• news.cision.com/
  • Trevian/
  • Trevian Ilmarisen neuvonantajana Oulun betonielementtitehtaiden kaupoissa – Haastava myyntikohde kiinteistömarkkinan vaikeina aikoina

Trevian Ilmarisen neuvonantajana Oulun betonielementtitehtaiden kaupoissa – Haastava myyntikohde kiinteistömarkkinan vaikeina aikoina

Report this content

Trevian Asset Management on vuodesta 2020 toiminut varainhoitajana ja neuvonantajana työeläkeyhtiö Ilmarisen kiinteistöportfoliolle, johon kuuluu yhteensä 21 kiinteistöä eri puolella Suomea. Kahdesta portfolioon kuuluvasta Oulun teollisuuskiinteistöstä saatiin menestyksekkäästi kaupat päätökseen 31.3.2023. Myydyissä kiinteistöissä on pitkäaikainen vuokralainen, betonirakentamiseen erikoistunut Consolis Parma -konserni.

Ilmarinen aloitti strategisen yhteistyön Trevianin kanssa syksyllä 2020, tavoitteenaan kehittää ja myydä yhtiön kiinteistösijoitusstrategian ulkopuoliset toimitilakohteet kiinteistösijoittajille ja alan toimijoille. Oulussa sijaitsevat betonitehtaat olivat olleet myynnissä jo jonkin aikaa ennen tätä, mutta sekä pandemian että Ukrainassa käytävän sodan vuoksi kiinteistöjen myyminen muuttui koko ajan haastavammaksi.

”Arvostamme Trevianin myyntiponnisteluja: He ovat onnistuneet viemään kaupat päätökseen erityisen vaativissa markkinaolosuhteissa. Meillä on salkusta enää muutama kohde myymättä, ja uskomme vakaasti, että loputkin saadaan myytyä vielä tämän kevään aikana”, sanoo salkunhoitaja Kenneth Nyman Ilmariselta.

Betonielementtitehtaiden myyntistrategiaa on pyritty suorakontaktoinnin lisäksi tehostamaan myös erilaisilla ja näyttävillä markkinointitoimenpiteillä.

”Haluamme erottua alallamme ja tuoda kiinteistöalalle myös uudenlaisia lähestymistapoja. Teollisuuskiinteistöille epätyypillisessä markkinoinnissa on hyödynnetty humoristisia elementtejä faktoja kuitenkaan unohtamatta. Tämän lähestymistavan taktinen tavoite on ollut herättää kohderyhmän huomiota alan medioissa”, kertoo Trevianin Juha Rantonen, joka vastaa kiinteistöportfolion hallinnoinnista.

"Olemme ammatillisesti ylpeitä siitä, että kaupat saatiin toteutettua vaikeista ajoista huolimatta, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Vallitsevassa markkinatilanteessa kohteiden myynti on ollut paikoitellen haasteellista", Rantonen jatkaa.

Kiinteistömarkkinalle poikkeuksellisen vaikeina aikoina betonielementtitehtaiden kaltaisten teollisuuskiinteistöjen transaktioiden toteuttaminen on ollut erityisen haasteellista. Markkinalla suhtaudutaan kuitenkin hillityn odottavaisesti myös positiivisen muutoksen mahdollisuuteen.

"On varovaisia merkkejä siitä, että markkina voisi vähitellen alkaa piristyä. Tilanne on kuitenkin hyvin herkkä ja siihen vaikuttaa hyvin ratkaisevasti rahoitusmarkkinoiden ja erityisesti pankkien tilanteen kehittyminen lähiaikoina. Positiivinen, kestävä markkinakehitys edellyttää luottamuksen merkittävää paranemista", toteaa Trevianin toimitusjohtaja Reima Södervall.

Lisätietoja:

Juha Rantonen
050 597 9414
juha.rantonen@trevian.fi

Trevian Asset Management on suomalainen, avainhenkilöidensä omistama toimitiloihin ja asuntoihin keskittyvät kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö, joka tuottaa asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti optimoituja ja aktiivisesti hoidettuja kiinteistövarainhoitopalveluja ja – rahastoja. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan yhteensä 1,2 miljardin euron kiinteistövarallisuus. www.trevian.fi.

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 56 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Trevian Asset Management on vuodesta 2020 toiminut varainhoitajana ja neuvonantajana työeläkeyhtiö Ilmarisen kiinteistöportfoliolle. Kahdesta portfolioon kuuluvasta Oulun teollisuuskiinteistöstä saatiin menestyksekkäästi kaupat päätökseen 31.3.2023.
Tweettaa