Haltonista enemmistöomistaja brittiläiselle Flamgard Calidairille
Suomalainen sisäilmayritys Halton Group on hankkinut yhteensä 55 prosentin omistusosuuden brittiläisestä sulku- ja palopeltien valmistajasta, Flamgard Calidairista. Syyskuun 2020 puolivälissä solmittu kauppa on jatkoa heinäkuussa 2019 toteutuneelle 19 prosentin osuuden ostolle yhtiöstä.Flamgard Calidairin erityisosaamista ovat muun muassa vaativiin energiantuotantoympäristöihin kuten ydinvoimaloihin, sekä maanalaiseen infrastruktuurirakentamiseen kuten tunneleihin tarkoitetut ilmastointikanavien sulku- ja palopeltiratkaisut. Vuonna 1981 perustettu yhtiö on Haltonin entinen kilpailija ja
Globaali sisäilmayhtiö Halton Group on ostanut Yhdysvaltojen Kentuckyssa toimivan, ammattikeittiöiden korvaus- ja poistoilmalaitteita valmistavan perheyrityksen, LCSystems Inc.:n, liiketoiminnan ja tuotemallioikeudet. Yrityksen liiketoiminta siirtyy kaupan myötä osaksi Haltonin ammattikeittiöympäristöihin erikoistunutta Foodservice-liiketoimintaa. Vuonna 2017 Halton toimitti ammattikeittiöiden sisäilmaratkaisut noin 6000 kohteeseen ympäri maailmaa.Halton on tehnyt viime vuodet järjestelmällistä työtä laajentaakseen ammattikeittiöille suunnattua tarjontaansa huuvaratkaisuista