Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi veroja 56,7 miljardia euroa vuonna 2016

Report this content

Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja lähes 1,6 miljardia (+2,8 %) euroa enemmän kuin vuonna 2015. Euroina mitaten eniten kasvoivat henkilöasiakkaiden tuloverot, 561 miljoonaa (+1,7 %). Arvonlisäverokertymä kasvoi 476 miljoonaa (+3,3 %) ja yhteisöjen tulovero 292 miljoonaa (+6,4 %).

– Myönteistä oli, että verotulot kasvoivat kaikissa suurimmissa veroissa 2016 ja kasvu nopeutui pariin edelliseen vuoteen verrattuna. On kuitenkin muistettava, että pidemmän aikavälin tarkastelussa viime vuoden kasvu ei ollut erityisen vahvaa, pääanalyytikko Aki Savolainen Verohallinnosta sanoo.

Suurin verokertymä tuli henkilöasiakkaiden tuloverosta eli yhteensä 30,6 miljardia. Arvonlisäveroa kerättiin 14,7 miljardia ja yhteisöjen tuloveroa 4,9 miljardia.

Henkilöasiakkaiden tuloveron merkittävin verolaji on ennakonpidätykset. Näitä kerättiin viime vuonna 1,7 prosenttia enemmän kuin 2015 eli yhteensä 29 miljardia. Suhteellisesti eniten henkilöasiakkaiden tuloveron verolajeista kasvoi osinkojen ennakonpidätykset. Tämä erä oli viime vuonna 17,2 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Yhteensä osinkojen ennakonpidätyksiä kerättiin 704 miljoonaa.

Arvonlisävero ja toimialojen verokertymän kehitys
Arvonlisäveron bruttokertymä kasvoi 608 miljoonaa (+2,4 %) ja palautukset 135 miljoonaa (+ 1,2 %). Toimialoista eniten arvonlisäveroa maksoi tukku- ja vähittäiskauppa, 7,3 miljardia (+3,9 % ). Rakennusalan yritykset tilittivät arvonlisäveroa 2,1 miljardia (-6,0 %). Rahoitus- ja vakuutustoiminnan yritykset maksoivat 970 miljoonaa (-12,6 %).  

”Mielenkiintoinen tulos saatiin yhteisöverokertymässä. Yhteisöveroja kertyi viime vuodelta hieman enemmän kuin 2013, vaikka vuoden 2013 jälkeen yhteisöverokantaa laskettiin,” Savolainen kertoo. Yhteisöveron merkittävin verolaji on ennakkoverot. Niitä kerättiin viime vuonna lähes 3,9 miljardia (+13,7 %) enemmän kuin vuonna 2015. Ennakon täydennysmaksuja kertyi 1,1 miljardia ja ne laskivat edellisestä vuodesta noin 30 miljoonaa euroa. Toimialoista eniten yhteisöveroa maksoi teollisuus 1,2 miljardia (+16,2 %). Verovuoden 2016 yhteisöverotuksesta tiedetään enemmän myöhemmin keväällä ja tiedot varmistuvat lokakuun 2017 lopussa. Verohallinnon verokertymissä eivät näy Tullin ja Trafin keräämät verot.

Videoinfo perjantaina 27.1. klo 10.00-10.20
Verohallinnon videoinfossa esitetään tiivis varttitunnin katsaus verotulojen kehitykseen vuonna 2016.  Tilaisuus toteutetaan suorana verkkolähetyksenä, ja siihen ei tarvitse ilmoittautua. Vastaamme verkossa lähetettyihin kysymyksiin tilaisuuden lopuksi.

Pääset mukaan infoon osoitteessa www.mediaserver.fi/live/vero. Katselulaitteen toimivuuden voi testata Youtube videoita toistamalla. Videoiden toistuessa päivitykset ja asetukset ovat kunnossa. Verkkoyhteyden olisi hyvä olla vähintään 2/1 Mbits. Verkkoyhteyden nopeuden voi testata esimerkiksi täältä: http://www.speedtest.net/. Emme valitettavasti voi tarjota teknistä tukea infon aikana. Linkki tallenteeseen julkaistaan perjantain aikana osoitteessa vero.fi –verkkopalvelussa osiossa Tietoa Verohallinnosta/medialle.

Lisätiedot

Aki Savolainen
pääanalyytikko
puh. 0295127743
sähköposti: aki.savolainen@vero.fi,

Mikko Mattinen
viestintäjohtaja
puh. 0505066448
sähköposti: mikko.mattinen@vero.fi

Avainsanat:

Pikafaktat

Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja lähes 1,6 miljardia (+2,8 %) euroa enemmän kuin vuonna 2015.
Tweettaa
Videoinfossa 27.1. klo 10.00-10.20 esitetään tiivis varttitunnin katsaus verotulojen kehitykseen vuonna 2016. Tilaisuus toteutetaan suorana verkkolähetyksenä.
Tweettaa

Lainaukset

verotulot kasvoivat kaikissa suurimmissa veroissa 2016 ja kasvu nopeutui pariin edelliseen vuoteen verrattuna
Pääanalyytikko Aki Savolainen