Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi veroja 56,7 miljardia euroa vuonna 2016
Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja lähes 1,6 miljardia (+2,8 %) euroa enemmän kuin vuonna 2015. Euroina mitaten eniten kasvoivat henkilöasiakkaiden tuloverot, 561 miljoonaa (+1,7 %). Arvonlisäverokertymä kasvoi 476 miljoonaa (+3,3 %) ja yhteisöjen tulovero 292 miljoonaa (+6,4 %).– Myönteistä oli, että verotulot kasvoivat kaikissa suurimmissa veroissa 2016 ja kasvu nopeutui pariin edelliseen vuoteen verrattuna. On kuitenkin muistettava, että pidemmän aikavälin tarkastelussa viime vuoden kasvu ei ollut erityisen vahvaa, pääanalyytikko Aki Savolainen Verohallinnosta sanoo. Suurin