Tienparannustöitä valtatie 2:lla tehdään luiskasta käsin

Report this content

Valtatie 2:n tienparannustyöt välillä Karkkila-Loukku tehdään uudella työmenetelmällä: Työkoneet on sijoitettu ajoratojen viereen tehtyyn luiskaan. Näin tienkäyttäjille aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä. Kyseessä on urakka, jossa tietä levennetään noin 20 kilometrin matkalla metrillä molemmin puolin sekä rakennetaan Vuotinaisten pohjavesisuojaus.

– Luiskan käyttö on vaihtoehto sille, että työmaa-alueella jouduttaisiin sulkemaan toinen kaista kokonaan liikenteeltä. Kun koneet sijoitetaan sivuun, voi liikenne kulkea alueella huomattavasti sujuvammin, kertoo hankkeen projektipäällikkö Juha Sillanpää Liikennevirastosta.

Työmaan aiheuttamaa haittaa pyritään minimoimaan myös töiden aikataulutuksella: Viikonloppuliikennettä silmälläpitäen töitä tehdään pääsääntöisesti vain maanantaista torstaihin. Urakan on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä.

Lopputuloksena on nykyistä leveämpi ja turvallisempi tie. Alueen nopeusrajoitus voidaan nostaa 100 kilometriin tunnissa, kun se aiemmin on ollut 80 kilometriä tunnissa.

Työmaa-alueen nopeusrajoitus on 50 km/h

Tähän mennessä työmaa-alueella on tehty puidenkaatoa, louhintatöitä sekä kolmessa kohdassa kaistanlevitystyötä. Louhinta- ja levityskohdissa nopeusrajoitus on laskettu 50 kilometriin tunnissa enintään 500 metrin matkalla kerrallaan.

Ruuhkahuippujen ulkopuolella tullaan tekemään myös sellaisia louhintatöitä, joissa liikenne joudutaan pysäyttämään kerrallaan enintään 10 minuutiksi. Räjäytyksiä tehdään iltakymmeneen asti.

Pohjaveden suojausta tehdään noin kilometrin verran. Liikenteen turvallisuutta lisätään rakentamalla riista-aita koko matkalle. Alueella tehdään myös joitain yksityistiejärjestelyjä.

Urakoitsijana toimii Destia Oy ja urakan arvo on noin seitsemän miljoonaa euroa.

LISÄTIETOA

Liikennejärjestelyistä www.liikennevirasto.fi/vt2karkkila tai Tienkäyttäjän linjalta p.0200 2100

Työmaasta Destian työmaapäällikkö Jouni Viitaselta p. 040 8308916 tai jouni.viitanen@destia.fi

Hankkeesta projektipäällikkö Juha Sillanpäältä, p. 020 637 3608 tai juha.sillanpaa@liikennevirasto.fi

Valtatie 2:n tienparannusurakassa levennetään väylää välillä Karkkila-Loukku noin 20 kilometrin matkalla Karkkilasta Poriin päin. Samalla tehdään pohjavesisuojaukset 1,2 kilometrin osuudelle. Lisäksi rakennetaan riista-aitaa ja tehdään joitakin liittymäjärjestelyitä. Toimenpiteiden ansiosta nopeustaso voidaan nostaa tiellä 100 kilometriin tunnissa. Tieosuuden parantaminen mahdollistaa sujuvan liikennöinnin pääkaupunkiseudun ja Porin välillä. Tien käyttäjistä jopa 15-20 % on raskasta liikennettä.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit