• news.cision.com/
  • Ovako AB/
  • Oppisopimus avasi uusia urasuuntia - Ovako Imatran ensimmäinen oppisopimusryhmä valmistui

Oppisopimus avasi uusia urasuuntia - Ovako Imatran ensimmäinen oppisopimusryhmä valmistui

Report this content

Ovakon oppisopimusohjelma tarjoaa käytännönläheisen tavan kouluttautua metallien jalostuksen ammattilaiseksi. Henri Luostarinen ja Marjo Saarela ovat molemmat lähteneet tälle polulle eri taustoista, mutta yhteisenä tavoitteena on ollut uusi ammatti vakaassa ja monipuolisessa teollisuusympäristössä. He aloittivat omat opintonsa joulukuussa 2022 ja kaksivuotinen koulutus tulee päätökseensä jouluna 2024.

Luostarinen, joka on aiemmalta koulutukseltaan koneistaja, näki oppisopimuksen mahdollisuutena kokeilla jotakin uutta.

"Töiden ohessa opiskelu on ollut minulle toimiva ratkaisu. On kiva kehittää itseään pidemmälle, ja Ovakolla se onnistuu hyvin”, Luostarinen kertoo.

Saarela puolestaan on tehnyt pitkän uran muun muassa metsäteollisuudessa ja ehtinyt toimia myös yrittäjänä. Oppisopimus tuntui luontevalta tavalta palata ison yrityksen työntekijäksi, vaikka hän päätyikin opiskelijaksi sattuman kautta.

"Tiedän, millaista on tehdä töitä isossa teollisuusyrityksessä. Täällä on säännölliset työajat ja hyvät henkilöstöedut, ne vetivät puoleensa. Oppisopimus on kokonaisuudessaan hyvä malli opiskella – siinä opitaan tekemällä, mutta toimeentulo on turvattu," Saarela sanoo.

Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijat ovat työsuhteessa ja saavat palkkaa oppiessaan uutta. Tämä on molempien mielestä merkittävä etu.

Paikallisvoimin toteutettu koulutus

Ovako toteuttaa oppisopimuskoulutuksensa yhteistyössä paikallisen Saimaan ammattiopisto Sampon kanssa. Opiskelijat suorittavat koulutuksessa prosessiteollisuuden ammattitutkinnon metallien jalostuksen osaamisalalla.

Suurin osa oppimisesta tapahtuu omalla työpaikalla työpaikkaohjaajan opastuksella. Oppimista työelämässä täydentää Ovakon ja ammattiopiston tuottamat teoriaopinnot.

Pohjakoulutusvaatimuksena oppisopimuskoulutukseen on tuotantotehtäviin hakeutuvilta toisen asteen perustutkinto ja mekaaniseen kunnossapitoon suuntautuvilta toisen asteen tutkinto tekniikan alalta.

Saarela ja Luostarinen työskentelevät molemmat tuotantotehtävissä: tällä hetkellä Saarela toimii nosturinkuljettajana ja Luostarinen tarkastajana tarkastuslinjoilla – molemmat heistä lopputuotteet-tuoteyksikössä. Opintojensa aikana he ovat tutustuneet kattavasti eri työpisteisiin.

”Aika lailla koko prosessi on käyty läpi. Kun tulin ensimmäisen kerran nosturiin, niin ei minulla ollut mitään käsitystä kokonaisuudesta. Koulun myötä koko prosessi on tullut tutuksi ja olen oppinut ymmärtämään myös esimerkiksi koneiden ja laitteiden sielunelämää” Saarela kiittelee.

Yksi oppisopimuksen eduista onkin se, että opiskelijat oppivat hallitsemaan useita eri työtehtäviä. Moniosaajalle löytyy tehtaalta aina töitä.

”Ovako tarjoaa työntekijöilleen hyvät edellytykset kehittyä sivusuunnassa eli vaihtaa osastoa ja työtehtävää sekä mahdollisuudet edetä ylöspäin. Henkilöstöä koulutetaan esimiestyöhön sekä esimerkiksi erilaisiin kehitystehtäviin”, Ovakon HR-yksiköstä kerrotaan.

Uusia taitoja ja monipuolisia työtehtäviä

Kysyttäessä, mikä on omassa työssä parasta, molemmat nostavat esiin työpäivien monipuolisuuden ja vaihtelevat työtehtävät, jotka pitävät työn mielekkäänä ja kehittävät uusia taitoja.

”Tarkastuslinjoilla varsinkin saa tehdä paljon käsillä, se on minusta parasta. Työssä tulee myös liikuttua paljon, mikä on mukavaa. Työpäivät ovat hyvinkin erilaisia riippuen siitä, millä työpisteellä milloin työskentelee”, sanoo Luostarinen.

Tarkastuslinjoilla tarkastetaan terästankojen sisä- ja pintaviat esimerkiksi ultraäänellä, tankoja työstetään ja tarvittaessa niille tehdään ruosteenestokäsittely. Lisäksi tankoihin tehdään merkintöjä asiakkaan toiveiden mukaisesti ja lopuksi tangot niputetaan taakoiksi, jonka jälkeen ne ovat valmiit lähetettäväksi asiakkaalle.

Nosturityöskentely sen sijaan on yksinkertaisempaa: siinä ensisijainen tehtävä on nostaa ja laskea taakkoja tai muita tarvikkeita työpisteeltä toiselle. Tärkein ominaisuus nosturityössä on Saarelan mukaan hyvä syvyysnäkö.

”Syvyysnäkö tarkastetaan jo työhöntulotarkastuksessa. Ja se myös kehittyy työn myötä. Lisäksi nosturissa täytyy toimia rauhallisesti ja koko ajan täytyy olla ymmärrys siitä, mitä tekee. Hätäilemällä aiheuttaa vain turhia turvallisuusriskejä”, hän sanoo.

Yhteistyössä on voimaa

Luostarinen ja Saarela ovat molemmat saaneet opintoihinsa tukea niin Ovakon puolelta kuin Saimaan ammattiopistoltakin. Erityisesti Ovakon joustava suhtautuminen opiskeluun on ollut tärkeää molemmille.

"Työnantaja on ollut hyvin mukana, ja olen esimerkiksi saanut tehdä näyttöjä myös työajalla silloin, kun työtilanne on sallinut," Luostarinen valottaa.

"Saimaan ammattiopistoltakin on saanut apua aina kun on tarvinnut, erityisesti näyttöjen suorittamiseen. Meillä on ollut mukavat opettajat Samposta," Saarela täydentää.

Heidän mielestään teollisuusala ja oppisopimusmuotoinen opiskelu sopii erityisesti heille, jotka ovat kiinnostuneita tekniikasta ja käsillä tekemisestä. Teollisuuden alat tarjoavat lähes loputtomasti mahdollisuuksia ja etenkin vientivoittoisissa yrityksissä koko maailma on avoinna.

"Kannustan rohkeasti kokeilemaan eri asioita ja ovia ei kannata jättää avaamatta pelkojen takia. Intuitiota kannattaa seurata, ja mieluisa työpaikka voi löytyä yllättävistäkin paikoista," Saarela rohkaisee.

Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressa

  • Tutkinto: prosessiteollisuuden ammattitutkinto, metallien jalostusteollisuuden osaamisala
  • Kesto: 1,5–2 vuotta
  • Opintojen laajuus: 150 osaamispistettä (osp). 
  • Ikähaitari: noin 20–55 vuotta.
  • Vaatimuksena on vähintään 18 vuoden ikä.
  • Pohjakoulutusvaatimus: 2. asteen tutkinto (kunnossapitoon 2. asteen teknisen alan tutkinto)
  • Ovako vastaa: koulutuksen organisointi, teoriaopetus, työnopastus sekä näyttöjen vastaanotto yhdessä opettajien kanssa.
  • Sampon rooli: koulutuksen koordinointi, tiimipäivät sekä näyttöjen vastaanotto.

Juttu on aiemmin julkaistu Opintomaailma-lehdessä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia