Kansallisteatterin uusi Taivassali saa ensimmäiset esityksensä keväällä 2024
Kansallisteatterin ensi kevään ohjelmisto on nyt kokonaisuudessaan julkistettu. Pienen näyttämön peruskorjauksen myötä valmistuneen Taivassalin avajaisnäytelmänä nähdään uruguaylaisen Marianella Morenan kirjoittama ja ohjaama Metsä Furiosa. Huhtikuussa Taivassalin valloittaa Minna Kivelän ja Paula Norosen kirjoihin pohjautuva, Helena Vierikon ohjaama ja yhdessä Henna Tanskasen kanssa käsikirjoittama lastennäytelmä Hulluja satuja. Suomen ensi-iltansa saavat Suzie Millerin kirjoittama, Susanna Kuparisen ohjaama seksuaalista väkivaltaa käsittelevä Prima Facie sekä Stefano Massinin kirjoittama,
Lasten Kansallisteatterissa nähdään tänä keväänä mukaansatempaava teatterileikki kahdesta hammaspeikosta. Hammaspeikot saa ensiaamunsa Suuren näyttämön lämpiössä lauantaina 10. helmikuuta.Hammaspeikot on suuren suosion saaneen Hölmöläisten tekijöiden uutuus. Ella Pyhältö ja Helena Vierikko ovat dramatisoineet puolituntisen esityksen Thorbjørn Egnerin kirjasta Satu hammaspeikoista (Karius og Baktus, 1949). Esityksen visuaalisesta ilmeestä vastaa Sanna Levo. Hammaspeikot tarjoaa iloa koko perheelle ja soveltuu myös ensimmäiseksi
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin kevätohjelmistosta Suurelle näyttämölle 9. tammikuuta kello 11.00!
Tilaisuudessa nähdään kohtauksia kevätkauden ensi-illoista ja kuullaan tekijöitä.William Shakespearen mestariteos Julia & Romeo on tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Jussi Nikkilän ohjaaman ja yhteistyössä Anna Viitalan kanssa sovittaman esityksen rooleissa nähdään kahden sukupolven teatterintekijöitä Suurella näyttämöllä.
Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun romaaniin Niemi pohjautuva Lemminkäinen on ovela ja
Kansallisteatterin kevään 2018 komeassa ohjelmistossa nähdään Shakespearen kuolematon rakkaustarina Julia & Romeo Jussi Nikkilän ja Anna Viitalan sovituksena. Lisäksi luvassa on uutuuksia muun muassa Juha Hurmeelta, Michael Baranilta, Laura Jäntiltä ja Heini Junkkaalalta. Liput alkuvuoden näytäntöihin tulevat myyntiin torstaina 26. lokakuuta.William Shakespearen tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Julian & Romeon rooleissa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdään