Koronakevään positiivinen uutinen: ihmiset innostuivat puutarhanhoidosta
Tänä keväänä uutiset ovat täyttyneet yhdestä aiheesta, ja negatiiviset uutiset ovat seuranneet toistaan. Liikkumisen rajoittaminen on pakottanut ihmiset jäämään kotiin ja keksimään tekemistä omien seinien tai pihan puitteissa. Moni on innostunut aloittamaan uuden puutarhaprojektin. Multa- ja lannoitetuotteita arvioidaan valmistettavan ja myytävän tämän sesongin aikana 1,5–2-kertainen määrä markkina-alueesta riippuen. ”Suomen lisäksi olemme nähneet puutarhatuotteiden myynnin kasvun niin Ruotsissa, Hollannissa kuin Saksassakin” sanoo yksikön johtaja Tiia Kujanpää Kekkilä-BVB:stä ja jatkaa ”