Suurisydäminen Rakas Evan Hansen -musikaali saa Suomen ensi-iltansa Kaupunginteatterissa syksyllä 2023

Report this content

Tiedote 1.3.2023

Helsingin Kaupunginteatteri Rakas Evan Hansen Kuvassa Petja Pulkkinen ja Nina Tapio Kuva Ilkka Saastamoinen

Syksyllä 2023 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähdään kansainvälistä menestystä niittänyt ja yleisön hurmannut musikaali Rakas Evan Hansen (Dear Evan Hansen, 2015). Pääroolissa Evanina vuorottelevat nuoret musikaalilupaukset Petja Pulkkinen ja Julius Suominen ja Evanin äitinä nähdään Nina Tapio. Suomen ensi-iltansa 28. syyskuuta saavan uutuuden ohjaa teatterinjohtaja Kari Arffman.

Connor Murphyn vanhemmat löytävät kuolleen poikansa taskusta kirjeen. Se on erään lukiolaispojan, Evan Hansenin, itse itselleen kirjoittama tsemppikirje. Se on kirje, jota ei ollut tarkoitus kenenkään muun nähdä ja se johtaa valheeseen, jota ei koskaan olisi pitänyt kertoa. Tästä saa alkunsa tapahtumien pyörre, jonka keskellä on Evan Hansen, yksinäinen ja sosiaalisesti kömpelö nuori, joka haluaisi löytää itsensä ja tulla nähdyksi. Rakas Evan Hansen on syvästi henkilökohtainen ja nykyaikainen tarina pojasta, joka ei halua mitään enempää kuin kuulua joukkoon.

”On etuoikeus saada ohjata ensimmäisenä Suomessa tämä nykymusikaalin ehdoton helmi. Rakas Evan Hansen on harvinaisen aito ja koskettava tarina ja sen upeat laulut veivät heti ensikuulemalta mukanaan oman sydämeni ja uskon näin tapahtuvan kaikenikäisille katsojille. Lisäksi musikaali antaa nuorille tulevaisuuden tekijöille mahdollisuuden näyttää kykynsä”, ohjaaja Kari Arffman sanoo.

Rakas Evan Hansen on koskettava, samastuttava ja täynnä toivoa. Musikaali kertoo kasvamisen vaikeudesta ja itsensä löytämisen voimasta. Se on tarina nuoruudesta, vanhemmuudesta ja nopeasti kasvavista lapsista sekä äideistä, jotka pysyvät aina lastensa rinnalla. Rakas Evan Hansenin kaunis musiikki pitää sisällään toinen toistaan upeampia balladeja ja tarttuvia popbiisejä.

Evanin roolissa vuorottelevat lahjakkaat musikaalilupaukset Petja Pulkkinen ja Julius Suominen. Evanin äitinä nähdään musikaalitähti Nina Tapio ja Connorin roolissa Priscilla-musikaalissa loistanut Niki Rautén (Connor). Muissa rooleissa näyttelevät Riikka Riikonen (Zoe), Sanna Majuri (Cynthia), Antti Timonen (Larry), Lumi Aunio (Alana), Samuli Pajunen (Jared), Reeta Vestman, Tuukka Leppänen, Tiina Peltonen, Raili Raitala ja Akseli Ferrand.

Uutuusmusikaalin ohjaa Kari Arffman, kapellimestarina on Eeva Kontu ja koreografina Antti Lahti. Lavastuksen on suunnitellut Antti Mattila, puvut Elina Kolehmainen ja naamioinnin Jaana Nykänen. Valo- ja videosuunnittelusta vastaavat William Iles ja Toni Haaranen ja äänisuunnittelusta Jaakko Virmavirta. Musikaalin on suomentanut Reita Lounatvuori ja laulut on suomentanut Hanna Kaila.

Steven Levensonin käsikirjoittama musikaali on ollut menestys ulkomailla ja se on voittanut lukuisia palkintoja. Musikaalin säveltäjät Benji Pasek ja Justin Paul ovat sanoittaneet ja säveltäneet musiikkia useisiin tunnettuihin elokuviin.

Lue Petja Pulkkisen ja Julius Suomisen haastattelu teatterin kotisivuilla: Haastattelussa pääroolien näyttelijät

Rakas Evan Hansen -ensi-ilta 28.9.2023 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5). Liput: opiskelijalippu 34 € (ma-to), eläkeläislippu 65 € (ma-to), peruslippu 68 € #rakasevanhansen @hktfi

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 9–17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12–17, Eläintarhantie 5, la (esityspäivinä) klo 11-18 ja aina tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi, ma-la klo 9-21, su klo 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta. Kuvassa: Petja Pulkkinen ja Nina Tapio. Kuva Ilkka Saastamoinen.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Syksyllä 2023 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähdään kansainvälistä menestystä niittänyt ja yleisön hurmannut musikaali Rakas Evan Hansen. Pääroolissa Evanina vuorottelevat nuoret musikaalilupaukset Petja Pulkkinen ja Julius Suominen ja Evanin äitinä nähdään Nina Tapio. Suomen ensi-iltansa 28. syyskuuta saavan uutuuden ohjaa teatterinjohtaja Kari Arffman.
Tweettaa

Lainaukset

On etuoikeus saada ohjata ensimmäisenä Suomessa tämä nykymusikaalin ehdoton helmi. Rakas Evan Hansen on harvinaisen aito ja koskettava tarina ja sen upeat laulut veivät heti ensikuulemalta mukanaan oman sydämeni ja uskon näin tapahtuvan kaikenikäisille katsojille. Lisäksi musikaali antaa nuorille tulevaisuuden tekijöille mahdollisuuden näyttää kykynsä.
ohjaaja ja teatterinjohtaja Kari Arffman