Laaja toimijakenttä yhdessä edistää autoalan huolto- ja korjaamotoiminnan työturvallisuutta
Tiedote 42/2020, 11.11.2020Autoalan huolto- ja korjaamotoiminta työllistää noin 19 000 henkilöä ja on siten suurin autoklusterin työllistäjistä. Alalla työskentelevät henkilöt altistuvat esimerkiksi melulle, käsitärinälle, kuormittaville työasennoille sekä erilaisille kemikaaleille. Näihin ja muihin alan vaara- ja haittatekijöihin voidaan puuttua asianmukaisesti toteutetulla riskinarvioinnilla ja tätä pyritään alan toimijakentän yhteisellä ponnistelulla edistämään.Työterveyslaitos, Autoalan Keskusliitto, Autoliikenteen Työnantajaliitto (ALT ry), Huoltovarmuusorganisaation Maakuljetuspooli,
Tukes, Työterveyslaitos ja THL tiedottavatTiedote 19/2020, 27.4.2020
Otsonaattoreita eli otsonikaasua tuottavia laitteistoja kaupataan tällä hetkellä aktiivisesti koronaviruksen ja muiden mikrobien torjuntaan. Otsonoinnin tehokkuudesta koronavirusta vastaan ei ole tutkimusnäyttöä. Osa otsonaattoreista tuottaa otsonikaasua niin tehokkaasti, että laitteet voivat olla asiantuntemattoman henkilön käsissä hengenvaarallisia. Turvallisinta on, jos otsonaattoreita käyttävät vain ammattilaiset ja tarvittavat varotoimenpiteet huomioidaan.Otsonaattoreita markkinoidaan kuluttajille mm. virusten,
Vision Zero Summit 2019, Helsinki, Tiedote 49/2019
Turvallisuuskriittisillä aloilla kuten lento-, meri – ja raideliikenteessä sekä ydinvoimaloissa inhimillisten tekijöiden huomioiminen parantaa turvallisuutta. Työterveyslaitos on tutkinut, testannut ja kehittänyt ns. Inhimillisten tekijöiden työkalua (HF Tool™) jo useamman vuoden ajan. Työkalun avulla henkilöstö ja johto saavat yhdessä paremman ymmärryksen toimintaan vaikuttavista tekijöistä ja pystyvät yhdessä kehittämään prosesseja.Johtava tutkija Anna-Maria Teperi Työterveyslaitoksesta esittelee inhimillisiin tekijöihin liittyvien
Vision Zero Summit 12.-14.11.2019 Helsinki Tiedote 50/2019, ulkaistavissa 12.11.2019Vision Zero Summit 2019 pidetään Helsingissä Hotel Clarionissa 12.–14.11.2019. Mukana on yli 200 asiantuntijaa, tutkijaa ja yritysten edustajaa 30 eri maasta. Vision Zero tarkoittaa työturvallisuuden ja työterveyden jatkuvaa kehittämistä, se ei ole numeerinen tavoite. Vision Zero Summitissa jaetaan uudenlaisia ajatuksia ja kokemuksia Vision Zeron kehittämisestä ja hyvistä käytännöistä. Vision Zero on yksi Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallisista oheistapahtumista ja siellä lanseerataan
Mediakutsu 4.11.2019
Suomi on edelläkävijöiden joukossa maailman työsuojeluasioiden kehittämisessä
Tervetuloa Vision Zero Summitiin ja uuden työsuojelukoalition julkistamiseen 12.11.2019Suomi teki vuonna 2017 Maailman työsuojelukongressissa aloitteen uudesta yhteistyömuodosta, jonka avulla työturvallisuutta ja -terveyttä voidaan parantaa. Yhteistyömuoto on eri maiden ja kansainvälisten järjestöjen muodostama koalitio Global Coalition on Occupational Safety and Health.
Koalitio käynnistyy ja se esitellään tiistaina 12.11.2019
Mediakutsu 4.11.2019
Suomi on edelläkävijöiden joukossa maailman työsuojeluasioiden kehittämisessä
Tervetuloa Vision Zero Summitiin ja uuden työsuojelukoalition julkistamiseen 12.11.2019Suomi teki vuonna 2017 Maailman työsuojelukongressissa aloitteen uudesta yhteistyömuodosta, jonka avulla työturvallisuutta ja -terveyttä voidaan parantaa. Yhteistyömuoto on eri maiden ja kansainvälisten järjestöjen muodostama koalitio, Global Coalition on Occupational Safety and Health.
Koalitio käynnistyy ja se esitellään tiistaina 12.11.2019
Mediakutsu 24.10.2019
Suomi on edelläkävijöiden joukossa maailman työsuojeluasioiden kehittämisessä
Tervetuloa Vision Zero Summitiin ja uuden työsuojelukoalition julkistamiseen 12.11.2019Suomi teki vuonna 2017 Maailman työsuojelukongressissa aloitteen uudesta yhteistyömuodosta, jonka avulla työturvallisuutta ja -terveyttä voidaan parantaa. Yhteistyömuoto on eri maiden ja kansainvälisten järjestöjen muodostama koalitio, Global Coalition on Occupational Safety and Health.
Koalitio käynnistyy ja se esitellään tiistaina 12.11.2019
Tiedote 36/2019, 26.6.2019
Nolla tapaturmaa -foorumi luovutti viidennen Jorma Saari -palkinnon työympäristöpäällikkö Juha Pesolalle Teollisuusliitosta. Tunnustuspalkinto myönnetään työturvallisuuden edistämiseksi tehdystä pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta työstä. Juha Pesola on toiminut ansiokkaasti ja pitkän ajan työturvallisuuden, työterveyden ja työympäristöasioiden parissa. Hän on vienyt eteenpäin työturvallisuuskoulutusta, vaikuttanut työsuojelulainsäädännön valmisteluun sekä ollut kehittämässä suomalaista työelämää useissa valtakunnallisissa hankkeissa.Kiitospuheessaan Juha
Tiedote 27/2019, 21.5.2019
Nolla tapaturmaa -foorumin konsepti toimii, osoittaa Kuopiossa järjestettävän Turvallisuus on tekoja -seminaarin suosio. Lähes 350 työturvallisuudesta kiinnostunutta henkilöä kokoontuu Savon sydämessä jakamaan kokemuksiaan ja oppimaan uutta työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisestä. Mikäli heistä on kiinni, Suomi säilyy turvallisena ja entistä houkuttelevampana kohteena myös ulkomaalaisille yrityksille ja työntekijöille.Nolla tapaturmaa –foorumi perustettiin 15 vuotta sitten ideana verkostomainen toiminta, työturvallisuuden kehittäminen ja toinen
Tiedote 22/2019, 7.5.2019
Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoille tai yksiköille, joissa on panostettu työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tasoluokituksia jaettiin 92 työpaikalle ympäri Suomen. Tasoluokituksen tavoitteena on tukea työpaikkoja pitkäjänteisessä kehittämisessä ja nostaa esiin myönteisiä esimerkkejä.Tasoluokituksessa menestyneillä työpaikoilla haetaan jatkuvasti uusia keinoja vaikuttaa työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
- Turvallisuusviestintään panostetaan muun muassa kuukausittaisilla teemoilla,
Tiedote 11/2019, 4.3.2019
Kuljetusala on tapaturmataajuudeltaan yksi vaarallisimmista toimialoista Suomessa. Linja-autoliikenteen pienyrityksille on julkaistu uusi, maksuton ja helppokäyttöinen menetelmä työn riskien hallinnan tueksi, OiRA-riskinarviointityökalu. Verkossa olevaa ohjelmaa voi käyttää myös mobiililaitteilla. Toimiva sähköpostiosoite ja yhteys verkkoon riittävät satsauksiksi, joilla yritys voi lähteä parantamaan turvallisuuskulttuuriaan.Kuljetusala on ollut edelläkävijä OiRA-riskinarviointityökalun käyttöönotossa Suomessa. OiRA julkaistiin suomeksi
Tiedote 4/2017, Embargo 17.1.2017 klo 12Tiedote liittyy SeaSafety-hankkeen seminaariin, johon toimittajat ovat tervetulleita. (linkki kutsuun)
Merenkulun turvallisuus on kehittynyt viime vuosina, ja turvallisuusasioiden hoitamisen koetaan olevan hyvällä tasolla. Turvallisuusajattelun uudistamista on kuitenkin hidastanut liiallinen sääntöjen ja hierarkian korostaminen, osoittaa SeaSafety-tutkimus. Merenkulkuun tarvitaan uudenlaista,