Kesätyöntekijöitä palkataan runsaasti Hämeessä
– Kyselyymme vastanneista Hämeen alueen yrityksistä seitsemän kymmenestä palkkaa ensi kesäksi yhteensä noin 3 000 työntekijää, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio. Tiedot perustuvat kauppakamarin maaliskuussa jäsenyrityksille lähettämään Kesätyöpaikkakyselyn tuloksiin. Forssan seudulla 13 %, Hämeenlinnan sekä Lahden seuduilla 6 % yrityksistä, ei vielä ole päättänyt palkkaavatko he kesätyöntekijöitä.Puolet yrityksistä edellyttää, että kesäntyöntekijä on yli 18-vuotias ja yli kolmannes rekrytoi myös alle 18-vuotiaita. Joka toisessa yrityksessä palkataan kesätyöntekijöitä