Kekkilä testaa ja kehittää tuotteitaan kuluttajia kuunnellen
- Tänä vuonna toimme markkinoille kolme täysin uutta multatuotetta, uuden luomulannoitesarjan, GMO-vapaan Kanankakka-lannoitteen sekä uusia pakkauskokoja. Kaikki uudet tuotteet perustuvat kuluttajien tarpeisiin, kertoo Kekkilän tuotekehityspäällikkö Minka Mannerla.Esimerkiksi Hortensiamulta on ollut pitkään odotettu tuote; hortensioiden suosio on kasvanut hurjasti ja markkinoilta on puuttunut niille sopiva täsmätuote. Suomen Puutarhakauppiaat ry valitsikin Kekkilän Hortensiamullan vuoden puutarhatuotteeksi ja se on otettu markkinoilla hyvin vastaan, iloitsee Mannerla.
Kasveja
Ensi kesänä kukoistavan puutarhan saa, kun istuttaa syksyllä monivuotiset kasvit, puut ja pensaat. Syksyllä istutetut kasvit lähtevät heti keväällä hyvään kasvuun, kun taas kevätistutukset pääsevät kasvuvauhtiin vasta seuraavana vuonna.Tässä viisi syytä, miksi syksy on paras istutusaikaa:
1. Maa on syksyllä kostea ja muheva jo valmiiksi – kasteltavaa on vähemmän ja kaivaminen on helpompaa.
2. Keväällä loppukesän kauniit kukkijat ja ruskavärit helposti unohtuvat – syksyllä näkee paremmin millä kasveilla saa väriloiston jatkumaan pitkään.
3. Vaikkei nyt
Suomalaisten puutarhaharrastajien suurin kokoontumispaikka löytyy Facebookin Puutarha ja Piha -ryhmästä. Ryhmässä on yli 60 000 jäsentä, ja keskustelu käy vilkkaana ympäri vuoden. Ryhmää ylläpitävä Kekkilä toteutti sen jäsenten keskuudessa kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää millainen on suomalaisen puutarhaharrastajan mielenmaisema.Auttaminen ja yhteisöllisyys korostuvat
Jo kahdeksan vuotta toimineessa ryhmässä kaikkia uusia tulokkaita autetaan innokkaasti. Omia onnistumisia nostetaan esiin, mutta epäonnistuneetkin kokeilut jaetaan muille opiksi.
Tämä sama auttamisen halu
Monet huonekasvit saapuvat myymälöihin ulkomailta, jossa ne kasvavat kevyemmässä viljelyseoksessa, mutta täydellisissä kasvuolosuhteissa. Kotiutusvaiheessa on tärkeää huomioida kasvikohtaiset tarpeet ja uudet kasvuolosuhteet.Kasvihuoneissa kasveilla on hyvät oltavat; säännöllinen kastelu ja lannoitus sekä tarkkaan määritelty lämpötila, jotka takaavat hyvän kasvuunlähdön. Myymälään kasvi siirtyy alkuperäisessä ruukussa ja seoksessa – johon se jää odottamaan kotiutumista.
Myymälästä kotiin tuotu kasvi odottaa pääsevänsä pikaisesti uuteen multaan ja sopivan kokoiseen astiaan, jotka ovat