Lielahti–Kokemäki-ratahankkeen suunnitteluun voi vaikuttaa – yleisötilaisuus Kokemäellä 17.10.2012

Report this content

Lielahden ja Kokemäen väliselle rataosalle suunnitellaan rakentamistoimenpiteitä, joista laaditaan ratasuunnitelmat niihin liittyvine tiejärjestelyineen. Suunnittelu tehdään tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa.

Yleisötilaisuudessa kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa Lielahti−Kokemäki-rataosuuden parantamistöiden suunnitteluun. Koko hankkeen ratasuunnitelmat laaditaan kahdessa osassa. Toiseen osuuteen kuuluu Huittisten ja Kokemäen välisen alueen ratasuunnitelmat, joista järjestetään yleisötilaisuus 17.10.2012 kello 18.00 Kokemäen paloasemalla.

Ratasuunnitelmista ensimmäinen osa koskee Tamperetta ja Nokiaa sekä toinen osa Sastamalaa, Huittista ja Kokemäkeä. Yleisötilaisuuksia on kaiken kaikkiaan kolme. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Nokialla helmikuussa ja toinen tilaisuus Sastamalassa syyskuussa. Tiedot tilaisuuksista ilmoitetaan hankkeen verkkosivuilla ja alueen lehdissä. Palautetta voi myös antaa verkossa osoitteessa www.liikennevirasto.fi/lielahti-kokemaki.

Yleisötilaisuuksissa ja verkkosivuilla annettu palaute ohjaa ratasuunnitelman tekoa. Valmiit suunnitelmat ovat myöhemmin yleisesti nähtävillä ja niistä kuulutetaan erikseen.

Kehittämistoimenpiteet parantavat radan nykykuntoa

Suunnitteluvaiheessa olevien kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on parantaa rataosan tavara- ja henkilöliikenteen palvelutasoa sekä liikenneturvallisuutta esimerkiksi poistamalla tasoristeyksiä. Radan nykyisiä ominaisuuksia kehittävät parantamistyöt käynnistyvät vasta ratasuunnitelmien hyväksymisen jälkeen.

Perusparannustyöt ovat jo käynnissä

Hankkeeseen kuuluu myös perusparannustöitä, jotka pitävät radan liikennöitävässä kunnossa ja pienentävät sen kunnossapidon kustannuksia. Kunnossapitoluonteiset radan peruskorjaustyöt käynnistyivät kesällä 2012.

Koko parannettavan Lielahti–Kokemäki-rataosan pituus on noin 90 kilometriä. Hanke valmistuu vuonna 2015.

Lisätietoja:

Mikko A. Heiskanen, rakentamisen aluepäällikkö, Länsi-Suomi, p. 020 637 3808,
mikko.heiskanen@liikennevirasto.fi
Anna Miettinen, ylitarkastaja, p. 020 637 3837, anna.miettinen@liikennevirasto.fi

Lielahti–Kokemäki-hanke on Liikenneviraston pilottikohde allianssimuotoisesta toteutuksesta. Hanke toteutetaan yhteistyössä VR Track Oy:n kanssa.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat: