S-ryhmän halpuutus toimii – ruokakaupan volyymit kasvoivat

Report this content

Suomen heikko taloudellinen tilanne ja kaupan alan yleinen kehitys laskivat S-ryhmän tammi–syyskuun myyntiä edellisvuoteen verrattuna. Myynti laski 3,9 prosenttia ja oli 8 009 miljoonaa euroa. 

S-ryhmän suurimman toimialan, eli päivittäistavarakaupan myynti Suomessa oli tammi–syyskuussa 4 857 miljoonaa euroa, jossa oli laskua edellisvuodesta vain 0,7 prosenttia. Halvemmat hinnat ovat tuoneet positiivista virettä marketkauppaan ja nostaneet samalla S-ryhmän myymän ruoan kotimaisuusastetta.

– Vuoden alussa aloitettu hintojen halpuuttaminen on nostanut ruokakaupan asiakasmääriä ja myyntivolyymeja huomattavasti. Olemme onnistuneet päivittäistavarakaupassa varsin hyvin, sillä myös euromääräinen myynti on kehittynyt koko alaa paremmin, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä auto- ja autotarvikekauppa ovat lisänneet myyntiään noin prosentin edellisvuodesta. Hotellien ja ravintoloiden myynti oli 594 miljoonaa euroa, ja autokaupassa myyntiä kertyi 234 miljoonaa euroa. Autokauppaa harjoitetaan osassa S-ryhmän osuuskauppoja.

ABC-toimialalla ravintolakauppa on käynyt hyvin ja sen myynti kasvoi 2,0 prosenttia edellisvuodesta. Koko toimialan myynti oli tammi–syyskuussa 1 229 miljoonaa euroa, jossa on laskua edellisvuoteen 10,0 prosenttia. Toimialan myynnin laskun selittää polttonesteiden edellistä vuotta alhaisempi hinta.

Käyttötavarakaupan myynti laski toimialan yleistä kehitystä mukaillen. Kokonaisuudessaan S-ryhmän käyttötavarakaupan myynti laski 7,3 prosenttia ja oli 888 miljoonaa euroa. 

Lisätietoja:

Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 7680200
Kenttäjohtaja, Arttu Laine, SOK, p. 010 7681011
Johtaja, CFO, Jari Annala, SOK Talous ja hallinto, p. 010 7682040

S-ryhmä on suomalainen, osuustoiminnallinen kaupan alan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Vuoden alussa aloitettu hintojen halpuuttaminen on nostanut ruokakaupan asiakasmääriä ja myyntivolyymeja huomattavasti. Olemme onnistuneet päivittäistavarakaupassa varsin hyvin, sillä myös euromääräinen myynti on kehittynyt koko alaa paremmin.
Taavi Heikkilä, pääjohtaja