Uudet keinot turvallisuustyössä tuottavat tulosta – Nolla tapaturmaa -foorumi jakoi tunnustusta työpaikoille

Report this content

Tiedote 22/2019, 7.5.2019

Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoille tai yksiköille, joissa on panostettu työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tasoluokituksia jaettiin 92 työpaikalle ympäri Suomen. Tasoluokituksen tavoitteena on tukea työpaikkoja pitkäjänteisessä kehittämisessä ja nostaa esiin myönteisiä esimerkkejä.

Tasoluokituksessa menestyneillä työpaikoilla haetaan jatkuvasti uusia keinoja vaikuttaa työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.

- Turvallisuusviestintään panostetaan muun muassa kuukausittaisilla teemoilla, infotauluilla ja uutiskirjeillä. Turvallisuusosaamista on vahvistettu kouluttamalla henkilöstöä mm. rutiinityön vaaroihin, turvallisuushavaintojen tekemiseen. Jossain on käytetty kiky-tunnitkin turvallisuuskoulutuksiin, kertoo Nolla tapaturmaa -foorumin johtaja Tiina-Mari Monni

Vastuu työturvallisuudesta ulottuu alihankkijoihin asti

Alihankkijayrityksiin on satsattu entistä enemmän. Heidän henkilöstöään on perehdytetty ja koulutettu myös oman henkilökunnan kanssa. Lisäksi alihankkijoiden turvallisuushavaintoja ja -ilmoituksia on kerätty ja raportoitu tilaajayrityksen havaintojen yhteydessä. 

Nolla tapaturmaa -foorumin vuosittaiset tasoluokitukset perustuvat yhdessä jäsentyöpaikkojen kanssa luotuihin kriteereihin. Tasoluokitusta myönnettäessä tarkastellaan mm. työpaikan työtapaturmataajuutta ja tapaturmien vakavuutta sekä edellytetään, että työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoitusmenettely ovat kunnossa.

Turvallisuus on tekoja -seminaarissa 22.5. Kuopiossa kuullaan kolmelta tasoluokituksen saaneelta työpaikalta - Länsimetro-projektista, Boliden Kokkola Oy:sta sekä Stena Recycling Oy:sta - millä keinoin he ovat onnistuneet parantamaan työturvallisuuttaan.

Median edustajat ovat tervetulleita seminaariin. Seminaariohjelma: www.ttl.fi/nollis-19

Työturvallisuuden tasoluokituksen saivat seuraavat työpaikat:
(yhteystiedot liitteessä)

I - Maailman kärjessä (31 kpl)

Ahlstrom-Munksjö Glassfibre Oy Karhulan tehdas

Ahlstrom-Munksjö Tampere Oy

Ami-Säätiö, Amiedu

Caruna

Eaton Power Quality Oy

Evonik Silica Finland Oy

Freeport Cobalt Oy

Forssan Verkkopalvelut Oy

Hexion Oy

Kiilto Oy

Kraton Chemical Oy

Paroc Group

Prefere Resins Finland Oy

Pyhäsalmi Mine Oy

Rauman Satama Oy

Roal Oy

Rolls-Royce Oy Ab

Sandvik Mining and Construction Finland Oy

Sandvik Mining and Construction Oy, Turun tehdas

SK Protect Oy

Stena Recycling Oy

Steris Finn-Aqua

Synthomer Finland Oy

TAO, Turun Ammattiopistosäätiö

Trinseo Suomi Oy, Hamina

Ulefos Oy

Westenergy Oy Ab

ViskoTeepak Oy Ab

Väylävirasto

Yara Suomi Oy, Siilinjärvi

VEO Oy

II - Kohti maailman kärkeä (41 kpl)

Ahlstrom-Munksjö Glassfibre Oy, Mikkelin tehdas

Asennus N&H Service Oy

Aurubis Finland Oy

Boliden Harjavalta

Boliden Kokkola Oy

Borealis Polymers Oy

CP Kelco Oy

Empower Group

Finex Oy

Forchem OYJ

Helen Oy

Helen Sähköverkko Oy

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Hydac Oy

Innogas Oy Ab

Inspecta Oy

Kemin kaupunki

KONE Industrial Oy Hissitehdas

KSS Energia Oy

Lahti Energia -konserni

Maanmittauslaitos

Marioff Corporation Oy

MeramaTec Oy

MINEL Security Oy

Orion Oyj

Ovako Imatra Oy Ab

Oy Mirka Ab

Patria Land Systems Oy

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy

Santen Oy

Sappi Finland I Oy

SRV Rakennus Oy

Stora Enso Oyj, Metsä

Sulzer Pumps Finland Oy

Suominen Kuitukankaat Oy

Tampereen Sähkölaitos -konserni

Tapaturva Oy

Termotohtori Oy

Tervakoski Oy

Työterveyslaitos

Vexve Oy

III - Suuntana maailman kärki (20 kpl)

Altia Oyj

Calderys Finland Oy

Caverion Suomi Oy

Cimcorp Oy

Digita Oy

DS Smith, Finland

Finnair Kitchen Oy

Hartela Yhtiöt Oy

Länsimetro-projekti

Medisize Oy, Kontiolahden tehtaat

Metsä Board

Moventas Gears Oy

Oy Gustav Paulig Ab

Raumaster Paper Oy

Remeo Oy

Santasalo Gears Oy

Suomen Sokeri Oy

Turku Energia

UPM Plywood Oy

VR-Konserni

Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jossa tavoite on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Foorumi on toiminut vuodesta 2003. Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 400 työpaikkaa ympäri Suomen, mikä kattaa yli 16% työllisestä työvoimasta Suomessa. Foorumin toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.

Lisätiedot

tuotepäällikkö Tiina-Mari Monni, Työterveyslaitos, Nolla tapaturmaa –foorumin johtaja, tiina-mari.monni@ttl.fi, puh. 050 433 1607

www.nollis.fi
@Nollatapaturmaa

Työpaikkojen yhteystiedot tasoluokitus 2018

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja kouluttaa. Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot. Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on n. 550. Lisätietoja: www.ttl.fi @tyoterveys

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jossa tavoite on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Foorumi on toiminut vuodesta 2003. Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 400 työpaikkaa ympäri Suomen, mikä kattaa yli 16% työllisestä työvoimasta Suomessa. Foorumin toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.
Tweettaa