S-ryhmän myynti kasvoi: ”Luomu ja nopeat valmisruoat ovat nosteessa”
S-ryhmän tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,5 prosenttia ja oli 8 549 miljoonaa euroa. Kokonaismyynti jatkoi tasaista kasvua ja erityisesti kotimaan päivittäistavarakaupan hyvä vauhti jatkui.S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 5,2 prosenttia ja oli 5 415 miljoonaa euroa. Kasvu on jatkunut edelleen alan markkinakehitystä parempana.
– Tutkimme, mitkä tuotteet korostuvat ostoksissa viime vuoteen verrattuna. Yksi selkeä kasvava ryhmä oli luomu, jonka euromääräinen myynti kasvoi reilulla 10 prosentilla. Myös helpot ja aikaa säästävät valmisruoat ovat kasvattaneet
S-ryhmän tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,7 prosenttia ja oli 5 610 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi erityisesti kotimaan päivittäistavarakaupassa. Myös muissa liiketoiminnoissa oli hyvä vauhti päällä.– Kokonaismyyntimme jatkoi tasaista kasvua alkuvuoden aikana, ja etenkin lämmin alkukesä on saanut asiakkaamme liikkeelle, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 5,8 prosenttia ja oli 3 562 miljoonaa euroa. Kasvu oli edelleen selvästi alan markkinakehitystä vauhdikkaampaa.
Heikkilä kertoo, että yhä useampi S-ryhmän
S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 3,9 prosenttia ja oli 2 667 miljoonaa euroa. Kasvua oli erityisesti kotimaan päivittäistavarakaupassa. Sekä isot marketit että pienemmät myymälät olivat vahvassa vedossa.– Usean osuuskaupan bonustaulukoiden muutokset ja niiden myötä kasvaneet asiakasbonukset siivittivät S-ryhmän myynnin kokonaisuudessaan hyvään kasvuvauhtiin. Kotimaan päivittäistavarakaupassa myyntiä kertyi jopa 7,8 prosenttia edellisvuotta enemmän, ja kasvu jatkui alan markkinakehitystä vauhdikkaampana, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
S-ryhmän tammi–syyskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 8 342 miljoonaa euroa. Marketkaupan lisäksi myynti kasvoi useilla muilla liiketoiminta-alueilla.– Kotimaan päivittäistavarakauppamme kasvaa edelleen alan markkinakehitystä vauhdikkaammin. Lisäksi olen tyytyväinen koko vuoden jatkuneeseen vahvaan kasvuumme erityisesti ABC-ketjussa ja Sokos-tavarataloissa, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.
Alkuvuonna ja elokuun lopussa jatkettu hintojen laskeminen tuki S-ryhmän Suomen päivittäistavarakaupan hyvää kehitystä. Myynti kasvoi 2,0 prosenttia ja oli 5 147 miljoonaa
S-ryhmän tammi–syyskuun 2016 veroton vähittäismyynti kasvoi 1,8 prosenttia ja oli 8 150 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi erityisesti päivittäistavarakaupassa, mutta myös käyttötavara myi hyvin.– Käyttötavarakaupan myynti on ylittänyt odotuksemme. Etenkin Prismojen käyttötavaramyynti kasvoi selvästi kotimaassa. Myös tavaratalokauppa on saanut lisää vauhtia. Käyttötavarakaupan hyvä kehitys voi olla merkki siitä, että kuluttajien luottamus talouteen jatkaa vahvistumista, enteilee SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.
S-ryhmän Suomen käyttötavarakaupan myynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 848