SCAN YHTIÖITTÄÄ LIIKETOIMINTAYKSIKKÖNSÄ RUOTSISSA

Report this content
HKScan Oyj               PÖRSSITIEDOTE   17.9.2007, klo 16.00

SCAN YHTIÖITTÄÄ LIIKETOIMINTAYKSIKKÖNSÄ RUOTSISSA

Scan AB:n tehostamisohjelma Ruotsissa etenee. Yhtiö jakoi kesäkuussa
liiketoimintansa kahteen tulosvastuulliseen yksikköön, Lihaliiketoimintaan ja
Valmisteliiketoimintaan. Nyt tulosyksiköt yhtiöitetään tytäryhtiöiksi. Kumpikin
yhtiö ottaa vastuun omasta tuotannostaan, myynnistä ja markkinoinnista.
Yhtiöitä kehitetään jatkossa niiden eriytyvien tarpeiden mukaan, Ruotsin
liiketoiminta-alueen kokonaisnäkökulma huomioon ottaen. 

Järjestelyn tarkoituksena on tehostaa liiketoimintaa ja sitä kautta parantaa
kannattavuutta. Liiketoiminnan kahtiajako tuo resursseja asiakaslähtöisen
toimintamallin kehittämiseen ja Scanin brändin parempaan hyödyntämiseen ennen
muuta valmisteliiketoiminnassa. Yhtiön on jatkossa mahdollista tarjota
asiakkailleen erikoistuneet, osaavat kumppanit. 

Yhtiöittäminen ei vaikuta Scanin muiden tytäryhtiöiden asemaan tai tehtäviin.

Uuden Lihayhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Scanin Lihaliiketoiminnan
johtaja Mikael Mörk. Uuden Valmisteyhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Denis
Mattsson, joka on viimeksi ollut Raisio Oyj:n Elintarvikeyksikön johtajana.
Ruotsin liiketoiminta-alueesta vastaavana johtajana jatkaa Magnus Lagergren. 

Scan AB vastaa HKScan-konsernin liiketoiminnasta Ruotsissa.


HKScan Oyj


Kai Seikku
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Kai Seikku, HKScan Oyj. Hänelle voi jättää soittopyynnön Katja
Backmanin kautta, puh. 010 570 2428. 
toimitusjohtaja Magnus Lagergren, Scan AB, puh. +46 70 255 5235


JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com

Tilaa