Ruotsin suurin elektrolyyseri fossiilivapaan vedyn tuotantoon

Report this content

Ruotsin terästeollisuus ottaa jälleen merkittävän askelen kohti kestävää tuotantoa antaessaan käyttöönottopäivän maailman ensimmäiselle laitokselle, joka tuottaa fossiilivapaata vetyä teräksen valssausta edeltävään kuumentamiseen. Teräs- ja kierrätysyhtiö Ovako ottaa Hoforsissa sijaitsevan vetylaitoksen käyttöön 5. syyskuuta. Siitä tulee myös Ruotsin suurin elektrolyysilaitos. 

”Terästeollisuuden kuumennusprosessi on perinteisesti nojannut pitkälti fossiilisiin polttoaineisiin. Tämä on kuitenkin ristiriidassa Ovakon kunnianhimoisen tavoitteen kanssa, joka on toimintojen nollapäästöt. Pohjoismaissa on käytettävissä ainutlaatuisen runsaasti fossiilivapaata energiaa, ja olemme ottaneet sen huomioon innovaatiotyössämme. Syyskuun käyttöönotto merkitsee uuden ajan alkua Ruotsin terästeollisuudelle. Hoforsin uuden vetylaitoksen myötä Ovakosta tulee maailman ensimmäinen teräsvalmistaja, joka kuumentaa teräksen fossiilivapaalla vedyllä ennen valssausta. Tämä edelläkävijähanke voi johtaa merkittäviin päästövähennyksiin maailmanlaajuisesti, ja kansainväliset kumppanimme ovat osoittaneet sitä kohtaan huomattavaa kiinnostusta”, toteaa Ovakon konsernijohtaja Marcus Hedblom. 

Fossiilivapaan vedyn tuotantoon käytettävän elektrolyyserin asennustyöt ovat käynnissä Ovakon Hoforsin tehtaalla, ja niiden odotetaan valmistuvan alkusyksystä 2023. 20 MW:n laitos tuottaa 3 880 kuutiometriä fossiilivapaata vetyä tunnissa. Teräksen kuumentamisen lisäksi vetyä voidaan käyttää polttokennokäyttöisten ajoneuvojen polttoaineena. Lisäksi syntyvä ylijäämälämpö voidaan hyödyntää lähiseutujen kaukolämpöverkoissa. 

Ovako haluaa varmistaa, että uuden laitoksen myönteiset vaikutukset toteutuvat ensihetkestä lähtien, ja siksi yhtiön strategisina kumppaneina ovat muun muassa Volvo Group, Hitachi Energy, H2 Green Steel ja Nel Hydrogen. Aloitetta tukee Ruotsin energiaviranomainen, Energimyndigheten. Yhteisinä tavoitteina on vakiinnuttaa fossiilivapaan vedyn käyttö eri toimialoilla, lisätä tietoisuutta vedyn mahdollisuuksista polttoaineena ja saavuttaa kustannustehokas fossiilivapaan vedyn tuotanto.  

”Haluan korostaa, kuinka tärkeää on toimialojen rajat ylittävä yhteistyö, jossa painotetaan merkittäviä, välittömiä ilmastohyötyjä tuovia ratkaisuja. Vuodesta 2015 lähtien olemme vähentäneet CO2-päästöjämme 57 %, ja nyt osoitamme ensimmäisenä teräsyhtiönä, että teräksen valssausta edeltävässä kuumentamisessa voidaan käyttää fossiilivapaata vetyä, mikä vie meidät entistä lähemmäksi terästuotantomme nollapäästöjä”, Hedblom sanoo. 

Suunnitelmana on käyttää paikallisesti tuotettua vetyä vuoteen 2030 mennessä kaikissa Ovakon valssaamoissa. Edellytyksenä on, että fossiilitonta sähköä on hyvin saatavilla.  

Ruotsin energiaviranomainen (Energimyndigheten) ja EU tukevat fossiilivapaan vedyn tuotantolaitoksen kehitystyötä.  

Tietoa Ovakon fossiilivapaan vedyn tuotantolaitoksesta  
Tämä tekninen ratkaisu mahdollistaa fossiilivapaan vedyn ja hapen käytön terästuotannon korkeita lämpötiloja vaativissa prosesseissa ja korvaa siten käytännössä nestekaasun. Koska terästeollisuudessa on enemmän tarvetta hapelle kuin vedylle, vedyn kustannustehokkaalle ja laajamittaiseille käytölle on erinomaiset mahdollisuudet myös muilla alueilla, kuten kestävässä tavaraliikenteessä polttokennokäyttöisillä ajoneuvoilla. Joustava ratkaisu mahdollistaa monenlaiset sovellukset, esimerkiksi sähköverkon vakauden parantamisessa, mikä voi edistää uusiutuvien energialähteiden laajempaa käyttöä. Lisäksi jäännöslämpö voidaan hyödyntää kaukolämpöverkoissa. Ruotsin energiaviranomainen Energimyndigheten tukee tätä noin 180 miljoonan kruunun investointia. 

Saiva Zalkalns
Director and Head of Group Communications
+46 (0) 8 622 13 17
saiva.zalkalns@ovako.com

Tietoa Ovakosta Ovako kehittää puhtaita, korkealaatuisia koneenrakennusteräksiä laakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkaille. Teräksemme mahdollistaa kevyiden, kestävien ja ilmastoviisaiden tuotteiden valmistamisen. Meillä on korkeat vastuullisuustavoitteet. Tuotantomme on ollut hiilineutraalia tammikuusta 2022 lähtien, ja se perustuu täysin kierrätysteräkseen ja fossiilittomaan sähköön. Ovakolla on noin 2 900 työntekijää yli 30 maassa, ja sen liikevaihto on noin 1 miljardia euroa. Olemme Sanyo Special Steelin tytäryhtiö ja osa Nippon Steel Corporationia, joka on yksi maailman suurimmista teräksen tuottajista. Lisätietoa: ovako.com, sanyo-steel.co.jp ja nipponsteel.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia