmistöomistaja brittiläiselle Flamgard Calidairille

Report this content

Suomalainen sisäilmayritys Halton Group on hankkinut yhteensä 55 prosentin omistusosuuden brittiläisestä sulku- ja palopeltien valmistajasta, Flamgard Calidairista. Syyskuun 2020 puolivälissä solmittu kauppa on jatkoa heinäkuussa 2019 toteutuneelle 19 prosentin osuuden ostolle yhtiöstä.

Flamgard Calidairin erityisosaamista ovat muun muassa vaativiin energiantuotantoympäristöihin kuten ydinvoimaloihin, sekä maanalaiseen infrastruktuurirakentamiseen kuten tunneleihin tarkoitetut ilmastointikanavien sulku- ja palopeltiratkaisut. Vuonna 1981 perustettu yhtiö on Haltonin entinen kilpailija ja toimittanut ratkaisuja useisiin vaativiin kohteisiin maailmalla. Yhtiöt hakevat nyt kasvua yhteistoimin. 

“Vuosien harkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että yhdistämällä osaamisemme sekä  myynti- ja valmistusverkostomme voimat, voimme saavuttaa merkittäviä synergiaetuja ja edesauttaa liiketoimintamme kasvua”, sanoo Haltonin globaalista Marine-liiketoiminnasta vastaava johtaja Sami Piirainen.

Myös Flamgard Calidairin johdossa luotetaan siihen, että yhtiöiden keskinäinen järjestely ja läheinen yhteistyö vauhdittavat merkittävästi molempien osapuolten liiketoimintaa.

“Tämä on erinomainen siirto. Odotamme kovasti tulevaa yhteistyötä ja kasvua eri segmenteissämme maailmalla sekä hienoa tulevaisuutta”, toteavat pääjohtaja Lee Bramald ja toimitusjohtaja Steve Edwards Flamgard Calidairista.

Yhtiöiden tähyämät kohdemarkkinat ovat toistaiseksi säästyneet koronapandemian pahimmilta vaikutuksilta.

“Vaikka korona myllersi useita Haltonin markkinasegmenttejä, esimerkiksi raskaan teollisuuden, ydinvoiman sekä petrokemian ja maanalaisen infrastruktuurirakentamisen puolella on edelleen paljon lupaavia mahdollisuuksia, joissa erikoisosaamistamme vaativiin olosuhteisiin tarvitaan. Näillä markkinoilla meillä on hienot mahdollisuudet vahvistaa asemaamme yhdessä”, Sami Piirainen toteaa.

Lisätiedot:

Sami Piirainen, johtaja, Halton Marine 
Puhelin: 040 527 9278
Sähköposti: Sami.Piirainen(at)halton.com

Flamgard Calidair on maailman johtavia korkealuokkaisten sulku- ja palopeltiratkaisujen suunnittelu- ja valmistajayrityksiä, jonka kohteina ovat energiantuotanto-, meriteollisuus-, tunneli ja metro- sekä teollisuusympäristöt. Yhtiön menestys perustuu korkealuokkaisiin tuotteisiin ja innovaatioihin. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli noin 6 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 65 henkeä Walesissä, Iso-Britanniassa. flamgard.co.uk/

Halton Group on Suomessa vuonna 1969 perustettu, johtava kansainvälinen sisäilmastoratkaisujen toimittaja vaativiin kohteisiin; kaupallisiin ja julkisiin tiloihin, terveydenhuoltoon, laboratorioihin, ammattikeittiöihin, laivoille sekä energiantuotanto- ja teollisuusympäristöihin. Haltonin tavoitteena on luoda käyttäjilleen turvallisia, mukavia ja työskentelyä tehostavia sisäympäristöjä, jotka ovat elinkaareltaan kestävän kehityksen mukaisia ja energiatehokkaita. Halton-konsernin palveluksessa työskentelee noin 1 600 ihmistä 37 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli noin 237 miljoonaa euroa. www.halton.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia