Kari Heiskasen tuore tulkinta klassikosta tuo lavalle hillittömän ja räävittömän Puntilan

Tiedote 29.8.2018 

Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähdään 20. syyskuuta alkaen ohjaaja Kari Heiskasen tuore, karnevalistinen tulkinta Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen klassikosta Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Suomeen sotaa paennut Bertolt Brecht kirjoitti näytelmän yhdessä Hella Wuolijoen kanssa tämän Sahanpuruprinsessa -näytelmän pohjalta kesällä 1940.

Tunnettu kuvaus ailahtelevan, viinaan menevän herran ja terävä-älyisen palvelijan suhteesta tarjoaa Kari Heiskasen ohjauksena ylettömyyttä ja äkillisiä käänteitä ja tuo lavalle hillittömän, räävittömän herra Puntilan, joka on humalassa hurmaava ja suuri humanisti, mutta selvin päin melkoinen itsevaltias ja sortaja.

”Näytelmä kuvaa aikaa ja olosuhdetta, joka tänäkin päivänä synnyttää Puntilan kaltaisia itsensä sokaisemia vallankäyttäjiä. Komedia asettaa Puntilan ja kaltaisensa valoon, joka ei ole heidän omassa vallassaan ja antaa vallankäytön kohteena oleville voimaa valavan etäisyyden”, ohjaaja Kari Heiskanen sanoo.

Herra Puntilan saappaisiin astuu virtuoosimainen Pertti Sveholm, ja autonkuljettaja Matin roolissa nähdään keväällä 2018 Teatterikorkeasta valmistunut Antti Peltola. Puntilan Eeva-tyttären roolissa nähdään Peppinä jo suuren näyttämön valloittanut Anna-Riikka Rajanen. Muissa rooleissa ja tapahtumia kommentoitavana kuorona nähdään Laura Alajääski, Helena Haaranen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Jyrki Kasper, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Unto Nuora, Mikko Paloniemi, Raili Raitala, Matti Olavi Ranin, Sanna Saarijärvi, Eero Saarinen, Antti Timonen, Kaisa Torkkel ja Leenamari Unho.

Musiikilla on esityksessä tärkeä rooli. Säveltäjänä ja muusikkona esityksissä on tunnettu vibrafonisti Arttu Takalo. Koreografiasta vastaa Johanna Elovaara. Lavastuksen on suunnitellut arvostettu kuvataiteilija ja lavastaja Markku Hakuri ja puvut useista elokuvatöistään palkittu pukusuunnittelija Tiina Kaukanen. Valosuunnittelusta vastaa Mika Ijäs ja äänisuunnittelusta Eradj Nazimov. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Maija Sillanpää.

Katso Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -teaser.

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -ensi-ilta 20.9.2018 klo 19 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Liput: 20 € - 45 € (sis. pm)

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

 

 

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Helsingin Kaupunginteatteri (HKT) on Suomen suurin ja monipuolisin ammattiteatteri, joka haluaa tarjota yleisölle unohtumattomia elämyksiä ja merkityksellisiä tarinoita kaikilla viidellä näyttämöllään. Vuosittain ohjelmistossa on yli 30 eri tuotantoa, ensi-iltoja on yli 20 ja esityksiä yli 800. Kaupunginteatterin laajaan ohjelmistotarjontaan kuuluvat kotimaiset ja ulkomaiset puhenäytelmät, komediat, musiikkiteatteri, oman tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn tuotannot, lastenesitykset ja ruotsinkieliset esitykset kaksikielisellä Lilla Teaternin näyttämöllä. Talossa työskentelee noin 240 intohimoista teatterialan ammattilaista näyttelijästä puuseppään ja lipunmyyjästä pukusuunnittelijaan. Lisäksi tilapäistä henkilökuntaa on noin 100.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kari Heiskasen tuore, karnevalistinen tulkinta Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen klassikosta Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti nähdään HKT:n suurella näyttämöllä 20.9. alkaen.
Tweettaa
Pertti Sveholmin herra Puntila on hillitön ja räävitön - humalassa hurmaava ja suuri humanisti, selvin päin melkoinen itsevaltias ja sortaja.
Tweettaa

Lainaukset

Näytelmä kuvaa aikaa ja olosuhdetta, joka tänäkin päivänä synnyttää Puntilan kaltaisia itsensä sokaisemia vallankäyttäjiä. Komedia asettaa Puntilan ja kaltaisensa valoon, joka ei ole heidän omassa vallassaan ja antaa vallankäytön kohteena oleville voimaa valavan etäisyyden.
ohjaaja Kari Heiskanen