Taina Westin kirjoittama Talo huokuu lämpöä ja juurevaa ystävyyttä
Taina Westin kirjoittama Talo kantaesitetään Kansallisteatterin Omapohjassa 1.11. Esityksessä kahden yksinäisen ihmisen erilaiset elämänpolut risteävät ja sulautuvat juurevaksi ystävyydeksi. Läsnä ovat elämän rajallisuus, muistot ja harmonia. Esityksen ohjaa Laura Jäntti, ja rooleissa nähdään Kansallisteatterin näyttelijät Petri Liski ja Pirjo Luoma-aho.
Kuva: Stefan Bremer
Talo kuvaa kaunista ja juurevaa ystävyyttä
Taina Westin kirjoittama Talo kuvaa elämän rajallisuutta ja kahden yksinäisen ihmisen elämän käännekohtaa. Sitä hetkeä, kun arki ottaa uuden suunnan ja
”Kansallisteatteri on kiinni ajassa, ja me olemme pahuksen ylpeitä siitä”, pääjohtaja Myllyaho sanoo syyskauden avajaispuheessaan. Katso puhe kokonaisuudessaan täältä .Kansallisteatterin syyskausi avattiin torstaina 16. elokuuta. Pienellä näyttämöllä järjestetyn tilaisuuden avannut pääjohtaja Mika Myllyaho korosti uuden teatteriajattelun tärkeyttä kotimaisella teatterikentällä, ja toi esiin yhteiskunnallisten, ajassa kiinni olevien aiheiden merkitystä, jotta teatteri ei taantuisi pelkäksi viihteeksi. ”Aiheesta on ollut paljon ulostuloja viime
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin syyskauden upeasta ohjelmistosta Pienelle näyttämölle torstaina 16.8. kello 11.00!Avajaistilaisuudessa nähdään kohtauksia ja kuullaan tekijöiden ajatuksia syyskauden ensi-illoista. Kansallisteatterin syksyn ohjelmistossa on luvassa vaikuttavia kotimaisia kantaesityksiä sekä ihmisyyden peruskysymyksiin porautuvia venäläisklassikoita.Suuren näyttämön kotimaisena kantaesityksenä nähdään Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama Musta Saara , joka kertoo nyky-
Kansallisteatterin alkusyksyn muita uutuuksia ovat muun muassa Leena Krohnin läpimurtoromaaniin pohjautuva Tainaron Pienellä näyttämöllä sekä Suomen kantaesityksensä Omapohjassa saava kanadalaisen Jennifer Trembalyn Lista. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 21. maaliskuuta.Musta Saara nostaa esiin ja tulkitsee myyttejä, jotka meissä kaikissa kätkettyinä elävät.Musta Saara rikkoo tabuja ja etsii uutta Eurooppaa.Musta Saara on häikäilemätön peili Euroopan jo ikääntyneille, hämmentyneille kasvoille.
Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama uutuus
Kansallisteatterin lavastaja Kati Lukka ja pukusuunnittelija Tarja Simone ovat tehneet mittavan uran suomalaisen teatterilavastuksen ja pukusuunnittelun parissa. Yli 16 vuotta yhteisissä tuotannoissa työskennellyt kaksikko on yhdessä toimittaja Suna Vuoren kanssa koonnut otteita elämäntyöstään Yhteisiä suunnitelmia -kirjaksi, jolla he myös juhlistavat 30 vuoden taiteilijauriaan. Kirjanjulkistamistilaisuus pidetään Kansallisteatterin Lavaklubilla 8. maaliskuuta.Kansallisteatterin kustantamaan ja Suna Vuoren toimittamaan Yhteisiä suunnitelmia -kirjajulkaisuun on koottu kirjoituksia ja kuvia
Meri niin suuri on musiikkiteatteriesitys, joka tehdään Suomen Kansallisteatterissa sekä Beninissä, Länsi-Afrikassa, yhdessä kahden kulttuurikeskuksen kanssa. Suomen ensi-iltansa se saa Kansallisteatterin Omapohjassa 17. tammikuuta.Todellisiin tapahtumiin perustuva tarina Madlenasta on ainutlaatuinen ja tiettävästi vanhin orjanaisen elämästä dokumentoitu tarina – vastaavaa ajankuvausta orjakaupasta ja elämästä meren toisella puolella ei tästä näkökulmasta ole säilynyt. Madlena vietiin Popon kylästä Beninistä 1700-luvulla Karibialle, St. Thomasin saarelle, joka kuului siihen aikaan Tanskalle.
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin kevätohjelmistosta Suurelle näyttämölle 9. tammikuuta kello 11.00!
Tilaisuudessa nähdään kohtauksia kevätkauden ensi-illoista ja kuullaan tekijöitä.William Shakespearen mestariteos Julia & Romeo on tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Jussi Nikkilän ohjaaman ja yhteistyössä Anna Viitalan kanssa sovittaman esityksen rooleissa nähdään kahden sukupolven teatterintekijöitä Suurella näyttämöllä.
Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun romaaniin Niemi pohjautuva Lemminkäinen on ovela ja
Kansallisteatterin kevään 2018 komeassa ohjelmistossa nähdään Shakespearen kuolematon rakkaustarina Julia & Romeo Jussi Nikkilän ja Anna Viitalan sovituksena. Lisäksi luvassa on uutuuksia muun muassa Juha Hurmeelta, Michael Baranilta, Laura Jäntiltä ja Heini Junkkaalalta. Liput alkuvuoden näytäntöihin tulevat myyntiin torstaina 26. lokakuuta.William Shakespearen tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Julian & Romeon rooleissa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä nähdään
Kansallisteatterin Suuren näyttämön syksyn aloittaa Pirkko Saision Kansallisteatterille kirjoittama juhlanäytelmä Koivu ja Tähti. Laura Jäntin ohjaama teos jatkaa siitä, mihin Sakari Topeliuksen klassikkosatu päättyy. Koivun ja Tähden kantaesitys nähdään 13. syyskuuta.Pirkko Saision uutuusnäytelmä Koivu ja Tähti liikkuu kolmessa aikatasossa: ajassa ennen Suomen itsenäisyyttä, itsenäisyyden ajassa ja tulevassa, jossa itsenäisyys saattaa olla vaarassa. Runollinen ja arkipäiväinen, harras ja ilveilevä, kaunis mutta vino teos sekoittaa