Ovako näyttää edelleen tietä kohti kestävää yhteiskuntaa

Report this content

Ovako on tänään julkaissut yritysvastuuraporttinsa vuodelta 2022. Yritysvastuuraportti osoittaa, että Ovako on edelleen muutoksen kärjessä. Yhtiö kannustaa myös kumppaneitaan yhdistämään voimansa kestävän yhteiskunnan puolesta.

Ovakon teräs on keskimäärin yli 97 prosenttisesti kierrätysterästä. Ovako on vuodesta 2015 lähtien pienentänyt hiilipäästöjään tuotetonnia kohti 58 prosenttia, mikä on vahva osoitus yhtiön sitoutumisesta kestävään kehitykseen. Ovakon terästuotteiden kehdosta portille -hiilijalanjälki on vaikuttavat 80 prosenttia pienempi kuin maailmanlaajuinen keskiarvo. Nämä saavutukset alleviivaavat Ovakon järkähtämätöntä sitoumusta ympäristön kannalta vastuulliseen toimintaan ja yhtiön merkittävää vaikutusta kestävämpään tulevaisuuteen.

Vuoden 2022 yritysvastuuraportissa nostetaan esille useita tärkeitä toimia:

  • Turvallisuus on yhä ykkösprioriteetti. Sairauspoissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohti (LTIFR, Lost Time Injury Frequency Rate) oli 0,8 viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, mikä on alhaisimpia lukuja Euroopan terästeollisuudessa.
  • Ruotsin suurimman fossiilivapaan vedyn tuotantolaitoksen rakentaminen edistyy hyvin. Käyttöönoton on määrä tapahtua 5.9.2023. Se on merkittävä virstanpylväs kohti Ovakon tuotannon kaikkien hiilipäästöjen nollaamista.
  • Ovako tavoittelee päästöjen pienentämistä yhteistyössä useiden kumppaneidensa kanssa.
  • Hyödyntämällä uutta teknologiaa ja käyttämällä teräksen kuumennukseen fossiilivapaata vetyä Ovako aikoo vähentää scope 1 ja 2 -päästöjään 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Nollapäästöjen saavuttamiseen asti Ovako kompensoi tuotannon jäljelle jäävät hiilipäästöt.


”Yritysvastuuraportti osoittaa, että Ovako on edelleen sitoutunut johtamaan muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa sekä saavuttamaan ilmastotavoitteensa ja toimittamaan hiilineutraaliin tuotantoon perustuvia terästuotteita. Uskon, että tiimityöllä saavutamme unelmamme. Pyrimme kohti yhteisiä tavoitteita yhteistyössä lukuisten kumppanien kanssa, sillä siten pääsemme tuntuvasti parempiin tuloksiin. Olen todella ylpeä yhteisistä saavutuksistamme”, toteaa Ovakon konsernijohtaja Marcus Hedblom.
 

Lue lisää Ovakon vastuullisuusperiaatteista osoitteessa www.ovako.com/fi.

Saiva Zalkalns
Director and Head of Group Communications
+46 (0) 8 622 13 17
saiva.zalkalns@ovako.com

Tietoa Ovakosta Ovako kehittää puhtaita, korkealaatuisia koneenrakennusteräksiä laakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkaille. Teräksemme mahdollistaa kevyiden, kestävien ja ilmastoviisaiden tuotteiden valmistamisen. Meillä on korkeat vastuullisuustavoitteet. Tuotantomme on ollut hiilineutraalia tammikuusta 2022 lähtien, ja se perustuu täysin kierrätysteräkseen ja fossiilittomaan sähköön. Ovakolla on noin 2 900 työntekijää yli 30 maassa, ja sen liikevaihto on noin 1 miljardia euroa. Olemme Sanyo Special Steelin tytäryhtiö ja osa Nippon Steel Corporationia, joka on yksi maailman suurimmista teräksen tuottajista. Lisätietoa: ovako.com, sanyo-steel.co.jp ja nipponsteel.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Yritysvastuuraportti osoittaa, että Ovako on edelleen sitoutunut johtamaan muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa sekä saavuttamaan ilmastotavoitteensa ja toimittamaan hiilineutraaliin tuotantoon perustuvia terästuotteita. Uskon, että tiimityöllä saavutamme unelmamme. Pyrimme kohti yhteisiä tavoitteita yhteistyössä lukuisten kumppanien kanssa, sillä siten pääsemme tuntuvasti parempiin tuloksiin. Olen todella ylpeä yhteisistä saavutuksistamme
Ovakon konsernijohtaja Marcus Hedblom