Advisory Group vauhdittaa S-ryhmän vastuullisuustyötä

Report this content

S-ryhmä perustaa kansainvälisen mallin mukaisen, ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan vastuullisuuden Advisory Groupin. Ryhmä tukee S-ryhmää vastuullisuuden kehittämisessä. Sen tarkoituksena on tuottaa S-ryhmälle tietoa uusista mahdollisuuksista, vastuullisuuden parhaista käytännöistä ja toimintaympäristön riskeistä.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä painottaa, että osuustoiminnallinen S-ryhmä haluaa olla edelläkävijä vastuullisuudessa.

– Haluamme nyt haastaa itseämme entistä enemmän ja harpata vastuullisuudessa uudelle tasolle. Kaikki viisaus ei asu S-ryhmässä, ja meidän on oltava yhä valmiimpia avaamaan toimintaamme. Advisory Group on yksi tapa lisätä S-ryhmän avoimuutta. Olemme hyvin iloisia, että saamme näin laaja-alaisen ja asiantuntevan ryhmän sparraamaan meitä toimintamme terävöittämisessä.

Vastaavia neuvonantajaryhmiä on käytössä alansa johtavilla yrityksillä kansainvälisesti. S-ryhmän Advisory Group aloittaa toimintansa kevään aikana ja sen agendalla ovat muun muassa vastuullisuuden kehittämisen painopistealueet.

– Haluamme lisätä dialogia johtavien asiantuntijoiden kanssa siitä, mihin maailma on menossa. Suomalaisten laajasti omistamana yrityksenä meidän on jatkuvasti arvioitava yhteiskunnallisia vaikutuksiamme. Advisory Group tuo toimintamme kehittämiseen laaja-alaista tietoa ja näkemystä tulevista trendeistä ja avaa uusia mahdollisuuksia. Uskon, että ryhmän kautta saamme vastuullisuustyöhömme lisää uusia innovaatioita, sanoo SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen.

Advisory Groupin S-ryhmän ulkopuoliset jäsenet:

Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto
Minna Halme, johtamisen professori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, erikoistunut vastuulliseen liiketoimintaan
Pirkko Harrela, johtaja, sidosryhmäsuhteet, UPM
Aleksi Neuvonen, tulevaisuudentutkija, ajatushautomo Demos Helsinki
Mari Pantsar-Kallio, johtaja, resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teema, Sitra
Sirpa Pietikäinen (kok.), europarlamentaarikko
Liisa Rohweder, pääsihteeri, WWF
Markus Terho, Executive Coach, Sustainability, TripleWin
Susan Villa, vapaa asiantuntija ja kirjoittaja, ihmisoikeusasiat

Lisätietoja jäsenistä löytyy liitteestä. 

Lisätietoja:

SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, lea.rankinen@sok.fi, p. 0107682453

S-ryhmä on suomalainen, osuustoiminnallinen kaupan alan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

S-ryhmä perustaa kansainvälisen mallin mukaisen, ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan vastuullisuuden Advisory Groupin.
Tweettaa

Lainaukset

Suomalaisten laajasti omistamana yrityksenä meidän on jatkuvasti arvioitava yhteiskunnallisia vaikutuksiamme.
Lea Rankinen, SOK:n vastuullisuusjohtaja