Trevianin hallinnoimissa kohteissa harppauksin kohti käytönaikaista hiilineutraalisuutta
Trevian Asset Management vahvistaa kiinteistövarainhoitonsa ESG-toimenpiteitä hallinnoimissaan kiinteistöissä. Yhtiön keskeinen päämäärä on kehittää kohteisiin tulevaisuuskestäviä ratkaisuja, jotka tähtäävät nopeaan siirtymään kohti käytönaikaista hiilineutraaliutta. Ratkaisujen avulla vastataan myös sijoittajien ja vuokralaisyritysten hiilineutraaliustavoitteisiin. Konkreettisena ESG-toimenpiteenä kiinteistöissä hyödynnetään jatkossa esimerkiksi hybridivoimalakonseptia, jonka avulla siirtymä voidaan toteuttaa ylläpitokustannuksia merkittävästi alentaen. Tavoitteena on saada ensimmäiset konseptinmukaiset lämpöenergiaratkaisut toimintaan vuoden 2024 aikana.
– Vastuullisuuden painoarvo kiinteistöliiketoiminnassa on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana. EU-tasolla on tehty merkittäviä asetuksia määrittelemään muun muassa ympäristön ja luonnon kannalta kestävää liiketoimintaa – kiinteistöalalla energia- ja ekotehokkuustoimet sekä niiden taksonomianmukainen raportointi ohjaavat jatkossa esimerkiksi rahoitusta yhä voimakkaammin kohti kestävää kehitystä tukevia kohteita, sanoo Trevianin toimitusjohtaja Reima Södervall.
Vaikka suurin osa kohteiden energiatehokkuustoimenpiteissä hyödynnettävistä teknologioista on jo pitkään ollut käytettävissä, Trevianin hybridivoimalakonsepti on uniikki.
– Kiinteistösijoittajat ja rahoittajat edellyttävät enenevissä määrin kiinteistön kehittämistä kestävän kehityksen arvojen ja mittarien mukaisesti. Keskeistä on vastuullisuus ja kiinteistöjen tulevaisuuskestävyyden varmistaminen, minkä Trevian pyrkii toteuttamaan muotoilemalla kuhunkin kohteeseen sopivimman ratkaisun. Hybridivoimalakonsepti on merkittävä askel kohti käytönaikaista hiilineutraaliutta ylläpitokustannuksia madaltaen, kertoo Trevianin vastuullisuustyöstä vastaava liiketoimintajohtaja Kim Särs.
Kiinteistöön soveltuvaan ratkaisuun voivat vaikuttaa esim. kaukolämmön ja sähkön hinta, kiinteistön ikä ja mahdolliset suojelumääräykset, kiinteistön sijainti taajamassa, keskimääräiset sääolosuhteet. Energiatehokkuuden hybridiratkaisuissa yhdistettäviä teknologioita voivat olla mm. lämpöpumput, aurinkopaneelit, hybridipaneelit, maalämpö ja lämmön talteenotto.
– Trevianilla on osaamista mm. talouden ja teknisen kiinteistövarainhoidon saralla. Myös makrotason taloudellinen ympäristö, tulevat trendit ja lainsäädännön muutokset huomioidaan Trevianin analyyseissä. Tämä yhdistettynä kiinteistön ja sen käyttäjien asiakaskokemuksen ymmärtämiseen mahdollistaa yksilöllisen ymmärryksen kohteista ja sidosryhmien toiveista sekä tarpeista, ja tätä kautta juuri oikean strategian valitsemisen kullekin kohteelle, kertoo Trevianin pääkaupunkiseudun toimistokohteista vastaava liiketoimintajohtaja Elisa Loitto.
Lisätietoja:
Elisa Loitto
Liiketoimintajohtaja
Trevian Asset Management
050 390 1581
elisa.loitto@trevian.fi
Trevian Asset Management on suomalainen, avainhenkilöidensä omistama kaupallisiin kiinteistöihin ja asuntoihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö. Tarjoamme täyden palvelun varainhoitoa ja strukturoituja sijoituspalveluita sijoituksen koko elinkaaren ajalle. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan 1,2 miljardin euron kiinteistövarallisuus. www.trevian.fi