Jaa

Yhteyshenkilöt

  • Kirsi Rauhala

    Area Country Manager Finland, Baltics and Central Europe


    +358 201 422 400
  • Kristina Hermansson

    Corporate Communications Manager


    +46 31 739 50 70
  • Lainaukset

    On erittäin ilahduttavaa, että onnistuimme toisen vuosineljänneksen aikana lisäämään myyntiämme voimakkaasti sekä edelliseen vuoteen että vuoteen 2019 verrattuna, huolimatta haasteista jotka liittyvät edelleen määräajoin suljettuina olleisiin myymälöihin useimmilla markkinoillamme. Saimme aikaan huomattavasti paremman tuloksen sekä toisella vuosineljänneksellä että vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla, mikä kuvastaa Lindexin menestyksellistä kehitystä ja kasvua, joissa upea valikoimamme ja kaikkien sitoutuneiden työntekijöiden vahva asiakaslähtöisyys ja työpanos ovat olleet keskeisessä asemassa.
    Susanne Ehnbåge, Lindex CEO
    Meriliikenne muodostaa merkittävän osan maailman hiilidioksidipäästöistä, ja meille Lindexillä on tärkeää tehdä voitavamme, jotta voimme vaikuttaa tilanteeseen myönteisesti. Siirtyminen biopolttoaineisiin kaikessa merirahtiliikenteessämme oli siksi meille luonnollinen askel ja osa työtämme ilmastotavoitteemme saavuttamiseksi. Tavoitteenamme on vähentää hiilidioksidipäästöjä arvoketjussamme 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme yksi ensimmäisistä toimijoista, jotka ottavat tämän askeleen, ja toivomme innostavamme muita tekemään samoin. Yhdessä voimme vähentää maailman merirahtiliikenteen ilmastovaikutusta.
    Johan Engen, Lindex Director of Logistics
    Ilmasto ei odota, ja yksi tärkeimmistä tulevaisuuden turvaamiseen liittyvistä asioista on säästää luonnonvaroja pidentämällä tuotteiden käyttöikää. Nykyään monet vaatteet roikkuvat suuren osan elinkaarestaan vaatekaapissa käyttämättöminä. Me Lindexillä haluamme kannustaa asiakkaita osallistumaan muutokseen ja tehdä siitä helpompaa. Käytettyjä vaatteita myymällä voimme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden tuoda meille vaatteita, joita he eivät enää käytä, ja mahdollisuuden ostaa ihania käytettyjä vaatteita. Tämä kiertotalousmalli pidentää vaatteidemme käyttöikää ja vastaa asiakkaiden tarpeisiin laajentamalla valikoimaamme. Tämä on win-win-tilanne asiakkaidemme ja ilmaston kannalta.
    Anna-Karin Dahlberg, Lindexin Head of Sustainability.
    Naiset ovat Lindexille kaikki kaikessa, ja heidän tarpeensa ovat kaiken toimintamme ydin. Emme hyväksy sitä, että jokin niin luonnollinen kuin kuukautiset on edelleen esteenä niin monelle tytölle ja naiselle maailmassa. Viettämällä näkyvästi Kansainvälistä kuukautispäivää ja puhumalla kuukautisista haluamme olla mukana rikkomassa aiheeseen liittyviä tabuja. Mielestämme kaikkien tyttöjen ja naisten pitäisi saada tuntea olonsa itsevarmaksi kuukauden jokaisena päivänä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuukautiskuppi antaa heille vapauden tehdä mitä haluavat milloin tahansa.
    Linda Olsson, Director of Global Marketing at Lindex.
    Naiset kärsivät eniten puhtaan veden saannin ja sanitaation puutteesta, sillä esimerkiksi niinkin luonnollinen asia kuin kuukautiset voi rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan kouluttautua ja toteuttaa itseään. Pandemian aikana tekstiiliyhteisöissä WaterAidin kanssa toteuttamamme yhteishankkeet ovat erittäin tärkeitä taudin leviämisen ehkäisyssä. Olemme ylpeitä siitä, mitä yhteistyö WaterAidin kanssa on saanut tähän mennessä aikaan. Odotamme innolla, että voimme jatkaa yhteistyötä toisella alueella, jolla monet tekstiilityöntekijät asuvat.
    Anna-Karin Dahlberg, Lindexin Head of Sustainability
    Vaikka vuosi 2021 alkoi vaikeissa merkeissä – fyysiset myymälämme kohtasivat haasteita, kun suurimmassa osassa markkina-alueitamme kaupat olivat ajoittain suljettuina, voimassa oli erilaisia rajoituksia ja asiakasvirrat olivat pienentyneet – Lindexin ensimmäisen vuosineljänneksen oikaistu operatiivinen tulos parani verrattuna vuosiin 2019 ja 2020. Tämä positiivinen kehitys osoittaa, että toiminnallamme ja ponnisteluillamme on ollut toivottu vaikutus, jossa avainasemassa ovat olleet henkilöstömme huomattava joustavuus, panostus ja sitoutuminen"
    Lindex CEO Susanne Ehnbåge
    Haluamme auttaa kaikkia arvoketjuumme kuuluvia naisia toteuttamaan itseään. Avoimien ja tasa-arvoisten työpaikkojen luominen on tälle ehdoton edellytys, ja siksi toteutamme WE Women by Lindex -ohjelmaa toimitusketjussamme. Olemme saavuttaneet erinomaisia tuloksia tekemällä yhteistyötä toimittajiemme kanssa, mutta tämä on vasta alkua, sillä tekemistä on vielä paljon. Jotta voimme tavoittaa yhä enemmän naisia, kutsumme lisää muotiteollisuuden avainpelaajia mukaan WE Women -ohjelmaan, jotta voimme yhdessä edistää tasa-arvoisia mahdollisuuksia alalla.
    Anna-Karin Dahlberg, Lindex Head of Sustainability.
    Ajat ovat olleet turbulenttisia: globaalin koronavirustilanteen vuoksi useimmilla markkina-alueillamme on ollut erilaisia rajoituksia sekä vähemmän asiakasliikennettä myymälöissä. Lisäksi myymälät ovat olleet ajoittain kokonaan suljettuina. Haasteita on riittänyt, mutta olemme myös oppineet ja saavuttaneet paljon. Olen ylpeä siitä, miten nopeasti olemme pystyneet mukautumaan vahvaan digitaaliseen kasvuun ja miten olemme onnistuneet selviytymään haastavasta tilanteesta priorisoinnin, tehokkaiden toimien ja sitoutuneiden työntekijöiden avulla. Vuoden 2020 tulos on lähes yhtä vahva kuin sitä edeltävänä vuonna.
    Susanne Ehnbåge, CEO Lindex
    Kun mietin viime vuotta, olen ylpeä siitä, kuinka me Lindexillä olemme pysyneet uskollisina arvoillemme ja jatkaneet toimintamme ja sitoumustemme edistämistä eettisellä tavalla. Olemme kohdanneet ennennäkemättömiä haasteita kaikissa toiminnoissamme ja samanaikaisesti pyrkineet suojelemaan työntekijöidemme ja koko globaaliin arvoketjuumme kuuluvien ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Kun mietitään, millaisia oppeja, kasvumahdollisuuksia ja vaikeuksia olemme maailmanlaajuisesti toimivana yrityksenä käyneet läpi, on selvää, että kriisitilanteessa korostuvat ainutlaatuisella tavalla sekä vahvuudet että heikkoudet. Uskonkin, että meillä on Lindexin työntekijöinä entistä vahvempi tunne siitä, keitä olemme yhtiönä, millaisia arvoja edustamme ja mihin suuntaan haluamme alaa viedä. Nyt on aika toimia kekseliäästi ja hyödyntää tämä tilaisuus sellaisen uuden normaalin luomiseen, jollaisen me kaikki haluaisimme nähdä: kestäviä arvoja edistävä muotiteollisuus, joka on toiminnassaan vahva, voimaannuttava, uudistumiskykyinen ja aidosti vastuullinen.
    Susanne Ehnbåge, CEO, Lindex