Hersyvän raivokas Everstinna palaa pienelle näyttämölle

Report this content

Tiedote 29.8.2023

Vuonna 2019 kantaesityksensä HKT:n lavalla saanut yleisö- ja arvostelumenestys Everstinna saa uusintaensi-iltansa pienellä näyttämöllä 14. syyskuuta. Rosa Liksomin suosittuun romaaniin (2017) pohjautuvan väkevän ja rikaskielisen näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Susanna Airaksinen ja tarinan tulkkina nähdään upea Heidi Herala.

Everstinna kertoo hersyvän ja rajun tarinan paraateja ja univormuja ihailevan nuoren tytön kasvusta itsenäiseksi, aikuiseksi ja kirjailijaksi. Samalla näytelmä on tarkka ja terävä erään aikakauden analyysi. Se kuvaa nuoren, itsenäistyneen Suomen kulkua läpi sotien, elämää Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja erityisesti Suomen suhdetta Saksaan. Lapin kirpeässä yössä kerrottu tarina kuljettaa läpi yhden naisen koko elämän sekä yhden valtion kasvukipujen. Rosa Liksom on käyttänyt Everstinnan tarinan pohjana lappilaisista aiheistaan tunnetun kirjailija Annikki Kariniemen vaiherikasta elämää.

Everstinna oli ajankohtainen vuonna 2019, ja nyt vuonna 2023 se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Everstinnan luonteen hurjuus ja herkkyys on käsinkosketeltavaa, mutta tässä teoksessa Everstinna ei ole pelkästään uhri, vaan myös toimija. Toivoisin, että esitys antaisi katsojalle rohkeuden mennä omassa elämässään oman häpeänsä läpi ja yli, kuten Everstinnakin sanoo: ’Vaitiolo tappaa sisältä käsin. Läpitte maailman historian on ollut niitä jokka kertovat ja niitä jokka ei kerro ko häpeä estää puhumisen.’ Esityksessä myös huumori on välttämätön väline, sillä vain nauramalla välillä vapautuneesti, pystyy ottamaan synkimmätkin aiheet vastaan”, näyttelijä Heidi Herala kertoo.

”Rosa Liksomin upeus, älykkyys ja herkkyys on siinä, että se katsoo Suomen ja natsismin kytköksiä suoraan silmästä silmään ja sitten tarttuu sarvista. Mutta se ei aseta itseään etäälle, yläpuolelle, ei korosta omaa paremmuutta. Tässä esityksessä tuo kaikki on läsnä Heidi Heralan upeassa työssä. Hurjuus, herkkyys, huumori ja läsnäolo”, ohjaaja ja dramatisoija Susanna Airaksinen sanoo.

Lapin luonnosta ammentavan lavastuksen ja moneksi muuttuvat puvut on suunnitellut Vilma Mattila. Esityksen äänimaailman on säveltänyt ja suunnitellut Johanna Puuperä. Valosuunnittelijana on Vesa Ellilä ja naamioinnin on suunnitellut Aino Hyttinen. Heidi Heralan lisäksi esityksessä kuullaan ääninä Santeri Kinnusta ja Rauno Ahosta.

Teoksen ikäsuositus on 16-vuotiaasta alkaen.

Everstinna-uusintaensi-ilta 14.9.2023 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5).

Liput: peruslippu 34 €, opiskelijalippu 16 € (ma-to) ja eläkeläislippu 31 € (ma-to). #everstinna @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 394022 ma-pe klo 9-17.30. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 11-17.30, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät mediapankista ja tiedotteet uutishuoneesta. Tiedotteen kuvassa: Heidi Herala. Kuva: Robert Seger.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Everstinna oli ajankohtainen vuonna 2019, ja nyt vuonna 2023 se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Everstinnan luonteen hurjuus ja herkkyys on käsinkosketeltavaa, mutta tässä teoksessa Everstinna ei ole pelkästään uhri, vaan myös toimija. Toivoisin, että esitys antaisi katsojalle rohkeuden mennä omassa elämässään oman häpeänsä läpi ja yli, kuten Everstinnakin sanoo: ’Vaitiolo tappaa sisältä käsin. Läpitte maailman historian on ollut niitä jokka kertovat ja niitä jokka ei kerro ko häpeä estää puhumisen.’ Esityksessä myös huumori on välttämätön väline, sillä vain nauramalla välillä vapautuneesti, pystyy ottamaan synkimmätkin aiheet vastaan.
Heidi Herala
Rosa Liksomin upeus, älykkyys ja herkkyys on siinä, että se katsoo Suomen ja natsismin kytköksiä suoraan silmästä silmään ja sitten tarttuu sarvista. Mutta se ei aseta itseään etäälle, yläpuolelle, ei korosta omaa paremmuutta. Tässä esityksessä tuo kaikki on läsnä Heidi Heralan upeassa työssä. Hurjuus, herkkyys, huumori ja läsnäolo.
Susanna Airaksinen