Helsingin Kaupunginteatteri kutsui kaupunkilaiset kylään

Report this content

Tiedote 29.8.2017

Peruskorjauksen jälkeen ovensa viime viikolla avannut Helsingin Kaupunginteatteri on toivottanut kaupunkilaiset tervetulleiksi tutustumaan 50 vuotta täyttävään taloon ja sen toimintaan. Erilaisissa maksuttomissa yleisötilaisuuksissa kävi avajaisjuhlallisuuksien aikana yli 2 300 henkeä.

”Avoimet ovet oli mainio tapa kohdata katsojat ja teatterin ystävät henkilökohtaisesti ja kuulla mitä teatterilta odotetaan. Teatterinjohtajana oli myös hieno nähdä, minkälaisella ylpeydellä henkilökunta esitteli omaa työpaikkaansa ja omaa ammattitaitoaan”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Peruskorjattu teatteritalo ja sen ohjelmisto kiinnostivat avajaisviikkojen yleisöä. Teatterin ohjelmistoa esiteltiin näytäntövuoden avajaisissa 14. elokuuta paitsi medialle myös yleisölle. Avajaisten yleisökiintiö, 460 paikkaa, täyttyi parissa tunnissa ilmoittautumisen alkamisesta.

Kauden avanneen Myrskyluodon Maija -musikaalin ensi-iltaviikon aikana 21.-27. elokuuta järjestettiin kaikkiaan 20 yleisölle avointa talokierrosta, joille osallistui yhteensä 500 henkeä.

Perjantaina 25. elokuuta yleisö kutsuttiin avoimien ovien iltaan ja sunnuntaina 27. elokuuta koko perheen teatteripäivään. Avoimien ovien tapahtumissa teatterin eri osastot esittäytyivät ja yleisölle järjestettiin mm.  taiteilijatapaamisia, työpajoja, suuren näyttämön tekniikkaesityksiä ja tutustumiskäyntejä kulissien taakse ja mm. avoimiin harjoituksiin.

Avajaisten kunniaksi teatteri kutsui yhteistyössä Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa 200 kaupungin kirjastoissa ja liikuntapaikoissa vieraillutta helsinkiläistä aveceineen Myrskyluodon Maijan kutsuvierasensi-iltaan 23. elokuuta.

 

Lue lisää Helsingin Kaupunginteatterin tarjoamista tapahtumista: hkt.fi/tapahtumat.

Muistoja Helsingin Kaupunginteatterista -juhlavideo
Näytäntökauden avajaiset -video

 

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Ticketmaster ma-la klo 8-21, su klo 10-18, puh. 0600 10 800 (1,98 e/min pvm)
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

 

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatteri kutsui kaupunkilaiset kylään.
Tweettaa

Lainaukset

Avoimet ovet oli mainio tapa kohdata katsojat ja teatterin ystävät henkilökohtaisesti ja kuulla mitä teatterilta odotetaan. Teatterinjohtajana oli myös hieno nähdä, minkälaisella ylpeydellä henkilökunta esitteli omaa työpaikkaansa ja omaa ammattitaitoaan.
Teatterinjohtaja Kari Arffman