Kansallisteatterin kevätkauden loppuhuipennuksena dokumentaarista teatteria, kansainvälistä tanssi- ja sirkustaidetta sekä musikaalikonsertti
Kansallisteatterin loppukevään 2019 ohjelmistossa nähdään uutuusteoksina Ruska Ensemblen Tie Konyaan ja Riikka Kuneliuksen 100 % COTTON sekä huippuvierailuja. Myös useat suosikkiesitykset jatkavat loppukevään ohjelmistossa. Huhti-toukokuun liput tulevat myyntiin huomenna tiistaina 4. joulukuuta.Ruska Ensemblen ja Yle Draaman kanssa yhteistyössä toteutettava Tie Konyaan on saanut alkunsa näyttelijä Jari Virmanin Turkin maaseudulla ja vuoristossa tekemästä vaelluksesta. Kävellessä äänitetyn materiaalin pohjalta Ari-Pekka Lahden ja Tiina Luoman dramatisoima esitys on henkilökohtainen
Suuren näyttämön syyskauden avaava Musta Saara on vauhdikas, hauska ja älykäs sirkus maailmasta, jossa elämme. Samojen tekijöiden HOMO! ja SLAVA! Kunnia. -esitykset Kansallisteatterissa ovat olleet yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Trilogian huipentava Musta Saara kantaesitetään 12. syyskuuta.Musta Saara on musiikkinäytelmä Euroopan uudesta, haastavasta tilanteesta, monenlaisista yrityksistä koota ja hajottaa hauras vanhus. Jokaisella liikkeellä on oma tarustonsa sekä kiihkeä tulkinta siitä.
Unioni on luvannut rahat uusien, modernien
”Kansallisteatteri on kiinni ajassa, ja me olemme pahuksen ylpeitä siitä”, pääjohtaja Myllyaho sanoo syyskauden avajaispuheessaan. Katso puhe kokonaisuudessaan täältä .Kansallisteatterin syyskausi avattiin torstaina 16. elokuuta. Pienellä näyttämöllä järjestetyn tilaisuuden avannut pääjohtaja Mika Myllyaho korosti uuden teatteriajattelun tärkeyttä kotimaisella teatterikentällä, ja toi esiin yhteiskunnallisten, ajassa kiinni olevien aiheiden merkitystä, jotta teatteri ei taantuisi pelkäksi viihteeksi. ”Aiheesta on ollut paljon ulostuloja viime
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin syyskauden upeasta ohjelmistosta Pienelle näyttämölle torstaina 16.8. kello 11.00!Avajaistilaisuudessa nähdään kohtauksia ja kuullaan tekijöiden ajatuksia syyskauden ensi-illoista. Kansallisteatterin syksyn ohjelmistossa on luvassa vaikuttavia kotimaisia kantaesityksiä sekä ihmisyyden peruskysymyksiin porautuvia venäläisklassikoita.Suuren näyttämön kotimaisena kantaesityksenä nähdään Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama Musta Saara , joka kertoo nyky-
Suomen Kansallisteatteri vietti Suomen valtiollisen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa ohjelmiston kautta. Eri esityksiä oli kuluneen vuoden aikana enemmän kuin koskaan Kansallisteatterin historiassa, käy ilmi juuri julkaistusta vuosikertomuksesta. Juhlavuosi 2017 oli niin taiteellisesti, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kuin myyntilukujenkin kannalta menestyksekäs.Kansallisteatterin ohjelmistossa oli ennätykselliset 72 eri esitystä, minkä lisäksi Lavaklubin ohjelmisto täydensi teatterin repertuaaria. Kaikkiaan 1279 tapahtumaa tavoitti yhteensä 213 274 katsojaa. ”Yhä useammat siis löysivät
Kansallisteatterin alkusyksyn muita uutuuksia ovat muun muassa Leena Krohnin läpimurtoromaaniin pohjautuva Tainaron Pienellä näyttämöllä sekä Suomen kantaesityksensä Omapohjassa saava kanadalaisen Jennifer Trembalyn Lista. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 21. maaliskuuta.Musta Saara nostaa esiin ja tulkitsee myyttejä, jotka meissä kaikissa kätkettyinä elävät.Musta Saara rikkoo tabuja ja etsii uutta Eurooppaa.Musta Saara on häikäilemätön peili Euroopan jo ikääntyneille, hämmentyneille kasvoille.
Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama uutuus
Kansallisteatterin Suuren näyttämön syksyn aloittaa Pirkko Saision Kansallisteatterille kirjoittama juhlanäytelmä Koivu ja Tähti. Laura Jäntin ohjaama teos jatkaa siitä, mihin Sakari Topeliuksen klassikkosatu päättyy. Koivun ja Tähden kantaesitys nähdään 13. syyskuuta.Pirkko Saision uutuusnäytelmä Koivu ja Tähti liikkuu kolmessa aikatasossa: ajassa ennen Suomen itsenäisyyttä, itsenäisyyden ajassa ja tulevassa, jossa itsenäisyys saattaa olla vaarassa. Runollinen ja arkipäiväinen, harras ja ilveilevä, kaunis mutta vino teos sekoittaa