Per Hillström nimitetty SSAB:n uudeksi sijoittajasuhdejohtajaksi
Per Hillström aloittaa SSAB:n uutena sijoittajasuhdejohtajana vuoden 2016 viimeisen neljänneksen aikana. Hän raportoi tehtävässään konsernin viestintäjohtaja Taina Kyllöselle.Per Hillström on aiemmin toiminut sijoittajasuhdejohtajana Scanialla, mutta siirtyy SSAB:lle Ellos Groupista, jossa hän toimii viestintäjohtajana - Perillä on laaja kokemus talousviestinnästä ja sijoittajasuhteista teollisuusyrityksissä. Hän jatkaa työtä sijoittajasuhteidemme kehittämiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi rahoitusmarkkinoiden eri osapuolten kanssa. Olen iloinen, että Per liittyy tiimiimme, sanoo